Yhteistyötä tarvitaan – terveisiä kansalaisjärjestöakatemiasta

Osallistuimme 7.11 Oulun alueelliseen Kansalaisjärjestöakatemiaan Oulun kaupungintalolla. Tilaisuus järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tilaisuuden tavoitteena oli järjestöyhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen yhteistyössä yli hallinto- ja sektorirajojen Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun kaupungissa. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita järjestöistä, kunnista ja Pohteen hyvinvointialueelta.

”Luottamus on suomalaisen yhteiskunnan supervoima, jonka vahvistamiseen tarvitaan kumppaneiksi kaikkia yhteiskunnan toimijoita, myös järjestöjä. Tärkeää on viedä viestiä kansalaisille, että kaikkien ihmisten mielipiteellä on väliä.” -kertoi alivaltiosihteeri Susanna Huovinen valtiovarainministeriöstä puheenvuorossaan. ”Vapaa kansalaisyhteiskunta on elintärkeä suomalaiselle yhteiskunnalle.”

Asiantuntija Mikko Lehtonen oikeusministeriöstä kuvasi, mitkä ovat keskeisiä tekijöitä toimivassa kansalaisyhteiskunnassa. Niitä ovat mm. perus- ja ihmisoikeudet, vapaa media ja digitaalinen tila, vahva demokratia ja osallisuuden mahdollisuudet. Hän kertoi myös kansalaisjärjestöstrategian toimeenpanosuunnitelmasta, jossa kiinnitetään huomiota mm. järjestöjen rahoituksen vaihtoehtoihin EU:n tasolla.

Paneelikeskustelussa pohdittiin mitä Pohjois-Pohjanmaalla on tehty tiukassa taloustilanteessa suhteessa järjestöihin. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka Oulun kaupungilta kertoi, että järjestöavustuksia ei ole leikattu kaupungilla ja kaupunki on avannut mm. koulujen tiloja järjestöjen käyttöön. Pohteen yhteistyöjohtaja Marjo-Riitta Tervonen kertoi, että myös Pohteella järjestöavustuksiin ei ole kohdennettu leikkauksia ja mm. terveyskeskusten tiloja on avattu järjestöjen käyttöön.

STEA:n leikkaukset sote-järjestöille puhututtavat yleisesti järjestökentällä, myös tässä tilaisuudessa, ja haastavat järjestöjen tulevaisuutta. Toimintoja joudutaan supistamaan ja esimerkiksi valtakunnallisten järjestöjen aluetyö on vaarassa heikentyä merkittävästi. Tulevaisuudessa järjestöjen elinehto on kehittää entistä enemmän ja tehokkaammin yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Hyvinvoinnin edistämisen päällikkö Sanna Salmela Pohteelta esitteli Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sote-alan järjestöjen verkostoja, joita ovat mm. järjestöyhteistyöryhmä Jyry, hyvinvoinnin teemaverkostot ja järjestöyhteistyön verkostot. Yhteistyötä Pohteen ja järjestöjen kesken on tehty esim. kokemustiedon keruussa, (Minun arkeni ja elämäni-kysely) ja hyvinvointikertomuksen laatimisessa.

Oulun seudun omaishoitajat ry on aktiivisesti mukana monissa toiminta-alueen, Pohteen alueen ja myös valtakunnallisissa yhteistyöverkostoissa. Näissä verkostoissa tehdään yhteistyötä mm. asiatuntijaosaamista jakamalla ja olemalla vuorovaikutuksessa toisten järjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden sekä muiden tahojen kanssa. Verkostoissa tehdään myös vaikuttamistyötä tuoden omaishoitajuutta ja omaishoitajien tuen tarpeita esille. Niissä tuodaan tunnetuksi Oulun seudun omaishoitajat ry:n tarjoamaa tukea omaishoitajille ja luodaan kumppanuuksia keskeisten yhteistyötahojen välille. Ylipäätään Oulun seudun omaishoitajat ry tekee hyvin paljon konkreettista yhteistyötä monien kumppaneiden kanssa: järjestämme tapahtumia ja toimintoja yhteistyössä, teemme asiakasohjausta puolin ja toisin sekä toteutamme viestinnällistä yhteistyötä.

Yhteistyössä on voimaa!

Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading

Osallistu toimintamme kehittämiseen!

Sairaanhoitajaopiskelijat Kajaanin ammattikorkeakoulusta tekevät opinnäytetyötä jonka tavoitteena on selvittää, millaista tukea omaishoitajat kokevat tarvitsevansa, jotta Oulun seudun omaishoitajat ry voisi kehittää palveluitaan entistä paremmin. Toivomme, että voisitte jakaa meille arvokasta tietoa vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymiä, emmekä kerää mitään henkilötietoja. Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaishoitajien tarpeita. Käy vastaamassa kyselyyn (Webropolin nettisivut)! Continue reading

Merja bussissa

Hyvinvoiva perhe – ajatuksia bussimatkalta

Ajatukseni kulkevat Hyvinvoiva perhe -toimintaan, joka Oulun seudun omaishoitajat ry:llä, tuoreella työpaikallani, on alkamassa vuosien tauon jälkeen erityislapsiperheille. Iloiset uutiset STEA:n myöntämästä pysyvästä rahoituksesta mahdollistavat toiminnan uudelleenkäynnistämisen uudella innolla ja suunnitelmilla tänä syksynä. Continue reading

Merkityksellistä tekemistä ja yhteisöllisyyttä

Yhdistyksemme järjestämät tapahtumat ja ryhmätoiminnat tarjoavat mahdollisuuden merkitykselliseen toimintaan, yhteisöllisyyden kokemiseen ja vertaistukeen, joka on monella tapaa korvaamatonta omaishoitajan arjessa. Toivommekin, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä mukaan toimintaamme ja kokisi yhteisöllisyyden, vertaistuen ja merkityksellisen tekemisen hyödyt. Continue reading

Tutustu Kummiopiskelijatoimintaan

Oulun seudun omaishoitajat ry toteuttaa yhteistyössä Koulutuskuntayhtymä OSAO:n kanssa Kummiopiskelijatoimintaa kaikenlaisille omaishoitoperheille kanta-Oulun alueella. OSAO:n sosiaali- ja terveysalojen opiskelijapari vierailee säännöllisesti viikoittain omaishoitoperheessä. Käynti mahdollistaa omaishoitajalle vapaahetken ja tarjoaa samalla omaishoidettavalle virkistävää toimintaa. Kummiopiskelijoiden käynnit ajoittuvat pääasiassa keskiviikkopäiviin ja ovat kestoltaan 2–3 tuntia Continue reading

Haussa omaistoiminnan ohjaajan sijaisuus

Oletko kiinnostunut merkityksellisestä työstä, joka tukee omaishoitajien hyvinvointia ja tarjoaa mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa työtä? Haussa omaistoiminnan ohjaajan sijaisuus. Tule mukaan rakentamaan yhteisöä, jossa arvostetaan jokaisen panosta ja tuetaan omaishoitajia heidän arvokkaassa työssään. Odotamme innolla uuden kollegan liittymistä joukkoomme! Continue reading

Lämpöä ja toivoa vuodelle 2024

Vuosi vaihtui ja haluamme lähettää teille lämpimät terveiset täynnä toivoa ja iloa. Kulunut vuosi on ollut täynnä hetkiä, joissa olette osoittaneet valtavaa omistautumista ja rakkautta läheisiänne kohtaan. Nyt on aika katsoa eteenpäin ja avata sydämemme uusille mahdollisuuksille sekä lempeydelle itseä kohtaan. Continue reading

Liisa Riekkinen vierailulla

Viikko alkoi mukavasti piristävällä Liisa Riekkisen vierailulla. Liisa toimii Omaishoitajaliiton Pohjois-Suomen aluevastaavana ja edistää Pohjois-Suomen alueen omaishoitajayhdistyksien ja omaishoitoperheiden asioiden edistämistä ja esiintuomista liiton edustajana. Hän toi tullessaan yhdistyksellemme Omaishoitajaliiton myöntämän kunniakirjan tunnustuksena 25 vuoden aikana liiton hyväksi tehdystä työstä. Lämpimät kiitokset muistamisesta! Continue reading

Omaishoidontukeen suunnitellut säästötoimet on peruttu

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 20.11., jolloin hyväksyttiin tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma vuosille 2024–2025. Omaishoidon tukeen suunnitellut leikkaukset poistettiin kokonaisuudessaan säästölistalta ja iloksemme voimmekin todeta, että yhdistyksen edunvalvonta tuotti tulosta. Omaishoidon tukea ei muutettu määrärahasidonnaiseksi, harkinnanvaraiset vapaat säilyvät ennallaan, eikä hoitopalkkioluokkiin tule heikennyksiä. Continue reading

Valtakunnallinen omaishoitajien viikko

Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään tänä vuonna ajalla 27.11.-3.12. Vuosittain järjestettävän teemaviikon avulla haluamme nostaa esiin omaishoitoasioita ja omaishoitajien ääntä. Vuoden 2023 teemana on "yhteisö tuo turvaa." Teemaviikon avaa omaishoitajien kirkkopyhä 26.11. Oulussa omaishoitajien kirkkopyhää vietetään Oulun tuomiokirkossa 26.11. klo 10.00. Continue reading

Posted in Ajan hermolla, Vierailut and tagged .