Etsitään vuoden omaishoitajatekoa

lokakuu 20, 2014

Vuonna 2014 jaetaan ensimmäisen kerran Vuoden omaishoitajateko-palkinto. Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry ja ODL-säätiö haluavat muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa, joka arvostaa omaa hyvinvointiaan, huomioi omat voimavaransa, on tietoinen oikeuksistaan omaishoitajana ja osallistuu omien voimavarojensa mukaan omaishoitajayhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja toimintaan.

Palkinnon saaja voi olla myös omaishoidon innovaatioita ja omaishoitajien työtä ja työoloja edistänyt henkilö tai taho, jonka toimintaa voidaan pitää pitkäjänteisenä ja se on kohdistunut yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin aiheisiin ja tehty työ on koitunut omaishoitajien parhaaksi.

Vuoden omaishoitajateko -palkinnon saaja valitaan Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminta-alueelta ja palkinnon saajan valitsee Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n sekä ODL-säätiön yhteinen toimikunta. Vuosittainen palkintosumma on 1000 €, palkinnon lahjoittaa ODL-säätiö. Palkintona on lahjakortti, jonka saaja voi käyttää omaan virkistykseensä ja hyvinvointiinsa, palkinto voidaan jakaa myös useamman henkilön kesken. Palkinnon saaja julkaistaan Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla marraskuun lopulla.

Palkinnon saajaa voi ehdottaa 7.11 mennessä sähköpostilla minna.salminen@osol.fi tai kirjeitse Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry/Minna Salminen, Isokatu 47, 90100 Oulu. Tarkemmat palkintokriteerit voi lukea www.oulunseudunomaishoitajat.fi.

Ehdotus tulee perustella kriteereillä, mutta ehdokkaan ei tarvitse täyttää kaikkia kriteereitä.
Lisätietoja antaa Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminnanjohtaja Minna Salminen, puh. 040-5665 865 tai sähköpostilla. Osoite muodossa etunimi.sukunimi@osol.fi.