Matka Satujen saarille -tapahtuma 25.11.2017

Oulun ammattikorkeakoululla järjestettiin neljättä kertaa vertaistapahtuma erityistä tukea tarvitseville perheille Hyvinvoiva perhe HYPE -hankkeen ja Oulun ammattikorkeakoulun organisoimana. HYPE-hanke toimii Oulun seudun omaishoitajien alaisuudessa. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Leijonaemojen, Suomen vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n, Tarina ja kosketus Oy:n ja Oulun ammattikorkeakoulun opettajien ja opiskelijoiden kanssa.

Tapahtumapäivä vietettiin ihmeellisen meriseikkailun maailmassa ja ohjelmaa järjestettiin niin lapsille, kuin vanhemmille yhdessä ja erikseen. Päivä alkoi yhteisellä kokoontumisella ja satutuokiolla, josta perheet lähtivät seikkailun ensimmäisille rasteille. Ohjelmassa oli Satuhierontaa, LogoArt -taiteilua, Sherborne -liikuntaan tutustumista sekä vanhemmille järjestettiin vertaishetki ja rentoutuminen.  Vanhempien vertaishetken aikana lapset pääsivät leikkimään merenneidon valtakuntaan, jossa etsittiin merenneidon kadonneita aarteita, ongittiin, leikittiin laululeikin mukana ja muuta mukavaa. Päivän aikana Höyhensaarilla pystyi käymään päiväunilla ja rauhoittumassa, Kapteenin puuhanurkassa oli mahdollisuus lukea satukirjoja, piirtää ja askarrella sekä Aarreluolassa lapset saivat purkaa ylimääräistä energiaa mm. juoksemalla, pallottelemalla ja pelaamalla. Päivä päättyi taidenäyttelyyn ja Peetu -pellen esitykseen, joka sai suuren suosion perheiden keskuudessa.

Lapsilla oli mukana palautelomake, johon he merkkasivat jokaisen rastin jälkeen oman palautteensa. Lopuksi he saivat myös antaa vapaan palautteen esimerkiksi piirtämällä tai kirjoittamalla. Palautteen kautta lasten ääni tuli kuuluviin ja he saavat olla mukana Satujen saaret -tapahtuman kehittämisessä. Palautteen mukaan päivä oli onnistunut ja lapsilla oli hauskaa.

Olemme neljännen vuoden toimintaterapeuttiopiskelijat Elina ja Nina. Toimimme tapahtuman koordinaattoreina ja tehtävänämme oli tapahtuman organisoiminen sekä opiskelijoiden ohjaaminen. Olemme osallistuneet aiempana vuonna tapahtuman järjestämiseen opiskelijan roolissa. Koordinaattoreina näimme mitä kaikkea tapahtuman järjestäminen vaatii ja mitä se merkitsee erityislasten perheille. Keskustelimme perheiden kanssa ja he toivat esille vertaistuen tärkeyden sekä irtiotto arjesta on myös usein paikallaan. Pääsimme tarkastelemaan tapahtumaa tapahtuman järjestämistä eri roolista ja ottamaan enemmän vastuuta. Oli antoisaa päästä tekemään yhteistyötä eri tahojen kanssa sekä ohjaamaan opiskelijoita tapahtuman suunnittelussa.

Oulun ammattikorkeakoulun eri alojen opiskelijat ovat olleet suuressa roolissa tapahtuman järjestämisessä. Ennen tapahtumapäivää opiskelijat jaettiin moniammatillisiin ryhmiin, joissa he suunnittelivat päivää varten toimintaa ottaen huomioon esteettömyyden ja turvallisuuden perheiden erityistarpeet huomioiden. Lisäksi ryhmä opiskelijoita tekivät esteettömyys ja turvallisuuskartoituksen kaikkiin tiloihin. Päivän ajan jokaisen perheen mukana kulki opiskelija, tai useampi, riippuen perheen koosta, joiden tehtävänä oli auttaa perhettä tarpeen mukaan. Tämä mahdollisti myös aikuisille eri toimintoihin osallistumisen ja vertaishetken muiden aikuisten kanssa. Samalla opiskelijat saivat arvokasta kokemusta erityislasten kanssa toimimisesta ja kosketuksen tulevaan työelämään.

Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille!

Elina Poikonen ja Nina Tahkola

Posted in Erityisperhe, Vieraskynä.