Huolehdin mummini asioista kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun hän sairastui Alzheimerin tautiin. Aluksi tuki tarkoitti pieniä asioita: muistuttelua, asioiden hoitamista ja yhteydenpitoa. Vähitellen vastuu kasvoi, ja arki muuttui. Mummini siirtyi lopulta hoivakotiin, mutta huolenpito ei loppunut siihen. Se vain sai uuden muodon. Tuona aikana opin paljon siitä, mitä omaishoito todellisuudessa voi olla ja miten huomaamatta siihen kasvaa kiinni.
Omaishoidosta puhutaan usein silloin, kun järjestelmässä tapahtuu muutoksia: kun palveluja arvioidaan uudelleen, kun taloudesta keskustellaan tai kun omaishoidon tuen kriteerit puhuttavat. Nämä ovat tärkeitä asioita. Samalla on hyvä muistaa, että omaishoito ei ensisijaisesti ala päätöksistä, lomakkeista tai palvelurakenteista. Se alkaa ihmisestä, joka huomaa läheisensä tarvitsevan apua.
Vastuu kasvaa vähitellen
Usein se alkaa vähitellen. Ensin autetaan kaupassa käynnissä, sitten lääkkeiden muistamisessa, vastaanottoaikojen varaamisessa tai siinä, että ollaan vain läsnä. Moni ei aluksi edes ajattele olevansa omaishoitaja. Hän on puoliso, lapsi, lapsenlapsi, vanhempi, sisarus tai ystävä, joka tekee sen, minkä kokee oikeaksi. Juuri siksi omaishoidon tulevaisuus on koko yhteiskunnan kysymys.
Elämme aikaa, jossa väestö ikääntyy, palvelutarpeet kasvavat ja julkinen talous on tiukoilla. Yhä useampi asuu kotona pidempään, ja se on monelle hyvä ja toivottu asia. Koti on tuttu ja turvallinen paikka. Mutta kotona asuminen ei saa tarkoittaa sitä, että vastuu siirtyy huomaamatta yksin läheisten harteille. Ja kun läheinen lopulta siirtyy hoivakotiin, omaisen rooli ei katoa, vaan muuttuu. Myös silloin tarvitaan tukea, tietoa ja jaksamista.
Omaishoitajan jaksaminen ei ole vain yksityisasia. Kun omaishoitaja väsyy, seuraukset näkyvät monessa suunnassa. Kun omaishoitajaa tuetaan ajoissa, vaikutukset ovat yhtä lailla laajat: arki kantaa paremmin, läheinen saa turvallisempaa hoivaa ja raskaampien palvelujen tarve voi siirtyä myöhemmäksi.
Yhdessä rakennamme omaishoidon tulevaisuutta
Tulevaisuuden mahdollisuus on siinä, että emme katso omaishoitoa vain kustannuksena tai hallinnollisena tukimuotona. Omaishoito on valtava inhimillinen voimavara, mutta vain silloin, kun sen ympärille rakennetaan riittävästi lepoa, tietoa, palveluja ja yhteisöä. Tämä vaatii yhteistyötä: omaishoitajien kokemusten kuulemista päätöksenteossa, selkeitä palvelupolkuja ja rohkeutta hyödyntää uusia toimintatapoja. Etäyhteydet ja digitaaliset ratkaisut voivat helpottaa arkea, mutta ne eivät korvaa kohtaamista. Parhaimmillaan ne vapauttavat aikaa juuri siihen: ihmisen näkemiseen, kuulemiseen ja rinnalla kulkemiseen.
Oulun seudun omaishoitajat ry:llä on tässä ajassa tärkeä tehtävä. Yhdistys on paikka, josta saa tietoa, tukea ja vertaisten ymmärrystä. Se on myös ääni niille, joiden arki ei aina näy ulospäin. Omasta kokemuksestani tiedän, miten paljon merkitystä yhdellä puhelinsoitolla, kahvihetkellä tai vertaistapaamisella voi olla. Usein tärkeintä on se, että joku vastaa puhelimeen, kuuntelee rauhassa ja toteaa, että mietitäänpä yhdessä.
Tulevaisuuteen voi katsoa myönteisesti, mutta ei passiivisesti. Hyvä tulevaisuus omaishoitajille ei synny itsestään. Se vaatii päättäjiltä viisautta, ammattilaisilta yhteistyötä, järjestöiltä sitkeyttä, vapaaehtoisilta sydäntä ja meiltä kaikilta halua nähdä omaishoitajien tekemä työ.
Omaishoidon arki rakentuu pienistä teoista. Niistä rakentuu myös tulevaisuus. Pidetään yhdessä huolta siitä, että kukaan ei jää omaishoitotilanteessa yksin.
Mari Kärkkäinen
Oulun seudun omaishoitajat ry:n hallituksen jäsen
Kirjoitus julkaistu myös yhdistyksen Kortteeriuutiset-jäsentiedotteessa 2/2026
