Olen ollut jo pitkään onnekas, kun saan tehdä juuri sellaista työtä, josta todella pidän. Vaimoni Marin kanssa olemme yhdessä työskennelleet oman yrityksemme Liikkuvan Laulurepun parissa jo kymmenen vuotta. Teemme lastenmusiikkia, vedämme erilaisia ryhmiä ja itse käyn vielä säännöllisesti laulattamassa ja musisoimassa kehitysvammaisten- ja vanhusten palveluyksiköissä. Päivät ovat usein pitkiä ja raskaitakin, mutta kaikkein paras virranlähde on vuorovaikutuksen kautta saatu ilo ja riemu.
Silloin tällöin lähtiessäni ajamaan kotipihaltani kitara ja kampsut peräkontissa keikalle, tunnen voimavarani olevan aika vähäiset. Mutta saapuessani kohteeseen ja aloittaessani toiminnan, kuin salamaniskusta tulee akkuihini virtaa ja laulu raikaa ja väsy on tipotiessään. Näin siinä aina vaan käy.
Kaikkein tärkeintä on, että työskentelee aidosti ja on juuri sellainen kuin on. Tällaista työtä jos tekee teennäisen positiivisella asenteella, siinä tulee käymään ajan saatossa huonosti. Teennäisyys paljastuu yllättävän nopeasti ja se syö tekijäänsä ja työ muuttuu raskaaksi hyvin pian. Pidän työstäni ja voin olla juuri sellainen heppu, kuin oikeasti olen.
Haluan aina, kuten vaimonikin, aina työskennellä asiakaslähtöisesti. Esimerkiksi muistisairaiden ja kehitysvammaisten kohdalla pyrin saamaan aikaan sillä hetkellä, kun olemme yhdessä, mahdollisimman lämminhenkisen ja iloisen tunnelman. Eräs vanhus totesikin kerran: ’Ihan kuin me herättäisiin henkiin lauluhetken aikana’. Jos tämän tyyppinen kommentti ei anna virtaa ja iloa työhön, niin ei sitten mikään.
Joillekin kehitysvammaisille asiakkailleni olen hyvin tärkeä henkilö. He saattavat odottaa saapumistani tuntikausia. Jotkut odottavat minua jopa ulko-ovella. He tekevät siinä samassa laulutoiveita, kertovat kuulumisiaan ja voi sitä halausten määrää. Työskentelin Tahkokankaalla vajaan kymmenen vuotta musiikinohjaajana ja sain sieltä niin paljon kehitysvammaisia tuttuja ja kun saan jatkaa monen heidän kanssaan yhä työtäni, on meidän keskuuteen syntynyt pitkänajan ihmissuhde. Se on rikastuttanut ja avartanut omaa elämääni. Ja ymmärrettävästi en mielellään kutsuisi heitä asiakkaiksi. Ystäviksi paljon mieluummin.
Olen monesti harmitellut, kun en ole kirjoittanut ylös hauskoja tai tunteikkaita kohtaamisia työssäni. Mutta ihan vastikään erän vanhus totesi, että minä olen parempi kuin ’Villa Hintikka’-ohjelma. Aivan mahtava palaute.
Jokaiseen keikkaan on asennoiduttava siten, että tästä tulee hyvä sellainen. Jos homman tekee puolivillaisesti, jää paha maku suuhun itselleni ja asiakkaille. Kaikki vaan peliin, mitä lähtee!
Timo Rautio
Liikkuva Laulureppu
Julkaisijan huomautus: Blogi on kirjoitettu ennen Koronan tuomia rajoituksia. Näinä aikoina on tärkeää myös muistella merkityksellisiä kohtaamisen hetkiä.
Yhdistyksen viestintätyöryhmä on pyytänyt vuoden teemasta ”Iloa ja inhimillisiä kohtaamisia” vieraskynäkirjoituksia blogiin, joita julkaistaan vuoden kuluessa. Vieraskynäkirjoitusten sarjan aloittajaa, Timo Rautiota, pyydettiin haastamaan joku mukaan kirjoittamaan vuoden teemasta ja haastetuksi tuli Piritta Kukkonen Kärppä Ladies -ryhmästä. Tulemme vuoden mittaan julkaisemaan myös haastettujen kirjoittajien blogitekstejä!