Sosionomi-diakoniopiskelijan mietteitä

toukokuu 15, 2018

En tiennyt mitä odottaa, kun avasin Oulun seudun omaishoitajat ry:n oven ensi kertaa kylmänä helmikuun aamuna. Alkamassa oli sosionomi-diakoniopintojeni ensimmäinen harjoittelu. Tiesin kyllä, että yhdistys toimii omaishoitajien hyväksi, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea toiminta pitää sisällään.

Pääsin osalliseksi lämmintä ja hyvinvoivaa työyhteisöä, ja sain harjoittelusta enemmän irti kuin olisin ikinä uskonutkaan. Täällä osataan kohdata myös opiskelija. Tiedän nyt, mitä omaishoitajuus tarkoittaa, ja myös viime syksyn opintojeni keskeisimmäksi aiheeksi noussut ihmisen aito kohtaaminen on harjoittelun etenemisen myötä saanut uuden merkityksen. Omaishoitajien väsymys ja uupumus on noussut monessa eri tilanteessa esille, ja uskon tämän kokemuksen tuovan minulle lisää herkkyyttä tulevaan työhöni. Olen oppinut sen, kuinka tärkeää ammattilaisen on tunnistaa omaishoitotilanne. Lisäksi olen saanut kipinän lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön.

Harjoittelun aikana olen päässyt osallistumaan muun muassa Ommaiskahvilan toimintaan. Ommaiskahvila on lähtöisin vuonna 2017 päättyneestä Ihimisen lähelle-hankkeesta, ja STEA myöntää siihen kohdennettua toiminta-avustusta. On ollut hienoa seurata, kuinka teoria siirtyy käytäntöön, etsivä työ toteutuu ja ammattilaiset jalkautuvat ihmisten pariin, heidän omiin elinympäristöihinsä. Olen saanut olla mukana yhdistyksen, kunnan ja seurakunnan yhteistyöpalavereissa ja Elämänkaariverkostojen kokouksissa, ja tiedän nyt käytännössä kuinka verkostoituminen tapahtuu. Olen myös päässyt seuraamaan vaikuttamistoimintaa Ommaisraatien myötä, kuinka pienen ihmisen ääni saadaan oikeasti kuuluviin.

Toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen kertoi, että aikanaan yhdistyksen perustamiselle on ollut suuri tarve. Omaisen tai läheisen kotona hoitaminen on valtavan raskasta ja uuvuttavaa, usein näkymätöntä työtä. Laki määrittelee kuka on omaishoitaja, mutta liian moni omaistaan hoitava jää ilman omaishoidontukea, ja näin ollen myös ilman lakisääteisiä vapaita ja muita omaishoitajalle ja hoidettavalle kuuluvia palveluja. Yhdistyksellä on vuosien saatossa ollut useita omaishoitajien asemaa parantavia hankkeita ja asioihin on todella vaikutettu. Esimerkiksi omaishoitajille ilmainen palvelu, ODL kotikuntoutus on lähtöisin Oulun seudun omaishoitajat ry:n hankkeesta.

Erityiset perheet

Myös erityislasten vanhempien tilanne on huomioitu yhdistyksen hankkeissa. Hyvinvoiva Perhe HYPE -hankkeesta (2014-2017) on juurrutettu muskaritoimintaa erityislapsiperheille sekä bänditoimintaa erityisnuorille, ja Hypen nettisivuilta löytyy kattavasti materiaaleja niin vanhempien ja lasten, kuin ammattilaistenkin käyttöön. Ommaiskahvilassa puolestaan yhtenä aiheena on ollut erityislapsiperheiden palvelut ja ommaisraadissa kuultiin vanhempien mielipiteitä. Usein erityislapsen vanhemmat joutuvat taistelemaan kaikista etuuksista ja pettymys kunnan palveluita ja päättäjiä kohtaan onkin käsin kosketeltavaa.

Arki voi olla hyvin kuormittavaa, ja jos vanhemmat joutuvat sopeutumaan uuteen tilanteeseen ilman ulkopuolista apua, voi jaksaminen loppua. Erityisvanhemmaksi tulemisessa on samoja piirteitä kuin suruprosessissa; voi kulua pitkäkin ajanjakso, ennen kuin vanhemmat saavuttavat tasapainon lapsensa erityisyyden suhteen. (Bäckström 2018)

Erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheen on usein vaikea löytää palveluita ja samalla arjen pyörittäminen vie viimeisetkin voimavarat. Jos lapsella ei ole diagnoosia usein epäillään vain vanhempien kykyä toimia vanhempina. Erityislapsiperheet saattavat ajautua lastensuojelun asiakkaiksi, koska muutakaan auttavaa tahoa ei löydy. Mutta onko lastensuojelun työntekijöillä riittävää erityisosaamista, jolla pystyttäisiin tukemaan pitkäkestoisesti erityislapsen perhettä. Kun mitään muuta keinoa ei ole, nopeasti ehdotetaan lapsen huostaanottoa. (Bäckström 2018)

Tänä vuonna yhdistyksessä käynnistyi Erityistä energiaa-hanke (2018-2020), joka pyrkii vastaamaan niiden erityislapsiperheiden tarpeisiin, jotka jäävät ilman omaishoidontukea. Hankkeen työntekijöiden aito innostus asiaan ja aidosti perheiden tilanteesta välittäminen on helposti havaittavissa.

Vapaaehtoistyö

Yhdistyksen toteuttama vapaaehtoistyö on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. En ole koskaan osannut ajatella, mikä merkitys vapaaehtoistyöllä voi olla ihmiselle. Parhaimmillaan se on virkistävää ja voimaannuttavaa toimintaa. Se tuottaa hyvää mieltä ja lähentää ihmisiä. Mukaan voi tulla kuka vaan, niillä voimavaroilla mitä itsellä on käytettävissä. Kaikkia tarvitaan ja jokaisen työpanos, pienikin, on tärkeä. Täällä vapaaehtoisia kuunnellaan ja huomioidaan, ja vapaaehtoistyölle niin tärkeä tasavertaisuus toteutuu. Tarvittaessa tai haluttaessa tarjolla on koulutusta ja vastuullisempia tehtäviä. Toisen ihmisen auttaminen tuottaa suurta iloa vapaaehtoisille. Yhdistyksellä on myös vapaaehtoisia, jotka ovat entisiä omaishoitajia. Heidän arvokkaat kokemuksensa auttavat niitä, jotka ovat vielä raskaassa elämänvaiheessa hoidettavan kanssa. Usein vertaistuki toteutuukin parhaiten yhteisen tekemisen merkeissä. Hyväksytyksi tuleminen, joukkoon kuuluminen ja kokemusten jakaminen on tärkeä osa vapaaehtoistyötä. Elämä voi olla hyvää vaikka se ei olekaan täydellistä.

Kohtaaminen

Harjoitteluni aikana olen lisäksi päässyt tapaamaan eri yhdistyksissä tai järjestöissä toimivia upeita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Kaikkien kanssa keskustelussa on aina noussut yksi asia ylitse muiden; ihmisen aito kohtaaminen. Olen saanut paljon eväitä ammatilliseen reppuuni ja myös hyviä ja oivallisia neuvoja, kuten kuinka tärkeää on tasavertaisuus asiakkaan kanssa. Hauskimpana neuvona mieleeni jää sosiaalityössä työskentelevän ammattilaisen alalaatikon nöyryyspussi :).

Toivon, että jatkossa kolmannen sektorin palvelut tavoittavat yhä enemmän ihmisiä, sillä kiireetön, kunnioittava ja kuunteleva kohtaaminen jo sinänsä auttaa vaikeassa tilanteessa olevaa ihmistä. Omakohtaisesti tulen aina muistamaan erään asiakkaan kysymyksen kahvitellessamme; ”Oletko sinä tässä minua varten?” Ihminen tarvitsee toista ihmistä, jotta tulisi näkyväksi. Se on ihmisen perustarve.

Mitä sitten on aito kohtaaminen? Se on ihmisen näkemistä asioiden ja roolien takana, hetkeen ja tilanteeseen pysähtymistä. Kuuntelemistä, sen äänettömänkin asian kuulemista. Ymmärtämistä, ehkä kevyttä kosketusta. Ja hyväksymistä, sellaisena kuin ihminen on. Arjen keskellä, ilon hetkellä, väsyneenä, uupuneena, surun keskellä, luovuttaneena, uuden äärellä, selviytyneenä. Ihmisenä. Ja kun tulee oikein kohdatuksi, voimaantuu ja vahvistuu, ja jaksaa taas pyörittää raskastakin arkea. Erään entisen omaishoitajan sanoin;” Omaishoitajuudessa näkyy koko tunteiden kirjo”.

Kiitokset kaikille työntekijöille ja erityisesti minua ohjanneille Minnalle ja Tiialle. Kiitos myös harjoittelukokemuksen jakaneelle geronomiopiskelija Katariinalle, jonka ansiosta sote-uudistuskin otettiin joka käänteessä esille :).

Ihanaa kesän odotusta kaikille

Toivoo sosionomi-diakoniopiskelija Pia Jylänki

LÄHTEET:

Alatalo, A. Vauva (2018). Erityislapsen vanhempi Arto Bäcksröm:
”Perheet eivät saa tarvitsemaansa apua ajoissa”. Katsottu 4.5.2018.
https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/erityislapsen-vanhempi-arto-backstrom-perheet-eivat-saa-tarvitsemaansa-apua