Tukena muutoksessa -hankkeen aloitustapahtuma

Tukena muutoksessa -hankkeen aloitustapahtuma keräsi mukavasti kiinnostuneita Oulun seudun omaishoitokeskukseen Ommaiskortteeriin

Maanantaina 10.8.2020 järjestettiin Millaisella tuolilla istut? -tapahtuma, johon osallistui omaishoitajia, hoidettavia ja muita aiheesta kiinnostuneita. Tapahtumassa esiteltiin uutta alkavaa toimintaa, keskusteltiin ja jaettiin ajatuksia omaishoitajuudesta. Lopuksi nautittiin mansikkakakkua ja kahviteltiin.

Hankkeen uusi toiminta on suunnattu yli 65-vuotiaille oululaisille omaishoitajille, jotka pohtivat hoidettavan siirtymistä kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoivaan tai hoidettava on jo siirtynyt hoivakotiin. Tapahtuman aikana syksyn Tukena muutoksessa -ryhmä täyttyi oululaisista omaishoitajista. Osallistujilta tuli toiveita, että tukea muutostilanteeseen saisivat oululaisten lisäksi myös Oulun seudulla asuvat omaishoitajat. Yksilöllistä tukea on tarjolla kaikille asuinpaikasta riippumatta, mutta kehittämisvaiheessa ryhmiin etusijalla ovat oululaiset. Hankkeen aikana toimintaa on tarkoitus levittää myös Oulun ympäryskuntiin.

Tapahtumaan osallistujat pohtivat: ”Millaisella tuolilla istun? Millainen tuoli kuvastaa tämänhetkistä elämäntilannettani?” He valitsivat seinältä itselleen sopivan tuolikuvan ja jakoivat sen pohjalta ajatuksiaan pienryhmissä. Ommaiskortteeri täyttyi puheesta, kuuntelemisesta ja läsnäolosta.

Aloitustapahtumassa kuultiin osallistujilta odotuksia ja toiveita alkavalle toiminnalle. Hankkeen työntekijät saivat uusia ideoita sisältöihin. Iltapäivä vahvisti ajatusta, että olemme tärkeän asian äärellä ja omaishoitajat kaipaavat monenlaista tukea muutostilanteeseen ja päätöksien tekemiseen. Syntyi tarve järjestää erillinen Infotilaisuus aihepiiriin liittyvistä asioista. Tiedotamme siitä myöhemmin, seuraa kotisivuja.

Kiitämme lämpimästi tapahtumaan osallistuneita ja toivotamme iloa ja voimaa alkavaan syksyyn. Ollaan yhteyksissä.

 

Terveisin Teija ja Kaisa

 

Posted in Omaishoito, Tapahtumia, Yleinen and tagged , .