Tämänhetkinen maailmantilanne on ottanut ohjat ja arki, sekä loma, on muuttaneet muotoaan. Ilojen ja inhimillisten kohtaamisten piiri on saanut uuden mittakaavan oman lähiperheen ympärille. On ollut jopa yllättävää huomata, kuinka onnellinen olen oman perheeni ympäröimänä. Perusyksikköni on kaikki mitä tarvitsen.
Elämän päivittäiset ilot koostuu omien tyttärien hassutteluista. Nuorin hurmaa raivokkaan räiskyvällä luonteellaan ja mitä uskomattomimmilla sutkautuksillaan. Keskimmäisen TikTok-tanssahtelu, jumppailu ja loppumaton energia värittää tasaisena valuvia päiviä. Vanhin teinaroi kuulokkeet korvillaan totuttuun tapaan mutta lähtee jo mieluusti metsälenkkikaveriksi koiraa juoksuttelemaan. Teppo-terrieri saa hellyyttä koko porukalta enemmän kuin vuoden tarpeisiin.
Ja entäs sitten oma sohvakaverini..? Koko yhteisen historian ajan on parisuhdeaika ollut kortilla. Nyt on toisin. Eletään yhdessä, yhteistä, läheistä ja kiireetöntä arkea. Jutellaan päivittäin WhatsApp-viestien sijaan, ja illat nyhjötetään sylikkäin sohvannurkassa. Kliseisen idyllistä, mutta meidän ikiomaa elämää juuri nyt, ja juuri tässä.
Vanhempina roolimme ovat vaihtuneet. Itselläni on työt jatkuneet ja miehellä puolestaan tyhjeni kalenteri korona-rajoitusten myötä. Hektinen kevät vaihtuikin kotiopettajan ja kotivanhemman rooliin. Oma olotilani on ihmeellisen kevyt, kun aikataulutettavana on vain omat työpäivät, ja kaikki muu aika on varattu perheelle ja yhdessäololle. Ei minuuttiaikatauluja arki-illoille harrastuskuljetusten merkeissä. Viikonlopputalkoot, varainkeruut, turnaukset ja kisamatkat tuntuvat jo hyvin kaukaisilta. Tämä pakollinen pysähtyminen on tehnyt minulle, ja meille perheenä, hyvää. Ollaan opittu taas toisemme ja saatu tämä erikoinen ajanjakso arjessamme toimimaan.
Vallitseva tilanne on antanut aikaa löytää ajatuksistaan ihmisiä menneiden vuosien poluilta, jotka jatkuva kiire on sysännyt prioriteettilistalta syrjään. On tullut muisteltua paikkoja missä on asuttu, missä on toiveissa vielä käydä, ja mikä tärkeintä – nähdä taas niitä ihmisiä jotka vuosien varrella ovat, kukin tavallaan, tulleet ja olleet perheellemme läheisiä. Ja taas sammaloitumattoman kiven vieriessä jääneet matkojen päähän, mutta ainiaaksi sydämiin. Heistä jokaisesta olen kiitollinen ja toivon, että joku päivä suunnitelmat toteutuvat, pääsemme matkustamaan ja heitä tapaamaan. Siteet noihin – välillä lyhyenkin aikajakson – ystäviin ovat ja pysyvät, vaikka etäisyydet ovat pitkiä, aikaa on kulunut ja yhteydenpito hiipunut. Ensimmäinen hymy ja halaus jälleen tavatessa, pyyhkii tuon kaiken pois. Niin kuin aikaa, ja etäisyyttä, ei olisi välillä ollutkaan.
Tähän hetkeen voin toivoa vain terveyttä kaikille kanssaihmisille, lähellä ja kaukana, tutuille ja tuntemattomille. Elämämme epävarmuuden aika on tuonut varmasti myös huolta ja surua moneen kotiin, ja niissä tilanteissa olemme täällä toisiamme varten. Yhdessä tästäkin selvitään. Pian jo aurinko paistaa.
Toivoa ja iloa kevääseen
Piritta Kukkonen
Kärppä Ladies Instagram
Kärppä Ladies Facebook
Yhdistyksen viestintätyöryhmä on pyytänyt vuoden teemasta ”Iloa ja inhimillisiä kohtaamisia” vieraskynäkirjoituksia blogiin, joita julkaistaan vuoden kuluessa. Vieraskynäkirjoitusten sarjaan kirjoittanutta pyydetään haastamaan seuraava kirjoittaja. Piritan haastoi mukaan Timo Rautio. Piritta haastoi mukaan Laura Wimmer-Savikon. Tulemme vuoden mittaan julkaisemaan myös haastettujen kirjoittajien blogitekstejä!