Minun työpäiväni – Etäomaishoivan parissa työskentely

Hei, olen Saastamoisen Annamaija ja työskentelen yhdistyksemme Etäomaispuoti-hankkeessa. Hanke keskittyy etäomaishoivan tunnetuksi tekemiseen ja etäomaishoitajille toiminnan järjestämiseen. Tämä vuosi on viimeinen hankkeen toimintavuosi, joten työtäni rytmittää hankkeen raportointi, meneillään oleva toiminta ja uuden haettavan hankkeen suunnittelu. Siis koko ajan on läsnä nämä kaikki kolme ulottuvuutta, mutta näihin on vuosien varrella jo tottunut. Stressin sietokykyä siis tarvitaan, koska mikään ei ole lopullisesti valmista koskaan.

Olen työskennellyt yhdistyksessä yli kymmenen vuotta ja tänä aikana yhdistys on suurentunut ja toiminta monipuolistunut. Nyt työskennellessäni Etäomaispuotissa etäomaishoitajien asiat ovat tietenkin sydäntäni lähellä. Myös siksi että olen itsekin toiminut etäomaishoitajana vuosia. Joskus kieltämättä työ on tuntunut raskaalta, kun etäomaishoiva tunkee sekä työstä että yksityiselämästä. Kuitenkin kokemuksesta on hyötyä vertaistuen järjestäjänä, vaikkakin jokainen etäomaistilanne on aina yksilöllinen. Koskaan ei voi täysin ymmärtää toisen kokemusta, voi kuunnella ja antaa tukea.

Siis työhöni kuuluu etäomaishoitajien vertaistukiryhmän kokoontumisten järjestäminen, yhteydenpito etäomaishoitajiin ja ohjauksen antaminen heille. Tämä onkin mielestäni työni ihanin osa, Aina keskustellessa tai ohjausta annettaessa, myös itse saa paljon. Sieltä saa parhaimman palautteen ja myös parhaimmat vinkit toiminnan muuttamiseen, jos on tarvetta.

Työpäiväni koostuu monista asioista Se tässä työssä on ihanaa, etteivät päivät ole samankaltaisia. Näiden yhdistyksen työvuosien varrella on ollut monenlaista asiaa, mitä on saanut tehdä ja edelleen joka päivä tulee eteen jotakin uutta Suunnitelmat voivat päivän aikana muuttua monesti. Kun suunnittelee tekevänsä jotakin jonakin päivänä, yksi puhelu voi muuttaa kaiken. Joko pitää hankkia etäomaishoitajaa lehtihaastatteluun, hankkia jotakin tietoa etäomaishoitajalle tai antaa henkistä tukea. Kuitenkin etä/omaishoitaja on aina tärkein työssäni. Jokainen etäomaishoivatilanne on erilainen ja hoidettavien asioiden kirjo on suuri.

En kuitenkaan tee työtäni yksin, teemme isot ratkaisut yhdessä koko hankkeen tiimin kanssa. Monesti käymme kiivastakin keskustelua asioista, mutta loppujen lopuksi olemme aina päässeet yhteisymmärrykseen. Yhteistyötä tehdään monen tahon kanssa, ja sähköpostia tulee ja menee päivittäin paljon. Erilaisten tapahtumien, tilaisuuksien järjestäminen on osa työtäni. Näissä tilaisuuksissa yleensä keskeisintä on viedä yhdistyksen asiaa tiedoksi joko alan opiskelijoille, omais/etäomaishoitajille tai muille asiasta kiinnostuneille.

”Työssä ei tarvitse olla hauskaa, mutta työnteko voi olla hauskaa”

Annamaija Saastamoinen, puotitekijä

Posted in Ajan hermolla, Etäomaishoiva, Yleinen.