Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivänä 20. helmikuuta

helmikuu 20, 2015

Inhimillisen, tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman rakentamisessa on vielä paljon työsarkaa. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on edelleen liian monelle ihmiselle vain kaukainen haave, vaikka sen pitäisi olla ensisijainen periaate. Ihmisten pitäisi olla vastuussa toisistaan ja kaikkien vastuulla olisi varmistaa, että ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua elämässä. Siksi onkin hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jonka päivää vietämme 20. helmikuuta. Tämän päivän tarkoituksena on muistuttaa ja korostaa, että yhä tänä päivänä kaikista yhteiskunnista löytyy epäoikeudenmukaisia piirteitä ja epäkohtia.

wdosj2

Pian valmistuvana sosionomina sitä välillä miettii, että kuinka minä pystyn työssäni edistämään esimerkiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta asiakkaiden elämässä ja myös koko yhteiskunnassa. Ammatillisen kasvun ja kokemuksen myötä uskon, että omia arvoja ja sydäntä kuuntelemalla onnistun ja voin olla tyytyväinen omaan tekemiseeni. Halu ihmisten auttamiseen, heikommassa asemassa olevien puolustamiseen, tasavertaisen kohtelun lisäämiseen, hyvän tekemiseen ja puutteen ja kärsimyksen vähentämiseen ovat osa sosiaalialan työn tavoitteita, jotka allekirjoitan. On pystyttävä olemaan myös avoin, rehellinen ja kykenevä tunnustamaan omat rajansa, tietämättömyytensä ja mahdollinen tuen tarve. On ollut ilo huomata erilaisten harjoittelupaikkojeni ansiosta, kuinka esimerkiksi erityislasten kohdalla päiväkodissa, koulussa ja laitoksessa toteutuu tasa-arvo ja kunnioitus niin lasten kuin aikuistenkin osalta. Erilaisuus tunnustetaan, eikä sitä hävetä tai piilotella. Olen löytänyt itsestäni ihan uusia puolia toimiessani erityislasten- ja aikuisten kanssa. He ovat jokainen omalla tavallaan niin valloittavia persoonia ja halu ja tunne heidän oikeuksiensa puolestapuhujana ovat vain kasvaneet. Uskon, että olemme menossa kohti suvaitsevampaa ja tasa-arvoisempaa Suomea.

Haluan tuoda vielä esille erityislasten ja heidän perheidensä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista/toteutumattomuutta täällä Suomessa. Erityislasten perheissä ja omaishoitotilanteissa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa eivät ainakaan edistä ne seikat, että edelleenkin nämä kohderyhmät ovat Suomessa hyvin epätasa-arvoisessa asemassa asuinkunnasta ja diagnoosista riippuen. Tämä johtaa epätasa-arvoiseen kohteluun perheiden välillä. Myös esimerkiksi lapsi, jolla ei ole selkeää diagnoosia, on ikävä kyllä väliinputoaja. Palveluiden ja tukien saaminen voi olla työn ja tuskan takana, jos edes mahdollisia. Myös omaishoidon tukea koskevat käytännöt ovat kirjavia, ja jopa lainvastaisia. Kuntien myöntämisperusteet vaihtelevat suuresti ja tähän epäkohtaan olisi puututtava välittömästi.

Kysyin asiasta vielä kahden erityislapsen äidiltä, että miten hän kokee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen Suomessa. Tässä hänen mietteitään:

”Lain mukaan asiat ovat periaatteessa aika hyvällä mallilla meillä täällä Suomessa ja varsinkin silloin, kun lapsella on selkeä diagnoosi. Tällöin palvelut pelaavat. Paljon vaikeampi tilanne on silloin, kun lapsella on esimerkiksi asperger tai liikuntavamma. Tällöin heillä ei ole keva-puolen diagnoosia ja kunta ei ole niin velvollinen järjestämään palveluita. Tuo kuntien eriarvoisuus on varmasti suurin epäkohta, josta paljon myös keskustellaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kunnat vetävät ihan omia linjojaan omaishoidontuki asiassa. Henkilökohtaisesti olen kokenut myös sen, että esimerkiksi avustajan saanti on koulussa helpompaa kuin päiväkodissa, koska koulua on pakko lakisääteisesti käydä. Eli ne asiat, jotka ovat laissa kirjoitettu toimivat ainakin meidän kohdalla suhteellisen hyvin. Näistä asioista on myös helpompi valittaa tarvittaessa. Vaikeampi on taas saada niitä asioita läpi, jotka ovat kunnassa harkinnanvaraisia.”

Tasa-arvoa parhaiten äidin mielestä nykypäivänä lisää se, että lapset tottuvat jo pieninä erityislapsiin esimerkiksi päiväkodissa. ”On ollut ilo huomata, kuinka päiväkodissa ja koulussa niin kutsutut normaalit lapset ovat ottaneet erityislapset esimerkiksi joulu- ja kevätjuhlissa hienosti huomioon. Yhdessä on esitetty ohjelmaa ja lapset ovat huolehtineet erityislapsista hienosti. Erityislapsi osallistuu siinä missä muutkin lapset päiväkodin tai koulun toimintaan ja järjestettyihin tilaisuuksiin. Myös vertaistuen- ja ryhmien arvoa ei voi olla korostamatta. Se on tärkeä tiedonlähde ja sitä kautta huomaa, että ei ole yksin näiden asioiden kanssa.  Se lisää tasa-arvoa ja inhimillistä kohtelua. Pääsääntöisesi vammaisia lapsia kohdellaan hyvin inhimillisesti Suomessa ja heillä on hyvät mahdollisuudet kuntoutua. Nykypäivänä vammaisia lapsia ei enää piilotella ja suljeta laitoksiin. Heistä on tullut näkyviä.”

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus lähtee kuitenkin siis ennen kaikkea ihmisten omista asenteista. Emme pysty muuttamaan koko maailmaa oikeudenmukaisemmaksi, inhimillisemmäksi ja tasa-arvoisemmaksi, mutta voimme itse henkilökohtaisesti pyrkiä muuttamaan omia ja lähipiirimme asenteita lähemmäs näitä arvoja. Nyt helmikuun 20. päivä on hyvä hetki pohtia näitä asioita.

 Heidi Vähäkangas, sosionomi (AMK) opiskelija