Elettiin lokakuuta 2015 kun Oulun kädentaitomessuilla Annamaija Saastamoinen astui eteeni ja kysyi, olinko kuullut etäomaishoitajuudesta? Annamaija toimi Oulun seudun etäomaispuodissa ohjaajana ja oli messuilla kertomassa heidän toiminnastaan. Tämä kohtaaminen oli kuin kohtaloa, sillä olin jo vuosia toiminut ”tietämättäni” alzheimerin tautia sairastavan äitini etäomaishoitajana, mutten tiennyt vertaistukea ym. olevan olemassakaan. Annamaija pyysi minua mukaan seuraavaan tapaamiseen ja siellä sitten tutustuin toisiin etäomaishoitajiin ja heidän tarinoihinsa sekä liityin Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:hyn ja pääsin mukaan heidän toimintaansa.
Tuntui helpottavalta huomata, etten ollutkaan yksin enkä ainut omine huolineni, kysymyksieni ja jaksamiseni haasteiden kanssa. Ihanat ohjaajat ja toiset etäomaishoitajat ottivat minut lämmöllä vastaan ja olivat kiinnostuneita siitä, mitä minulle kuuluu ja miten jaksan. He oikeasti tiesivät, millaista elämänvaihetta elän ja mitä se tarkoittaa, eikä heille tarvinnut asiaa perinpohjin selittää. Välillä itkettiin ja välillä naurettiin, mutta toisiamme tukien jaksoimme eteenpäin. Erilaiset luennoitsijat ja alustukset antoivat tärkeää tietoa minulle mm. hoitotahdosta ja omaisen hoitoon liittyvistä asioista. Yhteiset konsertti- ja teatterikäynnit olivat myös mukavaa vaihtelua välillä raskaaseenkin arkeen ja toi lisää vaihtelua ja voimavaroja jaksamiseen.
Syksyllä kuulin myös etäomaishoitajille tarkoitetusta työnohjauksesta ja hain mukaan ja onnekseni minut valittiin siihen ryhmään. Tapasimme ryhmän kanssa 5 kertaa työskennellen erilaisten teemojen pohjalta ja taitava ohjaajamme Marja Keväjärvi kysyi ryhmän mielipidettä luovien menetelmien käyttämisestä työnohjauksessa ja näitä sitten käytimmekin. Työstimme iltojen aikoina mm. omaa kuvaamme naisena, mietimme oman jaksamisen tukikeinoja, teimme rentoutusharjoituksia ja aarrekarttaa sekä mietimme mielen vuodenaikoja. Itselleni nämä kerrat olivat vain minulle tarkoitettua aikaa ja sain keskittyä minuun eikä kenenkään muuhun. Minut toivotettiin joka kerta yksilöllisesti ja lämpimästi tervetulleeksi ja tunsin itseni arvokkaaksi ja tärkeäksi. Minun kuulumisistani oltiin aidosti kiinnostuneita ja jaksamistani pyrittiin tukemaan. Koinkin saaneeni paljon mietittävää ja keinojakin oman jaksamiseni tukemiseen. Mielestäni työnohjaus olisi voinut olla pitempikin, sillä silloin olisimme tulleet vielä tutummaksi ja päässeet syvemmälle asioihin kiinni! Lämmin kiitos!!!!
Nimimerkki väsynyt viherpeippo