Vuoden omaishoitajateko-palkinnon saajaa etsitään!

Vuonna 2018 jaetaan viidennen kerran Vuoden omaishoitajateko-palkinto!

Oulun seudun omaishoitajat ry haluaa muistaa palkinnolla omaishoitajaa tai etäomaishoitajaa, joka täyttää kaikki tai osan alla mainituista kriteereistä

  • Hän arvostaa omaa hyvinvointiaan ja aikaansa ja tavoittelee sitä järjestämällä itselleen vapaa hetkiä ja omaa aikaa.
  • Hän huomioi omat voimavaransa ja hakee tarvittaessa apua omaishoitotilanteeseensa.
  • Hän ottaa vastaan kaupungin / kunnan tarjoamia hoitotyötä helpottavia palveluita.
  • Hän ottaa aktiivisesti asioista selvää ja on vuoropuhelussa eri tahojen kanssa ja ajaa asioita eteenpäin rakentavassa hengessä.
  • Hän kannustaa muita omaishoitajia omalla esimerkillään tulemaan mukaan omaishoitajayhdistyksen toimintaan.
  • Hän osallistuu omien voimavarojensa mukaan omaishoitajayhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja toimintaan.
  • Hänen ei tarvitse olla virallinen sopimuksen tehnyt omaishoitaja eikä yhdistyksen jäsen.

Vuoden omaishoitajateko -palkinnon saaja valitaan Oulun seudun omaishoitajat ry:n toiminta-alueelta. Jaettava palkintosumma on 200 €. Palkintona on lahjakortti, jonka saaja voi käyttää omaan virkistykseensä ja hyvinvointiinsa. Palkinnon saaja julkaistaan Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla marraskuun lopulla ja palkinto jaetaan 30.11 yhdistyksen jäsenille tarkoitetussa juhlassa Ravintola Rauhalassa.

Palkinnon saajaa voi ehdottaa 17.11 mennessä sähköpostilla minnamaria.salminen@osol.fi tai kirjeitse Oulun seudun omaishoitajat ry/Minnamaria Salminen, Isokatu 47, 90100 Oulu.

 

RAKKAUS – Kuinka vahvistaa rakkautta erityisessä arjessa?

Erityisessä arjessa parisuhde joutuu herkästi taka-alalle, sillä aikaa ja voimia tarvitaan paljon lasten kanssa toimimiseen. Rakkauden vaaliminen parisuhteessa on kuitenkin sellainen sampo, josta voi ammentaa runsaasti hyvää raskaaseenkin arkeen. Kuinka sitten hoitaa ja syventää rakkautta erityisen arjen keskellä? Millainen on parisuhderakkauden sampo, rikkauksia parisuhteeseen tekevä mylly?Continue reading

ERO – Perhe pysyy, vaikka parisuhde päättyy. Mistä eron hetkellä avaimet uuteen alkuun?

Ero on aina haastava elämänmuutos, mutta erityislapsiperheessä se tuo mukanaan erityisiä haasteita ja tarpeita, jotka vaativat huolellista harkintaa ja monenlaista tukea. Vaikka päättyvä parisuhde on raskas kaikille osapuolille, erityislapsen vanhempina kohdatut haasteet voivat olla moninkertaisia. Yksi tärkeimmistä asioista, joihin on hyvä keskittyä eroprosessin aikana, on ymmärrys ja yhteistyö.Continue reading

ARKI – Resilienssi erityisessä arjessa

Erityinen arki tarvitsee yhdeksi työkalukseen resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä sopeutua stressaavaan kokemukseen tai muuhun kohtaamaansa tapahtumaan tai muutokseen. Se onkin muutosten ja haasteiden kanssa toimeen tulemista.Continue reading

Sinulla on oikeus turvalliseen elämään

Koetko, että sinulla tai läheiselläsi on turvallinen olo kotona? Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat asioita, joista harvoin puhutaan. Kokemukset kaltoinkohtelusta voivat jäädä piiloon, sillä ikääntynyt ei välttämättä itse pysty tai halua kertoa kokemastaan seurauksien pelon ja häpeän vuoksi. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Jos oma tai läheisen käytös huolettaa, kannattaa siitä kertoa ammattilaisille, joita kohtaa, kuten kotihoidon työntekijälle tai omaishoidon palveluohjaajalle.Continue reading

Kyläkummi tuo iloa omaishoitoperheen arkeen

Viljo soittaa ovikelloa ja Elsa avaa oven hymyillen. On se hetki viikosta, kun koittaa Elsan oma hetki. Hän pitää kuukausittain lakisääteiset vapaansa, mutta ne eivät mahdollista hänen jokaviikkoista harrastustaan. Erno tunnistaa tutun äänen ja hymyilee, kun kuulee juttukaverinsa saapuvan. Vaikka jalat eivät pelaa, kädetkin toimivat huonosti ja muistikin on huonontunut, tunnistaa hän tutun äänen. Viljo kokee tärkeäksi auttaa omaishoitoperhettä, sillä hän on itsekin ollut aiemmin samankaltaisessa tilanteessa.Continue reading

Ihmisiä istumassa kahvipöytien äärellä.

Turvallisen tilan periaatteet

Olemme Oulun seudun omaishoitajat ry:n tapahtumissa yhdessä vastuussa siitä, että kaikilla osallistujilla on hyvä ja turvallinen olo kaikessa toiminnassa. Tätä varten olemme luoneet seitsemän turvallisemman tilan periaatetta ja ohjeet epäasialliseen käytökseen puuttumiseen. Osallistumalla sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä. Turvallinen tila tarkoittaa, että jokainen voi olla osa yhteisöä omana itsenään ilman pelkoa syrjinnästä, vähättelystä tai kiusaamisesta. Turvallisessa tilassa jokainen uskaltaa kertoa näkemyksensä, huomioi toisia ja saa tukea häiritsevään käytökseen puuttumisessa. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on.Continue reading

Merkityksellistä tekemistä ja yhteisöllisyyttä

Yhdistyksemme järjestämät tapahtumat ja ryhmätoiminnat tarjoavat mahdollisuuden merkitykselliseen toimintaan, yhteisöllisyyden kokemiseen ja vertaistukeen, joka on monella tapaa korvaamatonta omaishoitajan arjessa. Toivommekin, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä mukaan toimintaamme ja kokisi yhteisöllisyyden, vertaistuen ja merkityksellisen tekemisen hyödyt.Continue reading

Erityismuskarissa voi kokea yhdenvertaisuutta

Anne ja Jarmo Ristikari ovat olleet kuusi vuotta mukana Oulun seudun omaishoitajat ry:n järjestämässä muskaritoiminnassa lastensa Nuutin ja Neean kanssa. Vanhemmat iloitsevat siitä, että koko perhe on saanut siitä harrastuksen. He ovat kokeilleet perinteistä muskaria, mutta kokevat, että erityismuskariin on helpompi mennä. ”Ne katkaisee arki-iltoja, kivaa harrastusta. Antaa voimaa, kun näkee, miten iloisia lapset on muskarista lähtiessä.”Continue reading

Posted in Yleinen and tagged .