Minnamaria Salminen
Toiminnanjohtaja
Sosionomi (AMK)
040 566 5865
Olen Minnamaria Salminen, yhdistyksen toiminnanjohtaja. Olen koulutukseltani sosionomi AMK, vuosimallia 1998. Lisäkoulutuksena olen suorittanut mm. taloushallinnon ammattitutkinnon sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon. Olen ollut yhdistyksen toiminnassa mukana sen perustamisesta, eli vuodesta 1998 lähtien, sillä olen toinen perustajajäsenistä. Toiminnanjohtajana vastaan mm. yhdistyksen taloushallinnosta, henkilöstöhallinnosta, sekä yhdistyksen toiminnan kehittämisestä ja johtamisesta. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö ovat myös keskeisiä asioita työssäni. Näiden 25 vuoden aikana olen työskennellyt myös useissa yhdistyksen hankkeissa, kehittäen uusia omaishoitajia tukevia toimintamuotoja. Koen tekeväni tärkeää ja merkityksellistä työtä omaishoitajien aseman parantamiseksi ja tukemiseksi. Uusperheeseemme kuuluu yhteensä 6 lasta ja 5 lapsenlasta. Kaikki lapsemme ovat jo lentäneet pesästä, joten asumme mieheni kanssa kahdestaan. Meillä on myös kaksi hurmaavaa chihuahua-koiraa, jotka pitävät meidät aktiivisena. Vapaa-ajalla harrastan matkustelua mieheni kanssa, sekä käymme teattereissa ja konserteissa.
Minna Hernberg
Vastaava omaistoiminnan ohjaaja
Sosionomi (AMK)
040 559 7766
Olen Minna Hernberg, vastaava omaistoiminnan ohjaaja Ihimisen Lähelle toiminnassa. Vastuualueeseeni kuuluu erityisesti Ommaiskahvilat, Ommaisraadit, Elämäniloa-kurssit ja omaishoidon infotilaisuudet. Työhyvinvointiin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Koulutukseltani olen sosionomi AMK ja työvuosien aikana olen hankkinut erilaista lisäkoulutusta. Omaishoitajien ja heidän läheisten kanssa erilaisissa työtehtävissä olen toiminut jo 20 vuoden ajan. Vapaa-ajallani tykkään lenkkeillä ja harrastaa liikuntaa sekä touhuta perheen ja ystävien kanssa. Toimin aktiivisesti vapaaehtoistoimijana lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa. Elämänmyönteinen, innostunut, iloinen ja toiveikas elämänasenne ovat osa minua.
Katariina Päkkilä
Omaistoiminnan ohjaaja
Geronomi (AMK)
040 501 9119
Olen Katariina Päkkilä, omaistoiminnan ohjaaja Ihimisen Lähelle toiminnassa. Olen aloittanut Oulun seudun omaishoitajilla keväällä 2022. Vastuualueeseeni kuuluvat erityisesti Ommaiskahvilat ja niiden toiminnot. Koulutukseltani olen geronomi AMK ja minulla on myös lähihoitajan koulutus. Aikaisemmissa työpaikoissa olen kohdannut erilaisissa elämäntilanteissa olevia läheisiä ja omaishoitajia. Vapaa-aikaani vietän perheen ja ystävien parissa. Liikunta, musiikki ja luonnossa liikkuminen ovat minulle myös tärkeitä asioita
Salla Jämsén
Vastaava perhetoiminnan kehittäjä
Kuntoutuksen ohjaaja (YAMK)
040 771 0266
Nimeni on Salla Jämsén ja toimin vastaavana perhetoiminnan kehittäjänä Jousi-hankkeessa. Työskentelen erityislasten, -nuorten ja -perheiden kanssa. Lisäkoulutuksina minulla on mm. satuhieronta-, lapsijooga-, ja vauvahierontaohjaaja koulutukset. Viimeisimpänä täydennyskoulutuksena olen käynyt Soili Poijulan resilienssin vahvistamisen valmentajakoulutuksen auttamistyössä toimiville, jonka teemat liittyvätkin keskeisesti nykyiseen työnkuvaani. Olen työskennellyt yhdistyksessä noin 11 vuoden ajan nauttien jokaisesta hetkestä. Vapaa-ajalla toimin osa-aikaisena yrittäjänä vintagevaatteiden parissa, unelmoin ja nautin ihanan perheeni seurasta.
Matilda Mommo
Perhetoiminnan kehittäjä
Toimintaterapeutti, AMK
040 128 4423
Olen Matilda Mommo ja saan toimia yhdistyksessä perheiden parissa, joissa on erityistä tukea tarvitseva lapsi. Olen saanut työskennellä perheiden kanssa monenlaisissa tilanteissa vapaaehtoistyöstä terapiatyöhön sekä sopeutumisvalmennuskurssien toteuttamiseen. Ihmisten vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyödyntämisen mahdollistaminen antaa voimaa työssäni. Vapaa-ajalla nautiskelen hitaista aamuista, erilaisista urheilukokemuksista ja läheisten seurasta.
Kaarina Haukipuro
Olen Kaarina Haukipuro ja aloitin tammikuussa työskentelyn osa-aikaisena perhetoiminnan kehittäjänä erityislapsiperheiden parissa. Valmistun tänä vuonna toimintaterapeutiksi. Tykkään kohdata erilaisia ihmisiä. On hienoa nähdä, miten haasteidenkin keskellä perheillä on omat vahvuutensa ja voimavaransa. Vapaa-aikani kuluu perheeni, ulkoilun ja äänikirjojen parissa.
Kaisa Hartikka
Vastaava omaistuen kehittäjä
Sosionomi (AMK)
0400 168 792
Olen Kaisa Hartikka ja toimin vastaavana omaistuen kehittäjänä Tukena muutoksessa-hankkeessa. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK). Aiemmin olen työskennellyt ikäihmisten ja työikäisten parissa erilaisissa ohjaus-, kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä. Aloitin työskentelyn Oulun seudun omaishoitajien uudessa hankkeessa toukokuussa 2020. Ihmisten kanssa toimiminen ja kehittämistyö ovat minulle mieluisia ja ne molemmat mahdollistuvat tässä tehtävässä. Vapaa-aikani kuluu pitkälti perheeni kanssa. Luen, valokuvaan, kuntoilen ja harrastan musiikkia eri muodoissaan. Tykkään olla kotona, mutta myös matkustella ja kokea uusia asioita.
Teija Viitajylhä
Omaistoiminnan ohjaaja
Toimintaterapeutti
0400 167 764
Olen Teija Viitajylhä. Toimin yhdistyksessämme omaistoiminan ohjaajana, koulutukseltani olen toimintaterapeutti. Minulla on myös lähihoitajan sekä koulunkäynninohjaajan koulutukset. Nuoruudessani isovanhempani sairastumisen myötä näin ensimmäisen kerran mitä omaishoitajuus voi olla, kun läheinen sairastuu. Myöhemmin kotihoidossa työskennellessäni osallistuin monen omaishoitajan arkeen ja elämään. Nyt saan yhdistyksessä olla omaishoitoperheiden ja omaishoitajien tukena erilaisissa elämäntilanteissa, tarjoten yksilöllistä tukea ja osallistumista erilaisiin vertaisryhmiin. Koen tekeväni yhdistyksessämme merkityksellistä työtä omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa tukemiseksi. Voit varata minulta suoraan yksilöllisen tuen ajan, jolloin voimme yhdessä keskustella sinua mietityttävistä asioista. Tai vaikkapa pohtia mitkä asiat antavat sinulle voimaa ja valoa? Ja kuinka saisimme sisällytettyä niitä enemmän arkeesi? Minulle voimaa tuovia asioita ovat sohvalla köllöttely, luonnossa lenkkeily ja oleilu, jalkapallon pelaaminen ystävien kanssa sekä maalaaminen.
Kati Jauhiainen
Erityislasten vanhempien tuen vastaava kehittäjä
Tradenomi, YAMK
040 128 4257
Olen Kati Jauhiainen, ESR-hankevastaava yhdistyksemme Uusia polkuja työhön ja elämään -hankkeessa. Koulutukseltani olen Tradenomi (YAMK), erikoistuin opinnoissani projektijohtamiseen. Olen toiminut erilaisten kehittämishankkeiden parissa toistakymmentä vuotta, Oulun seudun omaishoitajilla aloitin toukokuussa 2021. Koen omaishoitajien tukemisen erilaisissa tilanteissa hyvin tärkeäksi työksi. Perheeseeni kuuluu aviomies ja yläkouluikäinen tytär. Vapaa-ajalla käyn kuntosalilla, hoidan puutarhaa ja kuuntelen äänikirjoja.
Suvi Lappalainen
Erityislasten vanhempien tuen kehittäjä
Kasvatustieteen maisteri, KM
040 701 7418
Olen Suvi Lappalainen ja toimin erityislasten vanhempien tuen kehittäjänä yhdistyksen Uusia polkuja työhön ja elämään -hankkeessa. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri (KM) ja suorittanut myös erilliset opettajan pedagogiset opinnot. Aiemmin olen työskennellyt mm. erilaisissa ohjaus-, projekti- ja asiantuntijatehtävissä asiakastyön parissa. Nykyisessä tehtävässäni saan työskennellä erityislapsiperheiden vanhempien hyväksi ja heidän tukemiseksi. Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla ja viihdyn luonnon helmassa.
Johanna Sumén
Viestintäsihteeri
Liiketoiminnan AT, Myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala
Datanomi
040 350 5955
Olen Johanna Sumén, työskentelen yhdistyksen viestintäsihteerinä, työtehtäviini kuuluu mm. nettisivujen ylläpito, sosiaalinen media, jäsentiedote Kortteeriuutisten taittaminen, mainonnan monikanavainen suunnittelu ja tiedottaminen yhdistyksen toiminnasta sekä jäsenrekisterin ylläpitäminen. Vapaa-aikani kuluu elokuvien, valokuvauksen, pelaamisen ja lenkkeilyn parissa tai reippaan 13v kummityttöni kanssa.
sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@osol.fi
Kuvat: Studio P.S.V.