Tarvitsetko vapaaehtoisen apua?

Oletko vanhuksen, vammaisen lapsen tai pitkäaikaissairaan henkilön omaishoitaja tai perheenjäsen? Kaipaatko henkilöä, jonka kanssa voisit jakaa ajatuksiasi? Meidän vapaaehtoiset kyläkummit toimivat ystävinä omaishoitoperheille.

Vapaaehtoisen käynnit ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. Vapaaehtoinen ei kuitenkaan voi ottaa hoidollista vastuuta hoidettavasta. Vastuu on aina omaishoitajalla. Kokemuksemme mukaan vapaaehtoinen voi olla suureksi iloksi ja avuksi omaishoitajalle.

 

Erityislapsen vanhempi, kaipaatko vertaista juttukaveria?

Haluaisitko vaihtaa ajatuksia toisen vanhemman kanssa, joka ymmärtää mistä puhut? Ole rohkeasti yhteydessä vertaisvanhempiimme Sailaan tai Ullaan. Alla Sailan ja Ullan esittelyy itsestään sekä yhteystiedot:

Saila

”Olen Saila, 29-vuotias sosionomi ja 4- ja 6-vuotiaiden erityispoikien äiti. Matkani äitinä ei ehkä ole tai tule olemaan se mutkattomin taival, mutta olen saanut myös paljon iloa vanhemmuudesta ja kokea ihania onnistumisen hetkiä, joiden voimalla on hyvä porskuttaa eteenpäin. Olen hakeutunut vertaistoimintaan mukaan siksi, että olisin hyötynyt siitä aikanaan itsekin hurjasti. Tiedän hyvin, miten helpottavaa on voida jakaa kokemuksia ja ajatuksia muiden kanssa, jotka ymmärtävät erilaista vanhemmuutta omakohtaisesti. Meidän perheen haasteet liittyvät kehitysvammaisuuteen, mutta minuun saa halutessaan ottaa vapaamuotoisesti yhteyttä oli tilanne mikä vain – juteltavaa ja jaettavaa varmasti riittää.”

Sailan sähköpostiosoite: saila.autto@icloud.com

Ulla

”Olen Ulla, pian 36- vuotias kolmen vilkkaan pojan äiti. Koulutukseltani olen ravintola-alan restonomi ja lastenohjaaja. Työskentelen tällä hetkellä lasten parissa, päiväkodin keittiöllä. Meidän perheen haaste ja supervoima on ADHD, joka on diagnosoitu minulla ja osalla lapsistani. Kokemusta on siis teini-iän adhd:sta ja nuorin adhd-oireilija on lähdössä syksyllä kouluun. Olen myös eronnut, joten kokemusta on eron läpi käymisestä ja siihen liittyvistä asioista mm. eron vaikutuksista erityislapsiin.  Perheessämme monikulttuurista taustaa edustaa uudesta avioliitosta Albanialainen mieheni, joka tuo lisämaustetta perheeseemme mm. kielellisten asioiden myötä.

Jos kaipaat juttukaveria, ota minuun yhteys ja voimme aluksi laittaa sähköpostia. Kaikessa yhteyden pidossamme minua sitoo tietenkin salassapitosopimus. Voimme sopia myös soittoajan, jos haluat vaihtaa ajatuksia kanssani kyseisistä aiheista. Olen itse saanut paljon apua perheeseeni perhetyön ja vertaistuen kautta, joten todella tiedän, kuinka tärkeää on saada tukea muilta. Siksi halusinkin lähteä vapaaehtoiseksi toimintaan mukaan.

Halutessasi voit seurata vertaistuki- sivustoani myös istagramissa @avoimestiadhd sekä blogisivustoani https://avoimestiadhd.com/. ”

Ullan sähköpostiosoite: avoimestiadhd@gmail.com