Omaisena etäällä -logo

Kokemuksia nettitestin ja karttasovelluksen toteuttamisesta

OMAISENA ETÄÄLLÄ –kampanjaa varten suunnittelimme ja toteutimme internetissä olevan testaa oletko sinä etäomaishoitaja” –testin sekä karttasovelluksen, jossa näkyy etäomaishoitajien ja heidän hoidettaviensa sijainnit kartalla. Meille on tullut kyselyitä siitä, kuinka nämä on toteutettu ja millainen kokemus se oli. Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu yhteistyössä Collapick Company Oy:n kanssa.

 

Taustaa

Idea karttasovelluksesta tuli viestintätoimistoltamme. Alun alkujaan ajatuksena olisi netissä oleva kartta, johon kuka vain pystyisi merkkaamaan itsensä ja läheistensä asuinpaikat. Idea kuitenkin jalostui kun pohdimme, miten saisimme kartan avulla tuotua mahdollisimman hyvin esille etäomaishoivaa ja miten voisimme hyötyä sovelluksesta myös jatkossa.

Sovelluksen ideaa pohdittiin ja pyöriteltiin porukalla, välillä kyseltiin neuvoja ja vinkkejä teknologian kanssa työskenteleviltä tutuiltakin, kunnes konsepti härmistyi lopulliseen muotoonsa; Haluamme kartan, josta näkee missä etäomaishoitajat asuvat ja missä heidän hoidettavansa asuvat. Kartan avulla pystymme osoittamaan kilometrimääriä, etäisyyttä ja konkretiaa siitä, paljonko etäomaishoitajia on.

Seuraava kysymyksemme oli: Miten saamme kartalle pelkästään etäomaishoitajien ja heidän hoidettavien sijainnit? Etäomaishoivailmiö ei ole vielä tarpeeksi tunnettu. Ihmiset, jotka huolehtivat omaisistaan etänä eivät tunnista olevansa etäomaishoitajia. Ratkaisimme kysymyksen tekemällä testin: Testaa oletko sinä etäomaishoitaja.

 

Testi

 

Lyhyen, seitsemän kysymyksen testin avulla voi siis testata, onko etäomaishoivatilanteessa. Testissä tulosvaihtoehtoja on kolme: olet etäomaishoitaja, olet omaishoitaja tai olet vastuullinen ja huolehdit läheisistäsi, muttet ole etäomaishoitaja. Etäomaishoitajatuloksen saaneita pyydetään laittamaan merkintä kartalle ja kirjoittamaan halutessaan omasta tilanteesta tarina sivustolle. Sivulta saa myös lisätietoa etäomaishoivasta, voi tilata etäomaishoiva oppaan sekä liittyä postituslistalle. Tuloksen omaishoitaja saaneille annetaan tietoa omaishoitoyhdistyksistä. Vastaajat, jotka eivät ole etäomaishoitajia tai omaishoitajia saavat tietoa etäomaishoivasta ja omaishoidosta.

 

Toteuttajan valinta ja toteutusprosessi

Tarjouspyyntöjä lähetettiin yrityksille, jotka tekevät nettisivustoja, mainostoimistoille ja web-ratkaisuihin keskittyneille yrityksille. Tarjousten perusteella valitsimme toteuttajaksi Collapick Company Oy:n, sillä heillä oli edullisen hinnan lisäksi paljon kokemusta testeistä ja karttasovelluksista. Ihastuimme siihen, että tarjouspyynnön jälkeen Collapickilta tuli käymään meillä edustaja, kuunteli tarkasti, että mitä me testiltä ja sovellukselta haluamme.

collapick_logo

Loput palaverit pidettiin Skypellä, mutta alusta lähtien saimme selkeät ohjeet siitä, miten edetään, mitä meiltä vaaditaan ja milloin mikäkin asia pitää olla tehtynä. Selkeän tuotantoprosessin ansiosta toteutus onnistui hyvin etäpalavereja pitäen. Testin toteutusvaihe kesti reilun kuukauden. Collapickin roolina oli tekninen toteutus ja graafisen ilmeen tekeminen, me puolestamme toimitimme tekstisisällöt.

 

Mitä opimme, missä onnistuimme?

Olemme oppineet, millainen projekti karttasovelluksen ja testin tekeminen on ja että näissä pitää olla liikkeellä hyvissä ajoissa.

Huomasimme myös, että on tärkeää määrittää toiveet tarkasti, sillä silloin tarjousten pyytäminen ja testin toteutus on helpompaa. Tämä oli kenties meille se vaikein vaihe, sillä se ei ole meidän ydinosaamistamme. Teimme erilaisia testejä, otimme niistä mallia ja onneksi saimme apua läheisiltämme, jotka tuntevat alan paremmin.

Hinnoitteluperusteet vaihtelevat hyvinkin laajasti ja hinnan lisäksi on hyvä valita toimittaja, jolla on selkeät prosessit ja joka ottaa huomioon sen, ettei vastapuolella olekaan samanlaista teknistä osaamista kuin heillä. Tämä tekee yhteistyöstä paljon sujuvampaa.

Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että testin ja sovelluksen suunnittelu ja toteutus olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Nyt esimerkiksi testikysymysten tekeminen jäi viime tippaan. Pohdimme sitä, miten kysymykset tulisi muodostaa, ettei testistä tule liian kepeä tai liian raskas. Testailimme kysymyksiä eri henkilöillä, mutta tähän olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. Lisäaika olisi auttanut myös siinä, että olisimme pystyneet hienosäätämään yksityiskohtia enemmän. Nyt sellainen jäi kiireen vuoksi tekemättä. Nämä ovat kuitenkin hyvin pieniä seikkoja. Kokonaisuuteen olemme tyytyväisiä.

Testi oli hyvä kärki meidän kampanjallemme. Sen avulla oli helppo viedä kampanjaa eteenpäin, tehdä ilmiötä tunnetuksi ja tarjota lisäksi etäomaishoivaa tukevaa materiaalia, kuten etäomaishoitajien tarinoita niistä kiinnostuneille.

Kampanjan aikana mainostimme testiä nettisivuillamme, taksien ikkunatarroilla, katunäytöillä, yhteistyökumppaniemme sivuilla olevilla bannereilla, flyereilla ja Facebook-mainoksella. Marraskuun loppuun mennessä, eli noin 15 päivän aikana testisivuja oli katsellut 1013 ihmistä, istuntoja oli 469 ja yksittäisiä käyttäjiä 389. Testisivuilla kävijöistä 209 oli Helsingistä ja 86 Oulusta, loput muualta Suomesta. Tämä kertoo, että mainoksemme taksien ikkunoissa ja katunäytöillä eivät ole olleet kovinkaan tehokkaita, sillä ne eivät ole saaneet ihmisiä toimimaan ja menemään sivustolle.

Kenties testissä olisi voinut olla enemmän jotain iloista ja hauskaa, jotta ihmiset olisivat jakaneet sitä omilla Facebook-sivuillaan ja se olisi lähtenyt leviämään sitä kautta vielä voimakkaammin. Siihen nähden, että etäomaishoiva ei ole vielä kovinkaan tunnettu asia, olemme erittäin tyytyväisiä että testin avulla on löytynyt 88 etäomaishoitajaa. Yhteydenottojen määrän vähyys kuitenkin yllätti meidät, sillä oletimme puhelimiemme soivan koko kampanjaviikon. Yhteydenottoja etäomaishoitajilta taisi tulla alle kymmenen.

 

Kartta

Etäomaishoitajat kartalla. Punaiset pisteet osoittavat etäomaishoitajien sijaintia, siniset ovat hoidettavia läheisiä. Karttapisteet ovat suuntaa antavia.

 

Testi on auki edelleen. Testisivuilla on kartta, josta näkee testiin vastanneet etäomaishoitajat kartalla. Punaiset pisteet ovat etäomaishoitajia ja siniset hoidettavia. On ollut mukava seurata, kuinka uusia pisteitä ilmestyy kartalle edelleenkin. Hyödynnämme näitä jatkossakin, esimerkiksi karttaa on suunniteltu käytettäväksi tulevaisuudessa päättäjä- ja mediaviestinnässä.

 

Kirjoittanut Marjo Pekonen

Posted in Etäomaishoiva.