Värikäs kuva, jossa maaliläiskiä ja nuotteja.

Musakerho keväällä 2022

Musakerho on tarkoitettu 8-18-vuotiaille, erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Musakerho on musiikkiharrastus, johon voi osallistua itsenäisesti, mutta mukana voi olla myös vanhempi tai avustaja. Musakerhossa päästään kokeilemaan myös laajemmin soittimia, tekemään erilaisia kehonhallintaharjoituksia, rytmittelyjä, soittamista, laulamista sekä monenlaisia rentoutumisharjoitteita. Tärkeintä musakerhossa on kannustavassa ilmapiirissä saadut onnistumisen kokemukset! Haku 2.1.2022 mennessä.

Lue koko artikkeli
kitara, kaksi bassoa, kaksi mikrofonia, läppäri ja symbaali nostettuna käsillä ylös.

Erityisnuorten bändiklubi syksyllä 2021

Tervetuloa bändiklubiin syksyllä 2021. Ryhmä on tarkoitettu alle 18-vuotiaille erityisnuorille. Klubin vetäjinä toimivat Timo ”Rautsi” Rautio ja Mari Rautio Liikkuvasta Laulurepusta. Bändiklubi kokoontuu syksyn aikana kahdeksan kertaa, joilla päästään kokeilemaan eri soittimilla soittamista, yhdessä soittamista sekä rakentamaan omaa bändiporukkaa. Bändiklubi rikastuttaa arkea ja antaa mahdollisuuden yhdessä tekemiseen musiikin välinein. Aikaisempaa musiikkikokemusta ei tarvitse olla.

Lue koko artikkeli