Uutisia

Vuoden omaishoitajateko-palkinnon saajaa etsitään

Vuonna 2017 jaetaan neljännen kerran Vuoden omaishoitajatekopalkinto. Oulun seudun omaishoitajat ry haluaa muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa.

Äänestä vuoden vapaaehtoinen -saajaa!

Vuoden vapaaehtoinen –kampanja on käynnistynyt! Yhdistyksemme vapaaehtoinen Marjukka Kontio on ehdolla vuoden vapaaehtoiseksi

Yhdistyksemme uusi nimi

Patentti- ja rekisterihallituksessa on hyväksytty yhdistyksen uusi nimi ja logo! Nimi on lyhentynyt muotoon Oulun seudun omaishoitajat ry. Nimimuutos näkyy syksyn aikana esitteissä, sosiaalisessa mediassa sekä muissa paikoissa. Yhdistyksen uudet säännöt ovat luettavissa kotisivuiltamme kohdasta Tietoa yhdistyksestä. Uusi nimi helpottaa nimen muistamista.

Lehdistötiedote

Demokratiapalkinnon Kunniamaininnan sai Oulun omaishoidon kehittämisen vuorovaikutteinen toimintatapa, jonka on aidosti koettu lisäävän omaishoitajien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Kiitos kaikille lipaskeräykseen osallistuneille!

Osana Tule mukaan – kampanjaa järjestettiin omaishoitajaviikolla 21.–27.11.2016 lipaskeräys. Lipaskeräys oli käynnissä koko viikon, keräyspaikkoina kauppakeskukset Valkea, Iin Kärkkäinen ja Kempeleen Zeppeliini. Lisäksi lipaskeräyksellä kerättiin varoja Ommaiskortteerin Avoimet ovet – tapahtumassa ja Tony Dunderfeltin Läsnäoleva kohtaaminen! -luennolla. Lipaskeräys tuotti yhteensä 1062,63 euroa. Tuotto käytetään omaishoitajien tukemiseen ja omaishoitajien teatterimatkaan Kajaaniin ensi keväänä. Kiitos kaikille keräykseen osallistuneille!

Vuoden omaishoitajateko-palkinnon saajat on valittu

Vuoden omaishoitajateko-palkintojen saajat valittiin tänä vuonna jo kolmannen kerran. Palkinto jaettiin tällä kertaa neljän omais- ja etäomaishoitajan kesken. Palkinnon saivat erityislapsen äiti ja omaishoitaja Sanna Nissilä Oulusta, vaimonsa omaishoitaja Risto Viksted Oulusta, isäänsä hoitanut etäomaishoitaja Merja Puranen Oulusta sekä entinen omaishoitaja ja omaishoitajien ryhmänvetäjä Ritva Peltola Pudasjärveltä. Vuosittainen palkintosumma on kokonaisuudessaan 1000 €, palkinnon lahjoittaa ODL Säätiö.

Vuoden omaishoitajateko -palkinnon saajaa etsitään

Vuonna 2016 jaetaan kolmannen kerran Vuoden omaishoitajateko -palkinto. Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry ja ODL-säätiö haluavat muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa.

Edunvalvonta ja edunvalvontavaltuutus -luento

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset yhdistys järjesti luennon ajankohtaisesta aiheesta, edunvalvonnasta ja edunvalvontavaltuutuksesta.

Tiedote Kempeleen kunnan omaishoitajilta

Kempeleessä asuvat omaishoitajat ja lasten omaishoitajat ovat jättäneet joukkokantelun Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon elokuussa 2016.

Omaishoidon maksut asiakasmaksukattoon, verotus kohtuullisemmaksi!

Valtakunnallisilla järjestöpäivillään Helsingissä 26.8.2016 omaishoitajat vaativat, että omaishoidon hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjatuista palveluista aiheutuvat maksut otetaan huomioon asiakasmaksukatossa.

Kummiopiskelijatoiminta TERVE-SOS-palkintokilpailun finaaliin – äänestä suosikkiasi 6.5. mennessä!

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n sekä Oulun seudun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n (OAKK) kehittämä Kummiopiskelijatoiminnasta arjen apua omaishoivaan -toimintamalli on valittu TERVE-SOS-palkintokilpailun finaaliin. Myös yleisö äänestää oman suosikkinsa, yleisöäänestys käynnissä 6.5.2016 saakka.

Kummiopiskelijatoiminta omaishoitajien tukena

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n ja OAKK:n, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n kehittämää kummiopiskelijatoimintamallia haettiin vuoden 2016 Sosiaalialan asiantuntijapäivien yhteydessä valittavan Hyvä käytäntö -palkinnon saajaksi.

Kiitos lahjoituksesta DOM second hand!

Oulun DOM Second handin kautta saatiin omaishoitajien virkistystoiminnan tukemiseen mahtava summa, 2900 €. Rahat kohdennetaan toukokuussa toteutettavaan omaishoitajien virkistysmatkaan Rokualle. Suuri kiitos DOM second hand ja asiakkaat, jotka asioivat kyseisessä putiikissa!

Vuosi 2015 oli mahtava vapaaehtoistoiminnan vuosi

Vuosi 2015 oli yhdistyksemme vapaaehtoistoiminassa merkityksellinen ja mahtava vuosi. Vapaaehtoisten määrä kasvoi ja tämä aktiivinen ja ihana joukkomme mahdollisti suuren määrän toimintaa sekä oli tukena ja apuna omaishoitajillemme. Kiitos kaikille vapaaehtoisille, olemme teistä ylpeitä!

Nyt käynnissä kansallinen vertaistukitutkimus 2016

Tervetuloa vastaamaan kansalliseen kyselyyn verkkopalveluista saadusta tuesta. Tutkimuksella selvitetään internet-välitteisen tuen merkitystä tukea hakevien ihmisten elämässä.

Muutoksia vuoden 2016 maksuihin

Vuoden 2016 alusta on tullut muutoksia lääkekorvauksiin ja kunnallisen terveydenhuollon maksukattoon.

Indeksikorotukset omaishoidon tuen palkkioihin

Vuoden 2016 omaishoidon tuen ja sijaishoidon palkkioiden indeksikorotukset ovat tulleet voimaan.

RAY jakoi vuoden 2016 avustukset

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n omaistukitoiminta sekä hanketoiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan Raha-automaattiyhdistys RAY:n tuella. Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry sai RAY:ltä vuodelle 2016 omaistukitoimintaan sekä Hyvinvoiva perhe-, Ihmisen Lähelle- ja Etäomaispuoti-hankkeille yhteensä noin 515.000 € rahoituksen. Lisäksi yhdistys sai ensimmäistä kertaa yleisavustusta yhdistyksen yleishyödylliseen toimintaan, avustuksen summa on 108.000 €.

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry nimetty vetovoimaiseksi sosiaali- ja terveysalan työpaikaksi

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry on nimetty Mielekäs-ohjelman arvioinnissa vetovoimaiseksi sosiaali- ja terveysalan työpaikaksi. Mielekäs on sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämä ohjelma, jonka tavoitteena on sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuuden lisääminen.

Yhdistyksen kuntosalivuoro Rajakylän hoivalla peruttu 23.12.2015 alkaen

Yhdistyksellä on tarjota jäsenilleen kuntosalivuoroja eri puolilla Oulua. Torstaisin klo 11 – 12 Rajakylän hoivan tiloissa (Ruiskukkatie 2) oleva kuntosalivuoro on peruttu remontin vuoksi 23.12.2015 alkaen, peruutus voimassa toistaiseksi.

Vuoden 2015 omaishoitajateko-palkinnon saajat valittu

Vuonna 2015 jaetaan toisen kerran Vuoden omaishoitajateko-palkinto. Oulun seudun omais-hoitajat ja läheiset ry ja ODL Säätiö haluavat muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomais-hoitajaa, joka arvostaa omaa hyvinvointiaan, huomioi omat voimavaransa, on tietoinen oikeuksistaan omaishoitajana ja osallistuu omien voimavarojensa mukaan omaishoitajayhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja toimintaan.

Muutoksia yhdistyksen kuntosalivuoroon Caritaksella

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:llä on tarjota jäsenilleen kuntosalivuoroja eri puolilla Oulua. Yhdistyksellä on kuntosalivuoro keskiviikkoisin myös Caritaksen tiloissa. Koska Caritas Kuntoutus muuttaa uusiin tiloihin Kapellimestarinkatu 4, ( ent. Fressin tila), niin myös kuntosali muuttaa uusiin, tilavampiin tiloihin. Kulku kuntosalille on Lintulammen puolelta. Myös vuoron kellonaika muuttuu hiukan; uusi vuoro on keskiviikkoisin 15.00 – 16.00.

Vuoden omaishoitajateko 2015-palkinnon saajaa etsitään

Vuonna 2015 jaetaan toisen kerran Vuoden omaishoitajateko-palkinto. Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry ja ODL-säätiö haluavat muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa. Katso uutisesta tarkemmat kriteerit ja ehdota meille palkinnon saajaa voi ehdottaa 13.11.2015 mennessä.

CARITAS-VIERAILU 3.6.2015

Kävimme keskiviikkona 3.6. tutustumassa uudistettuun Lääkäritalo Caritakseen, joka palvelee Oulun Taka-Lyötyssä. Oululaisten oma lääkäritalo on täyden palvelun lääkärikeskus, joka palvelee kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Tutustumiskäynnillä virallistettiin Lääkäritalo Caritaksen ja Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n kolmivuotinen yhteistyökumppanuus.

Säästöpankin Vastuullisuuskampanjan lahjoitus Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:lle

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry vastaanotti 20.5.2015 Säästöpankki Optialta 4.000 € Vastuullisuuskampanjan lahjoituksen. Lahjoituksella tuetaan mm. omaishoitajien virkistystoimintaa. ”Tämä on todella arvokas ja hieno ele Optialta.” toteaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Salminen. ”Olemme otettuja ja iloisia, että omaishoitajat valikoituivat yhdeksi lahjoituksen saajiksi. Yhdistyksemme tärkein tehtävä on olla omaishoitajien apuna ja tukena ja nämä lahjoitusvarat tullaan käyttämään toteuttamaan tätä tehtävää, ”, Salminen jatkaa.

Tiedätkö sinä mitä ehdokkaasi ajattelee omaishoidon nykytilasta?

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n vaalityöryhmä lähetti kansanedustajaehdokkaille piiritoimistojen kautta omaishoitajuuteen liittyvän kyselyn. Kyselyyn vastasi reilut 30 ehdokasta. Puoluekirjo oli suuri ja vastanneita olikin yhdeksästä puolueesta kattaen kenttää vasemmalta oikealle.

Pääministeri tutustui oululaiseen omaishoitoarkeen

Rennolla ”Alex moi” -tervehdyksellä alkoi vierailu oululaisessa omaishoitoperheessä. Näin pääministeri Alexander Stubb esitteli itsensä häntä vastassa olevalle Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminnanjohtaja Minna Salmiselle Huttusten alaovella perjantaina 30.1.2015.

Tiedote: Miten siellä kotona pärjätään?

Jokaista meistä painaa huoli vanhempien ikääntymisestä. Jossain vaiheessa tuo huoli muuttuu vastuuksi. Se tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun vanhemmat eivät enää pärjääkään kotona ilman apua. Miten saan selville, milloin he eivät enää selviä arjesta itsekseen?

Vuoden omaishoitajateko-palkinnon saajat on valittu

Vuoden omaishoitajateko -palkinnon saajat valitsi Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n sekä ODL Säätiön yhteinen toimikunta. Palkinto jaettiin tällä kertaa kolmen omaishoitajan kesken. Palkinnon saavat puolisonsa omaishoitaja Aaro Väyrynen, kahden erityistä tukea tarvitsevan lapsensa omaishoitaja Jaana Kuokkanen, sekä siskonsa etäomaishoitaja Lidija Harju.

Omaisena Etäällä -kampanja tuo etäomaishoivaa esille valtakunnallisesti

OMAISENA ETÄÄLLÄ -kampanja on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n järjestämä valtakunnallinen tiedotuskampanja etäomaishoivan tietoisuuden lisäämiseen. Kampanjan ajankohta on omaishoitajaviikolla 24.-30.11.2014 ja sen suojelijana toimii europarlamentaarikko, etäomaishoitaja Sirpa Pietikäinen.

Omaisena etäällä -logo

Partiolaiset ilahduttavat etäomaishoitajia joulutervehdyksellä

Oulun seudun omaishoitajat ry ja Pohjanman Partiolaiset ry tekevät yhteistyötä OMAISENA ETÄÄLLÄ -kampanjan tiimoilta. Partiolaiset ilahduttavat etäomaishoitajien hoidettavia viemällä heille henkilökohtaisesti joulutervehdyksen Partiolaisten adventtikalenterin muodossa Oulun alueella.

Omaisena etäällä -logo

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 28.10.2014

Yhdistyksen syyskokous pidettiin Ommaiskortteerissa 28.10.2014.

Etsitään vuoden omaishoitajatekoa

Ehdota meille omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa, joka arvostaa omaa hyvinvointiaan, on tietoinen oikeuksistaan omaishoitajana ja osallistuu voimavarojensa mukaan yhdistyksen toimintaan.

Ommaiskahvilat

Käynnistyvät Yli-Iissä, Kiimingissä, Ylikiimingissä, Pudasjärvellä ja Pateniemessä Ommaiskahvila on jokaiselle asiasta kiinnostuneille kohtaamispaikka, jonne voi tulla nauttimaan kahvikupposen mukavassa seurassa. Jokaiselle kuukaudelle on jokin hauska teema. Ommaiskahvilat ovat avoinna kerran kuukaudessa.