Vuonna 2015 jaetaan toisen kerran Vuoden omaishoitajateko-palkinto. Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry ja ODL-säätiö haluavat muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa.
Kriteereitä palkinnon myöntämiselle ovat:
• Omaishoitaja/etäomaishoitaja arvostaa omaa hyvinvointiaan ja aikaansa ja tavoittelee sitä järjestämällä itselleen vapaahetkiä ja omaa aikaa.
• Hän huomioi omat voimavaransa ja hakee arvittaessa apua omaishoitotilanteeseensa.
• Hän ottaa vastaan kaupungin / kunnan tarjoamia hoitotyötä helpottavia palveluita.
• Hän on tietoinen oikeuksistaan omaishoitajana. Hän ottaa aktiivisesti asioista selvää ja on vuoropuhelussa eri tahojen kanssa ja ajaa asioita eteenpäin rakentavassa hengessä.
• Hän kannustaa muita omaishoitajia omalla esimerkillään tulemaan mukaan omaishoitajayhdistyksen toimintaan.
• Hän osallistuu omien voimavarojensa mukaan omaishoitajayhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja toimintaan.
• Hän antaa omaishoitajayhdistyksen toimijoille vinkkejä ja käytännön läheistä näkökulmaa siitä, kuinka omaishoitajille suunnattua toimintaa voisi alueella edelleen kehittää.
Palkinnon saaja voi olla myös omaishoidon innovaatioita ja omaishoitajien työtä ja työoloja edistänyt henkilö tai taho, jonka toimintaa voidaan pitää pitkäjänteisenä ja se on kohdistunut yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin aiheisiin ja tehty työ on koitunut omaishoitajien parhaaksi.
Vuoden omaishoitajateko-palkinnon saaja valitaan Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminta-alueelta ja palkinnon saajan valitsee Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n sekä ODL-säätiön yhteinen toimikunta. Vuosittainen palkintosumma on 1000 €, palkinnon lahjoittaa ODL-säätiö. Palkintona on lahjakortti, jonka saaja voi käyttää omaan virkistykseensä ja hyvinvointiinsa, palkinto voidaan jakaa myös useamman henkilön kesken. Palkinnon saaja julkaistaan Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla marraskuun lopulla.
Palkinnon saajaa voi ehdottaa 16.11. mennessä sähköpostilla minna.salminen(at)osol.fi tai kirjeitse Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry/Minna Salminen, Isokatu 47, 90100 Oulu.
Ehdotus tulee perustella kriteereillä, mutta ehdokkaan ei tarvitse täyttää kaikkia kriteereitä.
Lisätietoja antaa Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n toiminnanjohtaja Minna Salminen, puh. 040 566 5865 tai minna.salminen(at)osol.fi
Omaishoitajalla, joka on tehnyt virallisen omaishoidon sopimuksen hyvinvointialueen kanssa, on oikeus lakisääteisiin vapaisiin. Vapaita kertyy kaksi vuorokautta kuukaudessa, jos hoito on säännöllistä tai kolme vuorokautta, jos hoito on päivittäistä tai ympärivuorokautista. Vapaiden toteuttamisesta sovitaan oman palveluohjaajan kanssa.Continue reading→
Omaishoito on ollut jo pitkään tärkeä osa hoivan kokonaisuutta, ja sen merkitys kasvaa väestön ikääntyessä. Mutta millaiselta omaishoidon tulevaisuus näyttää? Continue reading→
Haluaisitko sinä olla yksi yhdistyksemme vapaaehtoisista? Moni vapaaehtoinen lähtee mukaan, koska haluaa auttaa muita. Mikä sinun motiivisi voisi olla? Osallistumalla vapaaehtoistoimintaan, saat itsellesi hyvää ja positiivista mieltä, kuulut yhteisöön, tapaat uusia ihmisiä ja saat paljon uusia kokemuksia. Vapaaehtoistoiminta myös lisää merkityksellisyyden tunnetta ja sitä kautta vahvistaa ihmisen hyvinvointia.Continue reading→
Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly?Continue reading→
Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö.Continue reading→
Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista.Continue reading→
Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle.Continue reading→
Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading→
Nuku nuku nurmilintu. ”Nuku omaishoitaja silloin, kun hoidettava nukkuu.” Vaikka hyvää tarkoittavan neuvon antaja olisi itsekin kärsinyt unihaasteista niin tilanteet ovat yksilöllisiä ja joskus mutkikkaita.Continue reading→
Osallistuimme 7.11 Oulun alueelliseen kansalaisjärjestöakatemiaan Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli järjestöyhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen yhteistyössä yli hallinto- ja sektorirajojen Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun kaupungissa. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita järjestöistä, kunnista ja Pohteen hyvinvointialueelta.Continue reading→