Tapahtumasarja Katse huomiseen -kerho

Katse huomiseen -kerho

Oulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeri Isokatu 47, Oulu, Suomi

Kerho on tarkoitettu Sinulle, jonka omaishoitajuus on päättynyt hoidettavan kuolemaan. Olet työstänyt oman suruprosessin siten, että olet valmis ja halukas katsomaan avoimin mielin kohti tulevaisuutta. Kerhossa etenemme vertaisiltamme tukea ja voimaa saaden, suuntaamme ajatukset huomiseen – kohti valoa. Suruprosessin työstäminen on voinut tapahtua esim. osallistumalla Elämäniloa -kurssille tai seurakunnan sururyhmään. Katse huomiseen -kerho ei ole sururyhmä. Kerhon ohjaajina toimivat vertaisvapaaehtoiset Anna-Liisa ja Marjukka. Uusi kerhoon haluava ilmoittaudu ensin Teija Viitajylhälle p. 0400 167 764. Jokaisen uuden osallistujan kanssa käymme henkilökohtaisen keskustelun ennen kerhoon osallistumista.

Erityislapsiperheiden ilta Leo’s Leikkimaassa

Leo's Leikkimaa Honkasentie 15, Kempele, Suomi

Kutsumme mukaan erityisesti Kempeleen alueen erityislapsiperheitä. Tule viettämään mukava ilta verrattoman vertaistuen parissa. Lapset saavat seikkailla leikkipuistossa vapaasti omien vanhempien valvomina. Mukana on työntekijöitä Oulun seudun omaishoitajat ry:ltä, Kempeleen seurakunnasta ja Kempeleen kunnasta. Tapahtuma on maksuton ja mukaan mahtuu rajallinen määrä osallistujia. Tapahtuma tällä hetkellä täynnä.

Special Baby -kahvila erityisten vauvojen vanhemmille

Vauvatalo Viestikatu 10 C 52-53, Oulu, Suomi

Maksuton Special Baby -kahvila on sinulle, jolla on 0-2-vuotias pienokainen ja olet huomannut tuen tarpeita, vauvasi on syntynyt esimerkiksi keskosena, olet huolissaan hänen terveydestään, tutkimukset ovat käynnissä tai diagnoosi on mahdollisesti jo saatu. Seitsemän kertaa kokoontuvassa kahvilassa vahvistetaan voimavarojasi ja tuetaan vanhemmuudessa eri teemojen avulla. Ei diagnoosivaatimuksia, sinun kokemuksesi tuen tarpeista riittää. Ei tarvitse erikseen ilmoittautua, voit tulla vain paikan päälle. Kahvila toteutetaan yhteistyössä Vauvatalon kanssa.

Kahvitteluhetki Kortteerissa

Oulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeri Isokatu 47, Oulu, Suomi

Tule porisemaan kahvikupposen äärellä ja viettämään mukava hetki muiden seurassa aina maanantaisin klo 12.00-13.00. Tarjolla myös erilaisia lauta- ja korttipelejä mielenvirkistykseksi. Tervetuloa kahvittelemaan, pelailemaan tai vain oleilemaan.

Iin Ommaiskahvila

Iin järjestötalo Laurintie 3, Ii, Suomi

Yhteinen Ommais- ja muistikahvila! Puhetta omaishoidosta ja muistiasioista. Yhteistyössä Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:n kanssa.

Ommaiskahvilat ovat matalan kynnyksen vapaamuotoisia kohtaamispaikkoja, joihin voi tulla hakemaan tietoa, keskustelemaan, virkistäytymään, kahvittelemaan ja tapaamaan muita läheistään hoitavia. Ommaiskahvilan ovet ovat avoinna ikärajattomasti kaikille läheistään hoitaville ja heidän läheisilleen. Yhdistyksen jäsenyyttä ei tarvita. Lämpimästi tervetuloa mukaan!