Mielenterveyskuntoutujan omaishoitajana

Oletko koskaan ajatellut, että jos läheisesi mieli sairastuu, että sinusta voi tulla hänen omaishoitajansa. Olen huomannut, että omaishoitajuutta pidetään usein ikäihmisten tai erityislapsiperheiden asiana, joihin liittyy muistisairautta tai kehitysvammaisuutta. Mutta omaishoitajuutta voi olla monenlaista ja läheinen voi sairastua monin tavoin.  

Itse olen oman läheiseni omaishoitajana, joka on mielenterveyskuntoutuja. Tässä tehtävässä olen ollut pari vuotta ja nähnyt kuinka mielen sairastuttua läheisen toimintakyky on laskenut hyvin olemattomiin. Hän tarvitsee hyvin paljon, tukea ja neuvoa päivittäin. Ensin että vuorokausirytmi pysyisi, noustaan aamulla ja illalla nukkumaan ajoissa, muistetaan syödä, otetaan lääkkeet, ulkoillaan yhdessä, huolehditaan hygieniasta ja terapiakäynneistä. Sekä jos päivällä tai yöllä ahdistus iskee sietämättömäksi niin silloin kaikki muut asiat pitää jättää ja keskittyä läheisen rauhoittamiseen. Välillä koitetaan tehdä yhdessä koulusta tulleita tehtäviä. Tällaisia ovat päiväni omaishoitajana.  

Puhutan itseäni läheiseni arjen kuntouttajana, koska pyrin, että en kuitenkaan tekisi läheiseni puolesta asioita valmiiksi. Vaan teemme asioita yhdessä ja näin läheiseni toimintakykyä pidetään kuitenkin yllä, tietenkin hänen voimavaransa huomioon ottaen. Kun päivät eivät ole samanlaisia jaksamisen kanssa, niin toisena päivänä jaksetaan enemmän ja toisena vain lepäillään. Ajattelenkin omaishoitajuudesta, että meistä jokainen on omaishoidettavan arjen kuntouttaja.  

Itse kun pari vuotta sitten havahduin siihen, että elämämme on muuttunut ja läheinen tarvitsee paljon tukea ja neuvoja päivittäin sekä yksin olo ei onnistu pitkiä aikoja. Niin päätin hakea omaishoidon tukea, en sen rahan takia, vaan sen statuksen vuoksi. Olen itse työelämässä ja opiskelen, niin koen, että kun olen virallisesti läheisen omaishoitaja, niin se helpottaa elämäntilanteeni ymmärtämistä niin työssä kuin koulussa. Toki pieni rahallinen korvaus helpottaa elämää, kun poissaoloja töistäkin voi kertyä.  

Olen ymmärtänyt ja kuullut, että voi olla haastavaa saada omaishoidon tukea, jos läheisellä on mielenterveydellisiä sairauksia. Mutta jos koet, että olet tilanteessa missä arkenne on muuttunut oleellisesti ja läheisesi tarvitsee päivittäin paljon tukea ja neuvontaa, niin suosittelen, että aina kannattaa kokeilla hakea.  Ja jos se tuntuu vaikealta niin täältä Oulun seudun omaishoitajilta saat siihen apua ja neuvoa.  

Heidi
sosionomiopiskelija  

Posted in Omaishoito, Vieraskynä and tagged , .