Ehdota vuoden vapaaehtoista!

Kansalaisareena palkitsee tänä vuonna seitsemättä kertaa Vuoden vapaaehtoisen. Tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä, ja palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

Vapaaehtoistoiminta koskettaa useimpia järjestöjä ja yhdistyksiä sekä tietysti monia, monia muita toimijoita. Vapaaehtoiset ovat myös meidän yhdistyksellemme erittäin tärkeitä!

Vuoden vapaaehtoinen 2020 -kampanja starttaa maanantaina 17.8., jolloin kuka tahansa saa ehdottaa Vuoden vapaaehtoista Kansalaisareenan verkkosivuilla.

Vapaaehtoistenpäivän viettoa

Vapaaehtoistoiminta on Suomessa aivan valtava asia, jonka arvoa on vaikea edes mitata. Moni asia ei pyörisi ilman vapaaehtoisia. Toiminta on jo sinällään tärkeää, mutta yhtä tärkeää on oppia sen kautta yhteiskuntaan osallistumista. Vietimme vapaaehtoisten päivää yhdistyksen vapaaehtoisten kanssa joulupuuron merkeissä. Vapaaehtoiset ovat yhdistyksellemme tärkeitä, kiitos!

Vapaaehtoiset

Tule vapaaehtoiseksi!

Oulun seudun omaishoitajat ry etsii joukkoihinsa kaikenikäisiä vapaaehtoistoimijoita Oulun seudulta. Sinulla on mahdollisuus toimia monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä joko kertaluontoisesti tai sitoutua pidempiaikaiseen vapaaehtoisuuteen.