Ennen Koronan tuomia rajoituksia, keräsimme vanhustyönmessuilla, ikäihmisten kanssa toimivien ammattilaisten terveisiä omaishoitajille. Noin 100 ammattilaista kävi jättämässä oman kannustusviestinsä.
Viesteistä voidaan löytää neljää eri tyyppistä viestiryhmää. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat viestit, jotka kertovat siitä, miten omaishoitajien tekemää työtä arvostetaan: Teet äärimmäisen arvokasta työtä! Edellisen kaltaisia viestejä oli suurin osa tähän ryhmään kuuluvista viesteistä.
Osassa näistä viestejä kiitetään jaksamisesta raskaassa työssä ja harvinaisempana näkyy viestit, joissa huomioidaan kirjoittajien omaa roolia ammattilaisina, kuten tässä: Teette arvokasta työtä läheistenne avuksi. Toivon, että me ammattilaiset tuemme teitä hyvin ja riittävästi.
Tällainen kuvakooste syntyi tämän ”Omaishoitaja, teet arvokasta työtä” -teeman ympäriltä:
RAKKAUS – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?
Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly? Continue reading→
ERO – Perhe pysyy, vaikka parisuhde päättyy. Mistä eron hetkellä avaimet uuteen alkuun?
Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö. Continue reading→
ARKI – Resilienssi erityisessä arjessa
Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista. Continue reading→
Sinulla on oikeus turvalliseen elämään
Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle. Continue reading→
Yhteistyössä on voimaa!
Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading→
Nuku nuku omaishoitaja
Nuku nuku nurmilintu. ”Nuku omaishoitaja silloin, kun hoidettava nukkuu.” Vaikka hyvää tarkoittavan neuvon antaja olisi itsekin kärsinyt unihaasteista niin tilanteet ovat yksilöllisiä ja joskus mutkikkaita. Continue reading→
Yhteistyötä tarvitaan – terveisiä kansalaisjärjestöakatemiasta
Osallistuimme 7.11 Oulun alueelliseen kansalaisjärjestöakatemiaan Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli järjestöyhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen yhteistyössä yli hallinto- ja sektorirajojen Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun kaupungissa. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita järjestöistä, kunnista ja Pohteen hyvinvointialueelta. Continue reading→
Kyläkummi tuo iloa omaishoitoperheen arkeen
Viljo soittaa ovikelloa ja Elsa avaa oven hymyillen. On se hetki viikosta, kun koittaa Elsan oma hetki. Hän pitää kuukausittain lakisääteiset vapaansa, mutta ne eivät mahdollista hänen jokaviikkoista harrastustaan. Erno tunnistaa tutun äänen ja hymyilee, kun kuulee juttukaverinsa saapuvan. Vaikka jalat eivät pelaa, kädetkin toimivat huonosti ja muistikin on huonontunut, tunnistaa hän tutun äänen. Viljo kokee tärkeäksi auttaa omaishoitoperhettä, sillä hän on itsekin ollut aiemmin samankaltaisessa tilanteessa. Continue reading→
Osallistu toimintamme kehittämiseen!
Sairaanhoitajaopiskelijat Kajaanin ammattikorkeakoulusta tekevät opinnäytetyötä jonka tavoitteena on selvittää, millaista tukea omaishoitajat kokevat tarvitsevansa, jotta Oulun seudun omaishoitajat ry voisi kehittää palveluitaan entistä paremmin. Toivomme, että voisitte jakaa meille arvokasta tietoa vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymiä, emmekä kerää mitään henkilötietoja. Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaishoitajien tarpeita. Käy vastaamassa kyselyyn (Webropolin nettisivut)! Continue reading→
Turvallisen tilan periaatteet
Olemme Oulun seudun omaishoitajat ry:n tapahtumissa yhdessä vastuussa siitä, että kaikilla osallistujilla on hyvä ja turvallinen olo kaikessa toiminnassa. Tätä varten olemme luoneet seitsemän turvallisemman tilan periaatetta ja ohjeet epäasialliseen käytökseen puuttumiseen. Osallistumalla sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä. Turvallinen tila tarkoittaa, että jokainen voi olla osa yhteisöä omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai kiusaamisesta. Turvallisessa tilassa jokainen uskaltaa kertoa näkemyksensä, huomioi toisia ja saa tukea häiritsevään käytökseen puuttumisessa. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Continue reading→