Omaishoidontukeen suunnitellut säästötoimet on peruttu

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 20.11., jolloin hyväksyttiin tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma vuosille 2024–2025. Omaishoidon tukeen suunnitellut leikkaukset poistettiin kokonaisuudessaan säästölistalta ja iloksemme voimmekin todeta, että yhdistyksen edunvalvonta tuotti tulosta. Omaishoidon tukea ei muutettu määrärahasidonnaiseksi, harkinnanvaraiset vapaat säilyvät ennallaan, eikä hoitopalkkioluokkiin tule heikennyksiä.

  • Oulun seudun omaishoitajat ry teki vetoomuksen tulevaisuuslautakunnalle, jotta omaishoitoon kohdistuvat säästöt poistetaan säästölistalta.
  • Lisäksi yhdistyksen edustajat olivat henkilökohtaisesti yhteydessä tulevaisuus- ja yhdyspintalautakuntien puheenjohtajiin ja yksittäisiin aluevaltuutettuihin asiasta.
  • Toiminnanjohtaja kirjoitti Kalevan mielipidepalstalle asiasta ja kirjoitus julkaistiin myös yhdistyksen kotisivuilla ja some-kanavissa.
  • Lähetimme sähköpostilla yhdistyksen jäsenille pyynnön käydä jättämässä mielipide Pohteen säästöehdotuksiin kyselylinkin kautta.
  • Toiminnanjohtaja osallistui Vihreiden aluevaltuustoryhmän pyöreän pöydän keskusteluun kutsuttuna, puhumaan omaishoitajien tilanteesta.
  • Lisäksi yhdistys oli mukana Omaishoitajaliiton ja Pohteen alueen muiden omaishoitajayhdistysten yhteisessä kannanotossa leikkauksia vastaan.

Onneksi näihin säästöehdotuksiin liittyen vallitsi laaja poliittinen konsensus ja puolueet olivat yksimielisiä siitä, että omaishoito ei ole oikea säästökohde. Kiitos siitä aluevaltuutetuille!

RAKKAUS – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?

Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly? Continue reading

ERO – Perhe pysyy, vaikka parisuhde päättyy. Mistä eron hetkellä avaimet uuteen alkuun?

Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö. Continue reading

Sinulla on oikeus turvalliseen elämään

Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle. Continue reading

Yhteistyössä on voimaa!

Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading

Yhteistyötä tarvitaan – terveisiä kansalaisjärjestöakatemiasta

Osallistuimme 7.11 Oulun alueelliseen kansalaisjärjestöakatemiaan Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli järjestöyhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen yhteistyössä yli hallinto- ja sektorirajojen Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun kaupungissa. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita järjestöistä, kunnista ja Pohteen hyvinvointialueelta. Continue reading

Kyläkummi tuo iloa omaishoitoperheen arkeen

Viljo soittaa ovikelloa ja Elsa avaa oven hymyillen. On se hetki viikosta, kun koittaa Elsan oma hetki. Hän pitää kuukausittain lakisääteiset vapaansa, mutta ne eivät mahdollista hänen jokaviikkoista harrastustaan. Erno tunnistaa tutun äänen ja hymyilee, kun kuulee juttukaverinsa saapuvan. Vaikka jalat eivät pelaa, kädetkin toimivat huonosti ja muistikin on huonontunut, tunnistaa hän tutun äänen. Viljo kokee tärkeäksi auttaa omaishoitoperhettä, sillä hän on itsekin ollut aiemmin samankaltaisessa tilanteessa. Continue reading

Osallistu toimintamme kehittämiseen!

Sairaanhoitajaopiskelijat Kajaanin ammattikorkeakoulusta tekevät opinnäytetyötä jonka tavoitteena on selvittää, millaista tukea omaishoitajat kokevat tarvitsevansa, jotta Oulun seudun omaishoitajat ry voisi kehittää palveluitaan entistä paremmin. Toivomme, että voisitte jakaa meille arvokasta tietoa vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymiä, emmekä kerää mitään henkilötietoja. Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaishoitajien tarpeita. Käy vastaamassa kyselyyn (Webropolin nettisivut)! Continue reading

Ihmisiä istumassa kahvipöytien äärellä.

Turvallisen tilan periaatteet

Olemme Oulun seudun omaishoitajat ry:n tapahtumissa yhdessä vastuussa siitä, että kaikilla osallistujilla on hyvä ja turvallinen olo kaikessa toiminnassa. Tätä varten olemme luoneet seitsemän turvallisemman tilan periaatetta ja ohjeet epäasialliseen käytökseen puuttumiseen. Osallistumalla sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä. Turvallinen tila tarkoittaa, että jokainen voi olla osa yhteisöä omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai kiusaamisesta. Turvallisessa tilassa jokainen uskaltaa kertoa näkemyksensä, huomioi toisia ja saa tukea häiritsevään käytökseen puuttumisessa. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Continue reading

Merja bussissa

Hyvinvoiva perhe – ajatuksia bussimatkalta

Ajatukseni kulkevat Hyvinvoiva perhe -toimintaan, joka Oulun seudun omaishoitajat ry:llä, tuoreella työpaikallani, on alkamassa vuosien tauon jälkeen erityislapsiperheille. Iloiset uutiset STEA:n myöntämästä pysyvästä rahoituksesta mahdollistavat toiminnan uudelleenkäynnistämisen uudella innolla ja suunnitelmilla tänä syksynä. Continue reading

Posted in Ajan hermolla, Kannanotot ja edunvalvonta, Yleinen and tagged , .