
Uusia polkuja työhön ja elämään -toiminnassa luomme mahdollisuuksia erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien työllistymisen tukemiseen.
Polkuja, joiden kautta voimavarat ja työvalmiudet kasvavat. Polkuja, joiden avulla työnantajat löytävät uusia osaajia ja keinoja työllistämisen helpottamiseksi. Yhdessä näistä kasvaa polkuja, joita kulkemalla vanhemmat pääsevät käyttämään osaamistaan myös ansiotyössä kotona tehtävän arvokkaan työn lisäksi.
Vanhempi
Autamme sinua vanhemmuuden, arjen ja työ- tai opiskelusuunnitelmien yhteensovittamisessa
Työnantaja
Tuemme sinua perheystävällisen työpaikan käytäntöjen luomisessa ja ylläpitämisessä, jotta työntekijäsi jaksavat ja voivat hyvin niin töissä kuin vapaalla!
Yhteistyökumppani
Teemme mielellämme yhteistyötä. Ota meihin yhteyttä, niin ideoidaan lisää!
Toimintamme tavoitteena on vanhempien toiminta- ja työkyvyn vahvistuminen työhönvalmennuksen sekä muiden perhearjen ja työelämän yhteensovittamista helpottavien toimintojen avulla. Lisäämme tietoa ja ymmärrystä työpaikkojen joustomahdollisuuksista, joilla työnantajat voivat tukea vanhempia työn ja perhearjen yhteensovittamisessa sekä työntekijöiden sitoutumista työhönsä. Tuomme tietoa ammattilaisille, jotta perheet saavat tarvitseviaan palveluita ja heidän voimavaransa vahvistuvat.
Autamme vanhempia, joiden perheessä on yksi tai useampi erityistä tukea tai hoivaa tarvitseva lapsi tai nuori. Emme tarvitse diagnooseja, oma kokemus erityisen tuen tarpeesta riittää.
Autamme myös työnantajia löytämään uusia osaajia ja pitämään heistä kiinni. Tuemme perheystävällisen työpaikan luomisessa ja työssäjaksamisesta huolehtimisessa.
Erityislapsen vanhempi
Pohditko työn ja vanhemmuuden yhteensovittamista?
Haluaisitko töihin, muttei se tunnu mahdollista? Tai etsitkö työ- tai opiskelupaikkaa, joka ymmärtää erityislapsiperheen tarpeet ja joustaa tarvittaessa? Tiedätkö millaisia joustoja sinulla on työelämässä käytettävissäsi? Haluatko tietoa opiskelu- tai koulutusmahdollisuuksistasi? Tuntuuko oman osaamisen ja vahvuuksien sanoittaminen vaikealta? Näihin kysymyksiin etsimme ratkaisuja.
Toiminta on sinulle maksutonta, eikä sido sinua mihinkään.
Työnantaja
Tarvitsetko motivoituneen työntekijän, joka odottaa mahdollisuutta päästä näyttämään vahvuutensa työpaikallasi?
Kiinnostavatko mahdollisuutesi erilaisiin tukimuotoihin työnantajana palkatessasi erityislapsen vanhemman? Onko työntekijöissäsi erityislasten vanhempia? Haluatko tietoa heidän työssäjaksamisen tukemisesta työnantajana tai työyhteisönä?
Ota yhteyttä Katiin tai Suviin. Olemme mukana työllistämässä motivoituneita työnhakijoita työpaikallesi!
Vanhempien ansiotyön, vanhemmuuden ja arjen yhteensovittamisen haasteet ja mahdollisuudet
Toteutimme syksyllä 2021 valtakunnallisen kyselyn erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille ansiotyön, vanhemmuuden ja erityislapsiperheen arjen yhteensovittamisen haasteista ja mahdollisuuksista. Kyselyyn vastasi yli tuhat erityislapsen vanhempaa ympäri Suomen!
Ensimmäinen raportti ”Mahdollisuus olla jotain muutakin kuin vanhempi – Vanhempien kokemuksia erityislapsen vanhemmuuden, arjen ja työelämän yhteensovittamisesta”, kertoo kyselyn tuloksista erityislasten vanhempien omien kokemusten kautta. Raportin tarkoituksena on tuoda esille erityislasten vanhempien tarve ja halu yhteensovittaa työ- ja perhe-elämä, sekä haasteet ja mahdollisuudet, joita siihen liittyy. Tavoitteena on saada nämä haasteet ja mahdollisuudet yleiseen keskusteluun yhteiskunnassa, työ- ja opiskelupaikoissa, sekä tueksi päätöksentekoon. Työyhteisöt voivat löytää raportista keinoja tukea erityislasten vanhempia työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Vanhempien kokemusten ja mielipiteiden pohjalta rakennettiin Mun Polku -valmennus.
Pääset lukemaan ensimmäisen raportin klikkaamalla tästä linkistä.
6.10.2022 julkaistussa uudessa raportissa ”Palkka on elintärkeä, vaikka se pieni onkin – Erityislasten vanhempien työssäkäynnin mahdollistavien palveluiden kustannusvaikutukset” käsitellään erityislasten vanhempien ansiotyön ja omaishoitajan arjen yhteensovittamisen haasteisiin liittyviä talousvaikutuksia arvioimalla ja vertailemalla kustannusten muodostumista omaishoitajille ja yhteiskunnalle erilaisissa tilanteissa. Kyselyn pohjalta tehty vaikuttavuuslaskelma osoittaa raportissa, miten ansiotyöstä pois jättäytyminen aiheuttaa monenlaisia taloudellisia menetyksiä. Perheen kannalta suurimmat vaikutukset syntyvät menetetyn palkkatulon kautta. Yhteiskunnan näkökulmasta kustannuksia syntyy työttömyyden aiheuttamien tukien lisäksi menetetyistä verotuloista, joista voi muodostua suuria kustannuksia pidemmällä aikavälillä.
Pääset lukemaan uuden, toisen raportin klikkaamalla tästä linkistä.
Jätä sähköpostiosoite tai puhelinnumero, niin otamme sinuun yhteyttä:
Tutustu rekisteriselosteeseen.
Yhteystiedot
Uusia polkuja työhön ja elämään- hanke, lyhyemmin Polkuja käynnistyi keväällä 2021. Se on Oulun seudun omaishoitajat ry:n ensimmäinen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama hanke, jota rahoittavat myös Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus sekä Oulun kaupunki. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat muun muassa TE-palvelut sekä BusinessOulu.
Kuvat: Ammattivalokuvaaja Noora Slotte / Studio P.S.V.
Kati Jauhiainen
Erityislasten vanhempien tuen vastaava kehittäjä
kati.jauhiainen@osol.fi
+358 40 128 4257
Suvi Lappalainen
Erityislasten vanhempien tuen kehittäjä
suvi.lappalainen@osol.fi
+358 40 701 7418