Kansalaisareena palkitsee tänä vuonna seitsemättä kertaa Vuoden vapaaehtoisen. Tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä, ja palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.
Vapaaehtoistoiminta koskettaa useimpia järjestöjä ja yhdistyksiä sekä tietysti monia, monia muita toimijoita. Vapaaehtoiset ovat myös meidän yhdistyksellemme erittäin tärkeitä!
Vuoden vapaaehtoinen 2020 -kampanja starttaa maanantaina 17.8., jolloin kuka tahansa saa ehdottaa Vuoden vapaaehtoista Kansalaisareenan verkkosivuilla. Ehdotuksia voi lähettää 17.9 torstaihin asti.
Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen.
1-30.10 ehdotusten pohjalta suoritetaan yleisöäänestys, jonka kymmenen kärjen joukosta arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2020. Vuoden vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoisten päivänä 4.12.2020.