Minäkö etäomaishoitaja?

Olen asutuskeskuksessa asuva ja työskentelevä tytär, jonka iäkkäät vanhemmat asuvat haja-asutusalueella omakotitalossa. He pärjäävät siellä kahdestaan arjessa, kun olosuhteet huolehditaan sellaisiksi, ettei heidän tarvitse tehdä kovin suuria töitä itse.

Miten tähän tilanteeseen on sitten tultu? Meitä on kaksi sisarta perheessä ja itse lähdin kotoa murrosiässä opiskelemaan, ensin lukioon ja sitten ammattioppilaitoksiin muualle kuin kotipaikkakunnalle. Valmistumisen jälkeen työpaikka löytyi opiskelupaikkakunnalta, myös mies ja lapset pitivät kiinni arjessa. Kuin huomaamatta vanhemmat vanhenivat. Iän myötä heille tuli sairauksia ja toimintakyky heikkeni, mutta he pärjäsivät siellä toimittaen jokapäiväisiä askareitaan. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun äidilläni todettiin muistisairaus ja silloin täytyi todella tehdä suunnitelmia kotona pärjäämiseksi. Äidin harteilla oli ollut kotityöt, niin ruuan laittaminen kuin pyykin peseminenkin. Iäkäs isäni ei ollut elämässään lainkaan ruuan tekemiseen sotkeutunut eikä koskaan käyttänyt pyykinpesukonetta.

Äidin muistisairaus eteni onneksi hitaasti, ja meille sisaruksille jäi aikaa sopeutua tilanteeseen. Yhteyttä vanhempiin ja meidän sisarusten kesken pidettiin viikoittain niin puheluiden kuin käyntienkin avulla. Vielä silloin teimme äidin kanssa yhdessä kotitöitä, niitä tuttuja hänen kokemuspiiriinsä kuuluvia asioita. Kun vanhempien puhelut vähenivät ja lopulta loppuivat, olikin tilanne sellainen, että huoli oli muuttunut vastuuksi. Siis minä olin etäomaishoitaja.

Olemme vastuussa sisaren kanssa heidän kotona pärjäämisestään. Sisaren kanssa jaoimme tehtäviä, ja onneksi on puhelimet keksitty, niin akuuteissa asioissa voimme tehdä uusia suunnitelmia. Sisar asuu vanhempiemme vieressä, muttei työnsä takia voi olla arjessa joka päivä mukana ja minä käyn joka viikonloppu entisellä kotipaikkakunnallani. Jokaviikkoinen ohjelma on kaupassa käynti, jääkaapin siivous vanhoista ruuista, ehkä siivousta, pyykinpesua ja nyt uutena asiana äidin peseminen ja kipulaastarin vaihtaminen joka lauantai. Onneksi kotipalvelu käy aamuisin laittamassa äidin silmätipat ja silloin tiedämme, että kaikki on yön jäljiltä kunnossa. Lääkkeiden jakaminen tapahtuu apteekin kautta, mutta lääkkeiden ottamista täytyy valvoa.

Nyt uutena tilanteena on tullut isän kunnon heikkeneminen, ja se tuo enemmän valvonnan tarvetta. Huimaus on uusi oire ja milloin hän kaatuu ja loukkaa itsensä? Päivälääkkeet jäävät ottamatta ja muistavatko syödä muuta kuin pullaa ja kahvia? Kuitenkin tärkeintä on, että he voivat asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Joten me sisaren kanssa olemme tehneet hiljaisen sopimuksen, että annamme nyt aikaa heille. Päivä kerrallaan.

Kirjoittanut Annamaija Saastamoinen. Tilanne keväältä 2013.

 

Suomessa on yli 65000 ihmistä, jotka huolehtivat omaisistaan etänä. Hän on yksi heistä.

Posted in Etäomaishoiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *