Omaishoitotilanteen loppuminen on voimakas muutos. Kun se päättyy läheisen kuoleman johdosta, omaishoitaja jää usein ikään kuin tyhjän päälle. On huomattu, että omaishoitajan ihmissuhdeverkosto harvenee vuosien kuluessa, kun kotoa on niin vaikea lähteä ja ystävyyssuhteille ei riitä aikaa eikä energiaa. Elämäniloa-kurssi™ on tarkoitettu tukitoimeksi omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on päättynyt hoidettavan kuolemaan, ja se pyrkii vastaamaan omaishoitotilanteen päättäneiden sosiaalisen tuen ja kuntoutuksen tarpeisiin.
Kurssin tavoitteena on voimaannuttaa osallistujaa ja löytää menneisyyden läpikäymisen jälkeen uskoa tulevaisuuteen. Tavoitteena on myös auttaa osallistujaa löytämään uudestaan sosiaalisia verkostojaan ja ylläpitämään fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä.
Kurssilla käsitellään seuraavia asioita
- Taakse jäänyt omaishoitotilanne
- Kriisi, luopuminen ja surutyö
- Omien tunteiden ja kokemusten läpikäyminen
- Uuden elämäntilanteen tiedostaminen ja sen hyväksyminen
- Voimavarojen löytäminen ja tulevaisuuteen suuntautuminen
Kurssin toimintatavat
- Kurssille haetaan täyttämällä hakemuslomake
- Alustuksia, asiantuntijaluentoja
- Keskusteluja
- Liikuntaa ja itsehoitoa
- Vertaistukea ja iloa
Kurssi on kolmen kuukauden mittainen kokonaisuus, joka koostuu kolmesta kahden päivän mittaisesta intensiivijaksosta, jotka toteutetaan kuukauden välein, teemoina menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
Kurssille haetaan hakukaavakkeilla ja sen hinta on 50 € sisältäen ruokailut, kahvit sekä majoituksen kolmannella jaksolla.
Kurssiajat ja – paikat ovat tänä vuonna toteutettavalle kurssille seuraavat
- Infotilaisuus 3.10.2019 klo 13. Oulun seudun omaishoitokeskuksessa Ommaiskortteerissa, Isokatu 47, katutaso, Oulu
- 1. jakso 15.–16.10.2019 klo 9-16 Keskustan palvelukeskus, Oulu
- 2. jakso 13.-14.11.2019, klo 9-16 Keskustan palvelukeskus, Oulu
- 3. jakso 2.-3.12.2019, Radisson Blu Hotel Oulu.
”Kurssi rohkaisi iloon ja opetti arvostamaan myös itseään.” Voimaa verkostosta!
Hakuaika päättyy 24.9.2019
Lisätietoja:
Minna Hernberg, p. 040 559 77 66, etunimi.sukunimi(at)osol.fi
Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly?
Continue reading→
Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö.
Continue reading→
Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista.
Continue reading→
Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle.
Continue reading→
Viljo soittaa ovikelloa ja Elsa avaa oven hymyillen. On se hetki viikosta, kun koittaa Elsan oma hetki. Hän pitää kuukausittain lakisääteiset vapaansa, mutta ne eivät mahdollista hänen jokaviikkoista harrastustaan. Erno tunnistaa tutun äänen ja hymyilee, kun kuulee juttukaverinsa saapuvan. Vaikka jalat eivät pelaa, kädetkin toimivat huonosti ja muistikin on huonontunut, tunnistaa hän tutun äänen. Viljo kokee tärkeäksi auttaa omaishoitoperhettä, sillä hän on itsekin ollut aiemmin samankaltaisessa tilanteessa.
Continue reading→
Olemme Oulun seudun omaishoitajat ry:n tapahtumissa yhdessä vastuussa siitä, että kaikilla osallistujilla on hyvä ja turvallinen olo kaikessa toiminnassa. Tätä varten olemme luoneet seitsemän turvallisemman tilan periaatetta ja ohjeet epäasialliseen käytökseen puuttumiseen. Osallistumalla sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä.
Turvallinen tila tarkoittaa, että jokainen voi olla osa yhteisöä omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai kiusaamisesta. Turvallisessa tilassa jokainen uskaltaa kertoa näkemyksensä, huomioi toisia ja saa tukea häiritsevään käytökseen puuttumisessa. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on.
Continue reading→
Yhdistyksemme järjestämät tapahtumat ja ryhmätoiminnat tarjoavat mahdollisuuden merkitykselliseen toimintaan, yhteisöllisyyden kokemiseen ja vertaistukeen, joka on monella tapaa korvaamatonta omaishoitajan arjessa. Toivommekin, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä mukaan toimintaamme ja kokisi yhteisöllisyyden, vertaistuen ja merkityksellisen tekemisen hyödyt.
Continue reading→
Musiikkiharrastus on Lumi-Marian viikon kohokohta. Hän katsoo kalenterista etukäteen, minä päivänä hän pääsee musakerhoon. Mukavaa asiaa odottaessa on hyvä harjoitella samalla kalenterin ja ajankulun hahmottamista. Lumi-Marian mielestä musakerhossa parasta on rummuttaminen, laulaminen sekä Mari ja Timo.
Continue reading→
Anne ja Jarmo Ristikari ovat olleet kuusi vuotta mukana Oulun seudun omaishoitajat ry:n järjestämässä muskaritoiminnassa lastensa Nuutin ja Neean kanssa. Vanhemmat iloitsevat siitä, että koko perhe on saanut siitä harrastuksen. He ovat kokeilleet perinteistä muskaria, mutta kokevat, että erityismuskariin on helpompi mennä. ”Ne katkaisee arki-iltoja, kivaa harrastusta. Antaa voimaa, kun näkee, miten iloisia lapset on muskarista lähtiessä.”
Continue reading→
Mari ja Timo Rautio kertovat työnsä merkityksen vahvistuvan nähdessään lasten riemun. Lapset saattavat tulla musiikkiryhmiin paikalle väsyneenä, mutta ovat lähtiessään täynnä energiaa. Mieleenpainuvia hetkiä ovat Marille ja Timolle ne, kun sekä lapset että vanhemmat ovat aidosti läsnä. Musiikkiharrastus on yhdistänyt erityislasten vanhempia. Timo kuvailee, että vaikka maailmassa on paljon ikäviä asioita, mikään ei ole sillä hetkellä leikkiä ja laulamista tärkeämpää.
Continue reading→