Tutustuminen Kaskiahon perhekotiin Iinatissa

Perhehoito – kodinomaista hoitoa läheiselle Kaskiahon perhekodissa Iinatissa

Kävimme tutustumassa tammikuun pakkaspäivänä työyhteisöstämme kolmen naisen voimin Kaskiahon perhekodissa. Lokakuussa ovensa avannut perhekoti sijaitsee Iinatissa, aivan kaupungin kupeessa rauhallisessa ja luonnonkauniissa ympäristössä.

Kaskiahon perhekoti tuottaa ikäihmisten perhehoitoa toimeksiantosopimuksella Oulun kaupungille. Perhekodin omistaa kaksi toimeliasta naista, jotka ovat lähihoitajia koulutukseltaan. Asukkaana perhekodissa voi olla omaishoitajan läheinen eli hoidettava, jolloin omaishoitaja pääsee pitämään vapaapäiviään. Perhekoti toimii myös vuorohoitopaikkana esimerkiksi yksin asuvalle henkilölle. Huoneita asukkaita varten perhekodissa on neljä, joista kaksi on yhdenhengen huoneita ja kaksi kahdenhengen huonetta.

Meidät vastaanotettiin lämpimästi vieraaksi tutustumaan perhekotiin. Asukkaat olivat juuri syöneet aamupalan ja meille keitettiin makoisat kahvit. Kodin neljä kissaa viihdyttivät meitä läsnäolollaan ja pikku ”tempuillaan”. Mielestämme Kaskiahon perhekoti on tilojen puolesta oikein toimivan oloinen ja viihtyisä, ilmapiiri on lämpöinen ja työntekijät asiantuntevia.

Perhehoito on varteenotettava hoitomuoto ikäihmisten kohdalla esimerkiksi silloin, kun omaishoitaja pitää vapaapäiviä. Jos olet pohtinut perhehoitoa itsellesi tai läheisellesi niin voit olla yhteyksissä omaan palveluohjaajaan tai sosiaalityöntekijään. Perhehoitoa toteutetaan yhdistyksemme toiminta-alueella ainakin Oulun kaupungissa sekä Oulunkaaren kuntayhtymän alueella.

Vastaava omaistoiminnan ohjaaja Minna Hernberg

Marja Heikkinen tutustumassa lähemmin perhekodin kissoihin

RAKKAUS – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?

Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly?Continue reading

ERO – Perhe pysyy, vaikka parisuhde päättyy. Mistä eron hetkellä avaimet uuteen alkuun?

Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö.Continue reading

ARKI – Resilienssi erityisessä arjessa

Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista.Continue reading

Sinulla on oikeus turvalliseen elämään

Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle.Continue reading

Yhteistyötä tarvitaan – terveisiä kansalaisjärjestöakatemiasta

Osallistuimme 7.11 Oulun alueelliseen kansalaisjärjestöakatemiaan Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli järjestöyhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen yhteistyössä yli hallinto- ja sektorirajojen Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun kaupungissa. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita järjestöistä, kunnista ja Pohteen hyvinvointialueelta.Continue reading

Kyläkummi tuo iloa omaishoitoperheen arkeen

Viljo soittaa ovikelloa ja Elsa avaa oven hymyillen. On se hetki viikosta, kun koittaa Elsan oma hetki. Hän pitää kuukausittain lakisääteiset vapaansa, mutta ne eivät mahdollista hänen jokaviikkoista harrastustaan. Erno tunnistaa tutun äänen ja hymyilee, kun kuulee juttukaverinsa saapuvan. Vaikka jalat eivät pelaa, kädetkin toimivat huonosti ja muistikin on huonontunut, tunnistaa hän tutun äänen. Viljo kokee tärkeäksi auttaa omaishoitoperhettä, sillä hän on itsekin ollut aiemmin samankaltaisessa tilanteessa.Continue reading

Ihmisiä istumassa kahvipöytien äärellä.

Turvallisen tilan periaatteet

Olemme Oulun seudun omaishoitajat ry:n tapahtumissa yhdessä vastuussa siitä, että kaikilla osallistujilla on hyvä ja turvallinen olo kaikessa toiminnassa. Tätä varten olemme luoneet seitsemän turvallisemman tilan periaatetta ja ohjeet epäasialliseen käytökseen puuttumiseen. Osallistumalla sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä. Turvallinen tila tarkoittaa, että jokainen voi olla osa yhteisöä omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai kiusaamisesta. Turvallisessa tilassa jokainen uskaltaa kertoa näkemyksensä, huomioi toisia ja saa tukea häiritsevään käytökseen puuttumisessa. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on.Continue reading

Merkityksellistä tekemistä ja yhteisöllisyyttä

Yhdistyksemme järjestämät tapahtumat ja ryhmätoiminnat tarjoavat mahdollisuuden merkitykselliseen toimintaan, yhteisöllisyyden kokemiseen ja vertaistukeen, joka on monella tapaa korvaamatonta omaishoitajan arjessa. Toivommekin, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä mukaan toimintaamme ja kokisi yhteisöllisyyden, vertaistuen ja merkityksellisen tekemisen hyödyt.Continue reading

Posted in Vierailut, Yleinen.