Musakerho syksyllä 2023

Musakerho on tarkoitettu 8-18-vuotiaille, erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Musakerho on musiikkiharrastus, johon voi osallistua itsenäisesti, mutta mukana voi olla myös vanhempi tai avustaja. Musakerhossa päästään kokeilemaan myös laajemmin soittimia, tekemään erilaisia kehonhallintaharjoituksia, rytmittelyjä, soittamista, laulamista sekä monenlaisia rentoutumisharjoitteita. Tärkeintä musakerhossa on kannustavassa ilmapiirissä saadut onnistumisen kokemukset!

Ryhmään mahtuu 8 lasta tai nuorta. Musakerhoon sisältyy niin yksilö- kuin ryhmäopetusta ja se onkin paikka, jossa on mahdollisuus kokeilla omaa musiikin harrastamista myös itsenäisemmin. Musakerhoa vetävät Liikkuvan Laulurepun Timo ja Mari Rautio. Musakerhoon voi osallistua itsenäisesti, mutta mukana voi olla myös vanhempi tai avustaja.

Lue koko artikkeli
Pöydällä musta kahvikuppi missä on kahvia

Iin Ommaiskahvila

Esiintymään saapuu Pohjankartanon Mandoliiniorkesteri Oulusta.

Ommaiskahvila on matalan kynnyksen vapaamuotoinen kohtaamispaikka, johon voi tulla hakemaan tietoa, keskustelemaan, virkistäytymään, kahvittelemaan ja tapaamaan muita omaishoitajia. Ommaiskahvilan ovet ovat avoinna ikärajattomasti kaikille omaistaan hoitaville ja heidän läheisilleen. Virallista omaishoitajuutta tai yhdistyksen jäsenyyttä ei tarvita ja tervetulleita ovat myös he, jotka vasta pohtivat omaishoitajaksi ryhtymistä tai ovat pestistään jo luopuneet.

Lue koko artikkeli