Oulun seudun omaishoitajat ry on saanut sosiaalialan Hyvinvoiva työpaikka -palkinnon

Talentia palkitsee Oulun seudun omaishoitajat ry:n – ”Hyvän työpaikan rakentamiseen tarvitaan kaikkia”

Oulun seudun omaishoitajat ry on saanut sosiaalialan Hyvinvoiva työpaikka -palkinnon, jonka myöntää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

– Oulun seudun omaishoitajat ry:ssä työhyvinvointi on keskeinen osa työtä, ei vain yksi irrallinen palanen. Työntekijät tietävät omat työnkuvansa ja vastuualueensa, työn mitoitus on kunnossa ja johtaminen toimii, kiittää Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen

Merkille pantavaa on se, että hyvinvointi on syntynyt ilman ylimääräistä rahaa, joten mikä tahansa työpaikka voi ottaa mallia voittajasta.

Talentian järjestämään Hyvinvoiva työpaikka -kilpailuun osallistui 75 sosiaalialan työpaikkaa. Voittajaksi valittu Oulun seudun omaishoitajat ry on 11 työntekijän työyhteisö, joka tarjoaa tietoa, tukea ja toimintaa alueen omaishoitajille.

Hyvinvoiva työpaikka -palkinto on 1000 euroa, jonka voi käyttää työhyvinvointia tukevaan toimintaan. 

Työntekijöiden hyvinvointi vaatii jatkuvaa työtä

Oulun seudun omaishoitajat ry:n työntekijöiden hyvinvointi on pitkäjänteisen työn tulosta, kertovat vastaava omaistoiminnan ohjaaja Minna Hernberg ja toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen.  

– Hyvän työpaikan rakentamiseen tarvitaan kaikkia, niin esihenkilöitä kuin työntekijöitä. Mietimme yhdessä keinoja työhyvinvointimme parantamiseksi. Meillä myös mitataan säännöllisesti työhyvinvointia, Hernberg ja Salminen sanovat. 

Tärkeää on ottaa työhyvinvointi osaksi jokapäiväistä työtä. Pienilläkin toimintamallin muutoksilla voi saada paljon hyvää aikaa.

– Aloitamme aamut töissä yhteisellä kahvihetkellä. Kokouksiin tuomme aina työhyvinvointiasiaa, esimerkiksi teemme lyhyen rentoutusharjoituksen tai pidämme leikkimielisen kisailun. Tyhy-päiviä järjestetään säännöllisesti, käytössämme on hyvät työterveyspalvelut, voimme pitää etätyöpäiviä sekä paljon muuta, Hernberg ja Salminen kertovat. 

Henkilöstön vaihtuvuus on kallista

Talentia järjesti nyt ensimmäistä kertaa Hyvinvoiva työpaikka -kilpailun. Tavoitteena on nostaa esiin sosiaalialan työyhteisöjä, joissa henkilöstö voi hyvin. Kilpailuun osallistui yhtä paljon julkisen ja yksityisen sektorin työpaikkoja. Työyhteisöt edustivat monipuolisesti koko sosiaalialaa.

– Yllätyimme positiivisesti kilpailun suosiosta, koska huonot työolosuhteet nousevat usein esiin jäsentemme yhteydenotoissa. On hyvä nostaa keskusteluun se, että hyvinvointiin voi vaikuttaa työpaikoilla, ja sitä pitää kehittää yhdessä, Talentian Heidi Pekkarinen sanoo.

Hän kannustaa sosiaalialan työpaikkoja tekemään töitä työntekijöidensä hyvinvoinnin eteen. Siitä hyötyvät asiakkaat, mutta se on myös taloudellisesti kannattavaa, sillä hyvinvoivat työntekijät vaihtavat harvemmin työpaikkaa kuin tyytymättömät.

Työntekijöiden vaihtuvuus tulee kalliiksi. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan sosiaalialan yrityksissä henkilöstön vaihtuvuus on 28 prosenttia vuodessa. Henkilöstöpalveluyritys Adeccon tutkimusten mukaan asiantuntijan vaihtuminen maksaa 50–150 prosenttia työntekijän vuosipalkasta. Erityisasiantuntijan tai johtajan vaihtuminen on sitäkin kalliimpaa.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen, Talentia ry, p. 09 3158 6024, heidi.pekkarinen@talentia.fi
vastaava omaistoiminnan ohjaaja Minna Hernberg, p. 040 559 7766, minna.hernberg@osol.fi
toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen, Oulun seudun omaishoitajat ry, p. 040 566 5865, minnamaria.salminen@osol.fi

 

Vapaaehtoistoiminnasta merkityksellisyyttä elämään

Haluaisitko sinä olla yksi yhdistyksemme vapaaehtoisista? Moni vapaaehtoinen lähtee mukaan, koska haluaa auttaa muita. Mikä sinun motiivisi voisi olla? Osallistumalla vapaaehtoistoimintaan, saat itsellesi hyvää ja positiivista mieltä, kuulut yhteisöön, tapaat uusia ihmisiä ja saat paljon uusia kokemuksia. Vapaaehtoistoiminta myös lisää merkityksellisyyden tunnetta ja sitä kautta vahvistaa ihmisen hyvinvointia.Continue reading

RAKKAUS – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?

Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly?Continue reading

Hae järjestöavustajaksi merkitykselliseen työhön Ouluun

Haemme Oulun seudun omaishoitajat -yhdistykseen osatyökykyistä tai alle 29-vuotiasta, työttömänä työnhakijana olevaa henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen, järjestöavustajan tehtäviin. Työpaikka on osa STEA:n Paikka auki -ohjelmaa, jolla edistetään vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä. Hakijan tulee olla joko 18–29-vuotias työelämän ulkopuolella oleva nuori henkilö, jolla on vain vähän työkokemusta, tai osatyökykyinen henkilö.Continue reading

ERO – Perhe pysyy, vaikka parisuhde päättyy. Mistä eron hetkellä avaimet uuteen alkuun?

Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö.Continue reading

ARKI – Resilienssi erityisessä arjessa

Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista.Continue reading

Sinulla on oikeus turvalliseen elämään

Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle.Continue reading

Yhteistyössä on voimaa!

Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading

Yhteistyötä tarvitaan – terveisiä kansalaisjärjestöakatemiasta

Osallistuimme 7.11 Oulun alueelliseen kansalaisjärjestöakatemiaan Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli järjestöyhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen yhteistyössä yli hallinto- ja sektorirajojen Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun kaupungissa. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita järjestöistä, kunnista ja Pohteen hyvinvointialueelta.Continue reading

Posted in Ajan hermolla, Etusivun nosto, Yhdistys vinkkaa, Yleinen and tagged , , , .