Vuosi 2015 oli yhdistyksemme vapaaehtoistoiminassa merkityksellinen ja mahtava vuosi. Vapaaehtoisten määrä kasvoi ja tämä aktiivinen ja ihana joukkomme mahdollisti suuren määrän toimintaa sekä oli tukena ja apuna omaishoitajillemme. Kiitos kaikille vapaaehtoisille, olemme teistä ylpeitä!
Tunnusmerkkejä yhdistyksemme vapaaehtoistoiminnasta v. 2015:
Vapaaehtoisia yhdistyksessämme on yhteensä 57. Miehiä näistä on 8.
Omaishoitajia on vapaaehtoisten joukossa 10 henkilöä, joista kaksi on etäomaishoitajaa.
Joukossa on mukana 11 entistä omaishoitajaa.
Vapaaehtoisten keski-ikä on 54,1 vuotta.
Vapaaehtoisten tekemä tuntimäärä on huikeat 933,5 h.
KIITOS! Teette korvaamatonta työtä.
Omaishoitajan vapaapäivät – tärkeä osa jaksamista ja hyvinvointia
Omaishoitajalla, joka on tehnyt virallisen omaishoidon sopimuksen hyvinvointialueen kanssa, on oikeus lakisääteisiin vapaisiin. Vapaita kertyy kaksi vuorokautta kuukaudessa, jos hoito on säännöllistä tai kolme vuorokautta, jos hoito on päivittäistä tai ympärivuorokautista. Vapaiden toteuttamisesta sovitaan oman palveluohjaajan kanssa.Continue reading→
Omaishoito uudistuvassa yhteiskunnassa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Omaishoito on ollut jo pitkään tärkeä osa hoivan kokonaisuutta, ja sen merkitys kasvaa väestön ikääntyessä. Mutta millaiselta omaishoidon tulevaisuus näyttää? Continue reading→
Vapaaehtoistoiminnasta merkityksellisyyttä elämään
Haluaisitko sinä olla yksi yhdistyksemme vapaaehtoisista? Moni vapaaehtoinen lähtee mukaan, koska haluaa auttaa muita. Mikä sinun motiivisi voisi olla? Osallistumalla vapaaehtoistoimintaan, saat itsellesi hyvää ja positiivista mieltä, kuulut yhteisöön, tapaat uusia ihmisiä ja saat paljon uusia kokemuksia. Vapaaehtoistoiminta myös lisää merkityksellisyyden tunnetta ja sitä kautta vahvistaa ihmisen hyvinvointia.Continue reading→
RAKKAUS – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?
Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly?Continue reading→
Hae järjestöavustajaksi merkitykselliseen työhön Ouluun
Haemme Oulun seudun omaishoitajat -yhdistykseen osatyökykyistä tai alle 29-vuotiasta, työttömänä työnhakijana olevaa henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen, järjestöavustajan tehtäviin. Työpaikka on osa STEA:n Paikka auki -ohjelmaa, jolla edistetään vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä. Hakijan tulee olla joko 18–29-vuotias työelämän ulkopuolella oleva nuori henkilö, jolla on vain vähän työkokemusta, tai osatyökykyinen henkilö.Continue reading→
ERO – Perhe pysyy, vaikka parisuhde päättyy. Mistä eron hetkellä avaimet uuteen alkuun?
Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö.Continue reading→
ARKI – Resilienssi erityisessä arjessa
Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista.Continue reading→
Sinulla on oikeus turvalliseen elämään
Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle.Continue reading→
Yhteistyössä on voimaa!
Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading→
Vapaaehtoistoiminta on tuonut sisältöä elämään
Oulun seudun omaishoitajat ry:n vertais- ja kokemusvapaaehtoistoiminnan oppimisjärjestelmä tunnistettiin syyskuussa PAIKKO-järjestelmässä, jossa huomioidaan henkilön osaaminen, työkokemus ja koulutus. Tämän myötä yhdistys voi myöntää osaamistodistuksen koulutetuille kokemusvapaaehtoisilleen, joiden osaaminen on tunnistettu yhdistyksessä.Continue reading→