Minun työpäiväni – viestintäkoordinaattorin työssä

Vietimme 1.11.2016 Etäomaispuoti-hankkeen päätöspajaa. Päätöspajan tunnelmissa kävin mielessäni läpi omaa taivaltani Etäomaispuoti-hankkeessa, jossa olen ollut viestintäkoordinaattorina maaliskuusta 2015 lähtien.

Etäomaispuoti-hankkeessa teimme töitä etäomaishoivan tunnetuksi tekemisen parissa. Vaikka termi ”etäomaishoitaja” oli minulle vieras tullessani töihin yhdistykseen, ei itse asia kuitenkaan ollut. Isovanhempani asuivat perheestäni noin 100 km:n päässä ja vanhempani hoitivat ukkini ja mummoni asioita. Tätä muistoa kävin usein läpi työssäni, samoin kun ajatuksia omasta tulevaisuudestani. Tämä pieni omakohtainen kosketuspinta aiheeseen on auttanut minua sisäistämään etäomaishoivaa ilmiönä ja auttanut viestinnän töissä eteenpäin.

Olen tässä työssä oppinut paljon järjestötyöstä, omaishoidosta, etäomaishoivasta ja myös itsestäni. Kuten kaikilla uudessa työssä ja uuden asian kanssa aloittavilla, alkuun piti opetella paljon. Työkaverit, järjestössä työskentely ja omaishoitoon ja etäomaishoivaan liittyvät termit ja asiat – kaikki oli uutta. Mutta onneksi minulla on ollut ympärilläni auttavia ja asiantuntevia ihmisiä, joilta olen aina saanut apua ja tukea työhöni.

Jos minun pitäisi kuvata työtäni yhdellä sanalla, sanoisin että se on monipuolista. Työni on koostunut hankkeen toimenpiteistä aina suunnittelusta toteutukseen ja raportointiin. Viestinnän työtehtäviin on mahtunut monenlaista mukaan, esimerkiksi oppaan teko, tiedotteiden laatiminen sekä nettisivujen ja sosiaalisen median sisällön tuottaminen. Olen työssäni ollut myös mukana työryhmissä sekä esittelemässä yhdistystä ja etäomaishoivaa erilaisissa tilanteissa. Ja se kaikista vaikuttavin osa työstäni on ollut, kun olen saanut kohdata omaishoitajia ja etäomaishoitajia.

Hankkeen loppuessa työni yhdistyksessä päättyy tammikuussa 2017. Haluankin kiittää kaikkia, joita olen matkan varrella tavannut ja joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Ja se, mitä itse olen tässä työssä oppinut ja jonka vien mukanani mottona eteenpäin on: muistetaan elämässämme aina välittää ja huolehtia, niin toisistamme kuin itsestämme, lähellä ja kaukana.

Ihanaa Joulun odotusta ja kiitos,
Anja
Etäomaispuoti –hanke, viestintäkoordinaattori

Posted in Etäomaishoiva.