Minun työpäiväni-mietteitä työstäni sekä omaishoitajien Ommaiskahvilatoiminnasta.

Tällä kertaa Minun työpäiväni -blogin kirjoittana on Minna Hernberg. Minna toimii tällä hetkellä vapaaehtoistoiminnan kehittäjänä, yhdistyksessämme Minna on ollut töissä vuodesta 2012 lähtien. Blogissa on Minnan mietteitä työstään yhdistyksessämme sekä Ommaiskahvilatoiminnasta.

Valmistuin Sosionomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta vuonna 1998. Opintojen aikana opettajat puhuivat jostain minun korvaani oudolta kuulostavasta projektityöstä, jonne me opiskelijat kuulemma tulisimme tulevaisuudessa sijoittumaan sosiaalialan ammattilaisina. Ajattelin, että tuskinpa, mutta nyt olen ollut koko työurani erilaisissa projekteissa heti valmistumisen jälkeen yli 15 vuoden ajan.

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:lle tulin töihin reilut neljä vuotta sitten Ihimisen Lähelle-hankkeeseen. Vastuualueena tässä hankkeessa on minulle kuulunut alueellinen Ommaiskahvilatoiminta ja siihen liittyvät toiminnot. Alueena on ollut Ylikiiminki, Kiiminki, Pudasjärvi, Yli-Ii ja Oulusta Pateniemi sekä myös Ommaiskortteerin Ommaiskahvila.

Alueilla on toimintamme otettu hyvin vastaan ja siksi varmaan työn tekeminen on tuntunut mielekkäältä ja helposti sujuvalta. Omaishoitajille suunnattu tuki on tervetullutta ja yhteistyötahot ymmärtävät hyvin sen, että omaishoitajat tarvitsevat kunnan tarjoaman tuen lisäksi muutakin tukea; virkistystä, tietoa, vertaistukea, ohjausta ja neuvontaa. Se onkin ollut mahtava huomata, miten ammattilaiset ja vapaaehtoiset ovat niin mielellään lähteneet mukaan Ommaiskahviloihin kertomaan jostain omaishoitajia koskettavasta aiheesta, kuten esimerkiksi uniergonomiasta tai hoitotahdosta, mielen virkeydestä tai turvallisesta lääkehoidosta. Ommaiskahviloissa on pidetty muun muassa lauluiltoja, joihin saimme eri kokoonpanoilla olevia musisoijia sekä virkistyspäiviä, joita oli toteuttamassa seurakunnan väkeä ja paljon muuta porukkaa.

Ommaiskahviloiden toteuttaminen etenee vaiheittain. Aluksi on suunnitteluvaihe, jolloin sovitaan tiimipalavereissa seuraavan kauden Ommaiskahvilat ja hahmotellaan palautteiden perusteella sisällöt eli ohjelmat kahviloihin. Sen jälkeen alkaa valmisteluvaihe, jolloin otetaan yhteyttä heihin, jotka voisivat tulla mukaan toimimaan Ommaiskahviloissa, pitämään luentoa tai jotain muuta. Lisäksi tehdään paikkavaraukset ja sovitaan työvuorot sekä vapaaehtoiset Ommaiskahviloihin. Tiedottamisvaihe on sen jälkeen vuorossa ja tiedottamistyötä kuuluu melko paljonkin työhöni. Lähetän kirjeitä, päivitän tapahtumakalenteria, laitan ilmoituksia facebookiin ja ilmoitustauluille, lähestyn sähköpostilla eri tahoja ja pidetään infotilaisuuksia. Ommaiskahvilan jälkeen tehdään vielä arviointityötä eli Ommaiskahvilan toteutukseen kuuluu paljon muutakin kuin itse toteutusvaihe, sellaista työtä, joka ei juurikaan ole sellaista näkyvää työtä.

Mielestäni on tärkeää, että omaishoitajat lähtevät tällaisiin Ommaiskahviloihin mukaan. Kaikille tämä ei ole kuitenkaan mahdollista aina, kun läheisen hoitaminen kotona on niin vaativaa ja sijaista ei kotiin aina saa, hoidettavaa ei pysty lähtemään mukaan tai ei pärjää yksin kotona lyhyttäkään aikaa. Siitäkin huolimatta hekin, jotka eivät ole päässeet paikan päälle ovat voineet olla mukana meidän postituslistalla ja osa on kiitellyt postituslistalla mukana oloa sekä huomioimista. Ylipäätään Ommaiskahviloihin voi osallistua silloin kun mukaan pääsee ja läheisen tai vaikka ystävän voi ottaa mukaan.

Tyypillinen työpäiväni alkaa siitä kun vien tytön päiväkotiin ja ajelen pienoisessa aamuruuhkassa työpaikalle. Näin kesällä huomaa sen että ihmiset kulkevat enemmän pyörillä kun autoliikenne vähenee. Työpäivään saattaa kuulua aamupäivän tietokoneella työskentelyn jälkeen Ommaiskahvilaan meno tai joku palaveri. Tänään se on kerran kuukaudessa kokoontuva Tyhy-työhyvinvointitiimin kokous. Työsuojeluun liittyvät asiat ovat minulle työssäni erityisen kiinnostava aihe.  Meidän työpaikalla onkin monta työturvallisuuteen ja työsuojeluun liittyvää asiaa otettu huomioon tosi mukavasti. Mutta työni suola on kuitenkin omaishoitajan tapaaminen Ommaiskahvilassa, infopisteellä tai muussa tilanteessa ja tietenkin ihanat työkaverit ovat minulle myös tärkeitä.

Paljon tulee kohdattua ihmisiä, joita ei ehkä näe toista kertaa ja taas toisaalta moneen omaishoitajaan on tullut vuosien aikana tutustuttua paremmin. Kuulumisia voidaan vaihtaa siellä missä kohdataan.

puu

Tämän kuvan myötä toivotan kaikille hyvää kesää, niin omaishoitajille, heidän läheisille, vapaaehtoisille kuin omaishoitajien parissa työtä tekeville ammattilaisille. Pidetään itsestä ja toisista huolta ja nautitaan kesästä sekä kauniista luonnon vihreydestä ja loistosta.

Minna Hernberg

Vapaaehtoistoiminnan kehittäjä

Posted in Ajan hermolla, Omaishoito, Vieraskynä, Yhdistys vinkkaa, Yleinen.