Ajattele aivojasi omaishoitaja

Meidän jokaisen on tärkeä huolehtia aivoistaan, jotta eläisimme terveinä ja hyvinvoivina. Omaishoitajan aivot ovat kuitenkin erityisen tärkeässä roolissa, koska niiden avulla kannatellaan vähintään kahden ihmisen arkea. Läheinen voi olla hyvin riippuvainen omaisen hoivasta ja huolenpidosta. Kun omainen jaksaa huolehtia aivoistaan niin hän tekee palveluksen ensisijaisesti itselleen mutta myös läheisilleen. Aivojen ajatteleminen on aika mukava asia. Vai miltä seuraavat asiat kuulostavat? Kävelylenkki ystävän kanssa, palauttava lepo ja uni, maukas ja värikäs ruoka, kivoja harrastuksia ja sopivasti arkihaasteita, terveyden ja sairauksien hoito tasapainossa, vähemmän tupakkaa ja alkoholia, enemmän hemmottelua ja rentoutumista. Kaikki nämä huoltavat aivoja ja muistia.

Omaishoitajan arjessa ei aina aivojen ajatteleminen parhaalla tavalla toteudu. Varsinkin jos unohtaa itsensä ja omat tarpeensa. On ihan normaalia, että on välillä tiukempia aikoja ja lista mukavista asioistakin voi tuntua vaatimukselta. Arkea voi kuitenkin rakentaa niin, että vähitellen sinne lisää pieniä hetkiä, jotka tukevat jaksamista ja samalla myös aivojen hyvinvointia.
Omaishoitajan on mahdollista saada tukea tehtäväänsä. Läheisen vuorohoito ja päivätoiminta tuovat hengähdyshetkiä ja palautumisaikaa. On mahdollista hyödyntää kotihoitoa, vapaaehtoisia tai tuttavia tauottamaan viikkoa, jotta pääsee lenkille tai voi ottaa kirjan käteen. Siivous-, pesu- ja ruoka-apu sekä moni muu tuki voivat tuntua pieniltä asioilta. Pienien juttujen avulla arki kuitenkin kevenee. Läheisen kanssa voi yhdessäkin tehdä kivoja asioita: kuunnella rakasta musiikkia, muistella mukavia sattumuksia, visailla Muistipuistossa, ihmetellä kevään tuloa ja taiteilla ilman tavoitteita.

Kun omaishoitaja huolehtii itsestään ja jaksamisestaan niin kotona hoitaminen on usein mahdollista pitkäänkin. On kuitenkin tärkeää tunnistaa se hetki, kun ei enää halua tai jaksa hoitaa läheistään kotona. Läheisen kunto on voinut heikentyä ja hoitaminen muuttua liian raskaaksi. Päätöksen teko voi tuntua vaikealta, mutta siihen saa tukea omaishoitoyhdistyksistä, palveluohjaajilta, hoitajilta ja lääkäreiltä. Joillakin läheiset ja vertaiset ovat myös tukemassa muutostilanteessa.

Jos omaishoitajuus päättyy läheisen siirryttyä hoivakotiin tai hän menehtyy, niin ollaan uuden äärellä. Aletaan vähitellen rakentamaan uudenlaista arkea. Silloinkin voi pitää mielessä kehotuksen: Ajattele aivojasi! Aivoterveelliset valinnat ovat palvelus keholle ja mielelle. Ne ovat mukavia juttuja meille kaikille ja ne auttavat meitä voimaan hyvin.

Kaisa Hartikka
Vastaava omaistuen kehittäjä
Tukena muutoksessa -hanke

Posted in Etusivun nosto, Omaishoito, Yhdistys vinkkaa and tagged .