Tunne värini -ryhmän logo.

Tunne värini – pysähdy hetkeksi itsesi äärelle

Arki voi olla täynnä huolehtimista, tekemistä ja muiden tarpeisiin vastaamista. Kun elämässä on paljon vastuuta läheisestä, omille ajatuksille, tunteille ja omalle hyvinvoinnille ei aina jää riittävästi tilaa.

Uusi tunnetaitoja ja luovaa tekemistä yhdistelevä ryhmä alkaa

Lokakuussa alkava osallistujille maksuton Tunne värini -ryhmä kutsuu omaishoitajia ja läheisestään huolehtivia pysähtymään hetkeksi oman itsensä äärelle. Ryhmässä tutustumme omiin tunteisiin ja kokemuksiin luovan tekemisen, keskustelun ja vertaistuen avulla.

Tunteilla on monta väriä

Tunteet kulkevat mukana arjessamme monin eri tavoin. Ilo, suru, huoli, kiitollisuus, väsymys, ärsytys, toivo ja helpotus voivat olla läsnä jopa samanaikaisesti. Omaishoitajan arjessa tunteita voi herättää myös jatkuva vastuu, muuttuva elämäntilanne ja huoli läheisestä.

Tunne värini -ryhmässä tunteita lähestytään lempeästi ja luovalla tavalla. Hyödynnämme kuvataiteen ja kirjoittamisen menetelmiä sekä aikaisemmin Tukena muutoksessa-hankkeessa kehitetyn Tunne tunteesi -kurssin teemoja.

Aikaisempaa taideharrastuneisuutta tai kuvataideosaamista ei tarvita. Ryhmässä ei tehdä taidetta suorittamalla tai lopputulosta tavoitellen. Tärkeintä on antaa itselle lupa kokeilla ja tutkia omia ajatuksia ja tunteita.

Mitä ryhmässä käsitellään?

Luovan työskentelyn, keskustelun ja vertaistuen avulla pysähdymme muun muassa seuraavien teemojen äärelle:

  • omaishoitajuuden herättämät tunteet
  • kuormitus ja omat voimavarat
  • omat rajat ja tarpeet

Ryhmään saat tulla mukaan juuri sellaisena kuin olet – väsyneenä, iloisena, uteliaana, keskeneräisenä tai vaikka vähän epävarmana. Kaikkea ei aina tarvitse osata sanoittaa. Joskus väri, kuva, sana tai tekeminen voi auttaa tavoittamaan jotain sellaista, jolle on vaikea löytää sanoja.

Hetki itselle – yhdessä muiden kanssa

Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin olet, kaikkine tunteinesi ja väreinesi. Vertaistuen kautta voi löytyä ymmärrystä ja kokemusta siitä, ettei omien ajatusten ja tunteiden kanssa tarvitse olla yksin.

Voit jakaa ajatuksiasi juuri sen verran kuin itsestäsi hyvältä tuntuu. Ehkä tarvitset hetken hengähtää. Ehkä kaipaat uusia näkökulmia omaan tilanteeseesi. Tai ehkä haluat vain kokeilla jotain luovaa ja antaa itsellesi luvan tehdä jotain ihan omaa.

Ilmoittautuminen on käynnissä, varmista paikkasi.

Ryhmäkerrat:

  • to 15.10. klo 14.00–16.00
  • ke 21.10. klo 14.00–16.00
  • to 29.10. klo 14.00–16.00
  • ke 4.11. klo 14.00–16.00
  • ti 10.11. klo 14.00–16.00
  • ke 25.11. klo 14.00–16.00

Paikka: Isokatu 47, katutaso, Oulu

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

Ilmoittaudu ryhmänohjaajalle Teijalle ti 13.10. mennessä. Paikkoja rajoitetusti.

Teija Viitajylhä, omaistoiminnan ohjaaja / toimintaterapeutti
📧 teija.viitajylha@osol.fi
📞 0400 167 764

Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

Posted in Etäomaishoiva, Omaishoito, Ryhmät ja kurssit and tagged , , , , .