Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Matkakerho erityisille perheille

20 syyskuun, 17:30 - 19:00

Erityinen elämä vaatii veronsa ja matkustaminen voi olla stressaavaa. Jos yhdessä reissataan, niin olisiko se kuitenkin aavistuksen riemukkaampaa? Jos matkustamme yhdessä perheinä, vierustoverit ainakin ymmärtävät, jos joku vähän kilahtaa viereisellä penkkirivillä. Se on kaikille meille tuttua. Jos taas lähdemme matkalle vanhempien voimin, vertaistuelle on toki paremmin aikaa ja omien akkujen lataaminen on mahdollista ihan luvan kanssa.

Tervetuloa matkakerhon ensimmäiseen kokoontumiseen Oulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeriin syyskuussa. Matkakerhon vetäjä Ulla Bracellari on pyytänyt tarjouksia vuoden 2022 kesälle ja sinne loppuvuoteen erilaisista kohteista, aiemmin tekemänsä ennakkokyselyn pohjalta. Vaihtoehtoja on kotimaahan ja ulkomailla toiveidenne mukaisesti, vaihtoehtoja perheelle tai vain aikuisten kesken. Ryhmässä on nyt mahdollista päästä vaikuttamaan kohdevalintaan. Tulethan mukaan vaikuttamaan, minne porukalla lähdetään! Ensimmäisellä kerralla tutustutaan kohteisiin ja päätetään niistä paras, luultavasti äänestämällä. Myöhemmin ryhdytään keräämään ilmoittautumisia matkalle. Kivaa yhteistä puuhaa siis luvassa.

Korona toki tuo haasteita edelleen matkasuunnitteluun, mutta seurataan viranomaisten ohjeita ja toivotaan, että päästäisiin tuolloin ensi vuonna jo matkustelemaan, jos ei muuten niin ainakin kotimaassa. Aloitetaan ainakin jo suunnittelulla ja matkustetaan, sitten kun on mahdollista- yhdessä.

Ilmoittautuminen

Ilmoitathan tulostasi etukäteen Ullalle sähköpostilla 13.9. mennessä osoitteeseen: avoimestiadhd@gmail.com.  Tilaan mahtuu rajallinen määrä henkilöitä. Saat Ullalta kuittauksen mahdutko mukaan, vai oletko osallistumisjonossa mahdollisten sairastapausten vuoksi.

Tulethan mukaan vain terveenä.

Tiedot

Päivämäärä:
20 syyskuun
Aika:
17:30 - 19:00
Tapahtumaluokat:
, , ,
Tapahtuma tagia:

Järjestäjä

Oulun seudun omaishoitajat ry
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto

Tapahtumapaikka

Oulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeri
Isokatu 47
Oulu, 90100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
08 882 1690
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.