”Toivo on sellainen, jonka varassa me kaikki ollaan täällä tänään”, aloitti kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio luentonsa 17. marraskuuta Oulun yliopiston Saalastinsalissa. Luento oli Oulun seudun omaishoitajat ry:n 25-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma. Se kiteytti hyvin juhlavuoden teeman ”Toivoa elämään”.
Maaret Kallio herätti meidät kuulijat pohtimaan, milloin viimeksi olemme kokeneet toivoa. Tämä on hänen mukaansa hyvä ja yksinkertainen harjoitus toivosta. Täydellisen tai huippuhetken miettiminen olisi vaativaa. Toivo on armollinen, sillä siihen liittyy myös epätoivoa ja surua. Se ei Kallion sanoin ole tunne, vaan voima, joka saa meidät liikkeelle ja auttaa sietämään vaikeita asioita. ”Toivo liittyy usein kohtaan, jossa meillä on epätoivoinen tai hankala hetki ja siihen tulee huojennus. Yleensä ihmiset kuvaavat toivon liittyvän muihin ihmisiin ja yhteyden kokemukseen.”
Kallio muisteli, miten koronapandemian alkuvaiheessa naureskelimme vessapaperin hamstraajille. Muistan tilanteen, kun kolusin kauppoja löytääkseni perheelleni edes yhden vessapaperipaketin. Kolmas kauppa tuotti tulosta. Kallion mukaan hamstraaminen lievensi ihmisten ahdistusta ja lisäsi hallinnan tuntua vaikeassa tilanteessa.
Toivo on epätoivon kaksonen
Itseäni kosketti Maaret Kallion kuvailu siitä, miten toivo voi näyttäytyä myös tilanteissa, joissa emme välttämättä osaa nähdä toivoa, kuten saattohoidossa kivunlievityksessä. Toivo liittyy voimakkaasti kokemukseen hyvästä elämästä. Toivo ei tarkoita mitään suurta, vaan se on pieniäkin hetkiä. ”Hyvä on siitä ihana, että siihen mahtuu huonoa. Se on venyvä käsite.” Itselleni tulee mieleen useita arkisia tilanteita, joissa toivoa on tarvittu. Kerran kadotin passini ja olin varma, että joku on sen varastanut ja käyttänyt sitä väärin. Koin ahdistusta ja epätoivoa. Mikä helpotus, kun passi löytyi parin kuukauden päästä kotoani.
“Hyvä on siitä ihana, että siihen mahtuu huonoa.”
”Toivo juurtuu realiteetteihin.” Se ei ole katteettomia lupauksia, eikä valheellisen tiedon tuottamista. Toivo ja epätoivo eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kaksosia, jotka vuorottelevat keskenään. Miten lohdullista! Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, ja ihminen saa myös kokea pettymystä. Vaikeiden tunteiden sietäminen ja hyväksyminen ovat osa toivoa. ”Toivorikas ja hyvinvoiva ihminen kokee hyvää mutta myös huonoa”, sanoi Kallio.
Toivon vastakohta on Kallion mukaan toivottomuus. Siitä on hankalaa päästä pois ja siinä tarvitaan toista ihmistä. Maaret Kallio nosti esiin nuorten toivottomuuden, josta on puhuttu viime aikoina. Yksin jääminen ruokkii toivottomuutta. Hädän hetkellä ihminen voi kokea jäävänsä yksin. ”Kaikkein suurin hätä on hiljainen ja sanaton, vaikein hätä.” Tämä kosketti minua. Pienen lapsen loukatessa päätään lääkäri kysyy, itkikö hän heti. Äitinä olen huokaissut helpotuksesta, jos lapsi on kaatunut ja itkenyt heti, sillä se on hyvä merkki. Sen sijaan hiljaisuus voi kertoa siitä, että jotain pahempaa on sattunut. Miten voisimme huomata eniten apua tarvitsevat, toivottomuuden syövereihin joutuneet hiljaiset?
Yhteisen toivon kantokyky on rajaton
Maaret Kallio kehotti pysähtymään vaikeiden tunteiden kanssa. Joskus täytyy vain sopeutua tilanteeseen ja hyväksyä tunteet. Kun palaa aina uudelleen siihen, että tilanne on nyt näin, eikä sitä voi muuksi muuttaa, se tuo rauhaa. Mieleeni tulee esimerkiksi omaishoitotilanne, jossa mieli palaa aikaan ennen muistisairautta tai haikeuteen siitä, ettei oma lapsi pysty osallistumaan leikkeihin samalla tavalla kuin muut. Koska tilannetta ei voi muuttaa, on vain hyväksyttävä se. Toki kauniit hetket ennen sairastumista kantavat, mutta ne voivat myös ruokkia ahdistusta siitä, että sairaus tai vamma on nyt osa elämää.
”Henkilökohtainen toivo ja kantokyky on rajallinen, yhteisen toivon kantokyky ei ole.” Kun ihminen kokee esimerkiksi suuren surun, läheisten voi olla vaikeaa lähestyä häntä. Maaret Kallio tähdensi, ettei surua kokeneelle tarvitse osata sanoa mitään erityistä, vaan yhdessäolo riittää. Toivo tarkoittaa toipumista, mutta myös tilaa eri kokemuksille. Elämän kouliessa tavallisten arkisten asioiden merkitys korostuu. ”Mitä enemmän elämässä on turbulenssia, sitä enemmän sitä täytyy vakauttaa.” Esimerkiksi suklaan syöminen voi rauhoittaa.
Syli ja halaus rauhoittavat aikuisiakin.
Maaret Kallio herätteli kuulijoita pohtimaan omaa turvahahmoaan, johon katse kääntyy kriisitilanteessa. Lapsen katse kääntyy aikuiseen ja hoidettavan katse omaishoitajaan. Mielen lisäksi myös keho kaipaa turvaa. Syli ja halaus rauhoittavat aikuisiakin. Maaret Kallio muistutti omaishoitajia siitä, että toisesta huolta pitäessä on tärkeää huolehtia myös siitä, että oma toivo tulee kannatelluksi.
”Toivo elää kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet, mitä meillä on nyt ja mitä meillä on mahdollisesti tulossa.” Minulla on tapana ottaa pieniä lepohetkiä arjessa, vaikka ympärillä odottavat kotityöt. Nämä hetket teekupposen äärellä rauhoittavat mieltäni ja antavat voimaa arkeen. Maaret Kallion mukaan toivoon liittyy myös lupa levätä. ”Lepää kesken kaiken” – mikä ihana lupaus meille kaikille.
Kirjoittaja: Kaarina Haukipuro
Kuva: OSAO:n opiskelijat
Suorat lainaukset ovat Maaret Kallion luennosta ”Toivoa elämään” (17.12.2023).