Monennäköistä vapaaehtoistoimintaa

joulukuu 2, 2014

Tällä viikolla 3.12.2014 vietämme Kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Vapaaehtoisten päivän viettäminen joulukuun alussa on tullut jo ihan perinteiseksi. Tämän päivän viettämisen tarkoituksena on tehdä vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi ja näkyväksi. Tunnettuahan vapaaehtoistoiminta onkin, sillä noin puolet meistä suomalaisista on jollakin tavalla mukana vapaaehtoistoiminnassa. Tämän juhlapäivän suojelijana toimii tänä vuonna presidentti Sauli Niinistö. Näkyvyyttä vapaaehtoistoiminta saikin marraskuun puolessa välin, kun mediasta saimme lukea, että linnan juhliin kutsutuissa on huomattava määrä eri vapaaehtoistoimijoita ympäri Suomen. Tämä on mielestäni hieno ele!

Vapaaehtoistoimintaan mukaan lähteminen voi joskus olla hankalaa. Tutkimuksissakin on noussut esille se, että moni lähtisi mukaan, jos häntä pyydettäisiin. Tässä kohtaa monen vapaaehtoistoimintaa organisoivan tahon kannattaisi miettiä, miten tähän vastattaisiin. Usein vapaaehtoistoiminta liittyy vallitsevaan elämäntilanteeseen, välillä voit olla mukana aktiivisesti vapaaehtoistoiminnassa ja välillä taas tulee pakostakin aikoja, jolloin vapaaehtoistoimintaan on hankala osallistua. Tämä asia on noussut itselleni tärkeäksi asiaksi mainita, kun kohtaa vapaaehtoisia. Ei ole tarpeen syyllistää ketään, jos vapaaehtoistoiminnassa ei aina aktiivisesti voikaan olla mukana. Yhtä arvokkaita ovat vapaaehtoiset, tekivätpä he sitten muutaman kerran vuodessa jotain vapaaehtoistoimintaa kuin ne vapaaehtoiset, jotka säännöllisesti ovat mukana toiminnassa. Vapaaehtoistoiminnasta pitäisi toimijalle tulla ilon tunnetta eikä suinkaan vain tunnetta velvollisuuden tunteesta.

Meidän yhdistyksessämme ovat vapaaehtoistoiminnan tehtävänkuvat monipuolistuneet ja se on tapahtunut oikeastaan siitä syystä, että monet mukaan lähtevät vapaaehtoiset haluavat tehdä sellaisia vapaaehtoistoiminnan tehtäviä, jotka eivät ole kovin sitovia, vaan satunnaisesti, silloin tällöin tapahtuvia. Yritämme siis olla ajanhengessä mukana ja toteuttaa sellaisia tehtäviä, jotka vastaavat aina sen hetkiseen tarpeeseen.

_E4Q6139

Toivommekin, että te kaikki meidän yhdistyksen vapaaehtoiset, tunnette kuuluvanne Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n vapaaehtoisiin ja saatte erilaisista vapaaehtoistoiminnan tehtävistä iloa ja hyvää mieltä ja uskallatte olla rohkeita ja tarttua myös erilaisiin vapaaehtoistoiminnan tehtäviin, jos sellainen tunne tulee. Jokainen vapaaehtoinen on juhlapäivänsä ansainnut!

Kirjoittaja Marja Heikkinen