Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry nimetty vetovoimaiseksi sosiaali- ja terveysalan työpaikaksi

Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry on nimetty Mielekäs-ohjelman arvioinnissa vetovoimaiseksi sosiaali- ja terveysalan työpaikaksi. Mielekäs on sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämä ohjelma, jonka tavoitteena on sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuuden lisääminen.

Mielekäs-ohjelmassa etsitään ja nostetaan esiin alan työpaikkoja, jotka ovat panostaneet vetovoimaisuuden lisäämiseen. Vetovoimatekijöitä ovat muun muassa oikeudenmukainen ja osallistava johtaminen, työpaikan turvallisuus, kyky ylläpitää ja edistää henkilöstön terveellisyyttä, palvelun korkea laatu sekä asiakastyytyväisyys. Näitä kehittämällä työpaikat ovat onnistuneet rekrytoimaan uusia työntekijöitä ja kannustaneet nykyisiä työntekijöitä jatkamaan työssään.

”Tämä on hieno kunnia meidän työpaikallemme ja koko tiimille.” kertoo toiminnanjohtaja Minna Salminen. ”Olemme tehneet työyhteisönä yhdessä asioita työhyvinvoinnin edistämiseksi ja on hienoa, että tämä tehty työ saa näin myös valtakunnallista arvostusta”.

Mielekäs-ohjelmassa vetovoimaisia työpaikkoja nimettiin yhteensä 27. Ehdotuksia työpaikoista ovat antaneet alan ammatilliset järjestöt, yhteistyökumppanit ja työpaikat saivat myös itse ilmoittautua mukaan.

Lisätietoja
Minna Salminen
Toiminnanjohtaja
Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry
p.040 5665 865
e-mail minna.salminen(at)osol.fi

Posted in Yleinen and tagged , , .