Vaalitohinan keskeltä vierailulle omaishoitajan arkeen

Ihana leivonnaisten tuoksu leijui jo pihalla, kun menin tutustumaan omaishoitajan arkeen. Minut toivotti tervetulleeksi hymyilevät äiti ja tytär. Äiti 91vuotias iloinen nainen, jonka kanssa löysimme heti yhteisen sävelen. Keräämme molemmat sormustimia! Niistä olisi juttua riittänyt vaikka koko päiväksi. Tytär, äitinsä omaishoitaja oli leiponut meille herkullisen mangopiirakan kahvin kanssa herkuteltavaksi. Mukanani oli myös Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset yhdistyksen puheenjohtaja Taina Pitkänen-Koli.

Itse en ole ollut virallisesti omaishoitajana, mutta melkoisella todennäköisyydellä tulen olemaan tulevaisuudessa. Tällä hetkellä epävirallisesti kuitenkin huolehdin yhteistyössä isäni kanssa setäni asioita. Pesen pyykit, vien ruokaa, käytän lääkärissä ja verikokeissa ja olen juttukaverina. Toivon, että hän saa mahdollisimman pitkään asua ja elää omassa kodissaan.

Vierailukohteessani 91-vuotias nainen asuu edelleen omassa kodissaan omakotitalossa. Tytär on päivittäin äitinsä kaverina. Äidillä on alzheimerin tauti, mutta niiden kahden tunnin perusteella, jotka olin hänen luonaan ei sitä huomannut ollenkaan. Hän on hyvin virkeä ja osallistuva vanhus. Rollaattori apunaan hän touhuaa kodissaan kotiaskareita, jotka jaksaa vielä tehdä. Siivooja käy kerran viikossa, mutta silti hän haluaa itsekin osallistua. Ja se on minusta tärkeää! Suomalainen hoitokulttuuri hoitaa vanhukset avuttomaksi. Monissa laitoksissa vanhukset eivät saa osallistua arkisiin askareisiin vaikka heillä olisi vielä kykyä siihen. Omaishoidettavan tytär on työskennellyt Espanjassa vanhusten perhekodissa, jossa kaikki asukkaat osallistuivat kaikkiin hommiin. Sehän pitää vanhuksen toimintakykyisenä!

Tytär käy äitinsä kanssa kaupassa, jotta äiti saa ihan itse valita ja päättää mitä hän ostaa ja syö. Perjantaisin tyttärellä on vapaapäivä ja äiti menee läheiseen vanhainkotiin ”opettelemaan syömistä” kuten hän pilke silmäkulmassaan asian esitti. Ikä tuo mukanaan sen, että nälän tunne häviää, joten vanhusta on muistuteltava syömisestä. Perjantaisin vanhainkodilla tehdään muutakin, kuin opetellaan syömään. Siellä tehdään yhdessä ruokaa, askarrellaan, lauletaan. Saunaankin hän pääsee kerran viikossa ja nimenomaan omaan puulämmitteiseen saunaan. Äidillä on turvallinen olo, sillä kaikki lapset käyvät hänen luonaan, ei ainoastaan omaishoitajatytär.

Oulussa on lanseerattu vanhusten perhehoito ja toukokuussa kaupungista löytyy 32 koulutettua vanhusten perhehoitajaa. He ovat todella tarpeeseen, jotta omaishoitajat voivat pitää heille tarpeellisia vapaapäiviä. Suuri osa omaishoitajista on itsekin vanhuksia, jotka hoitavat omaa puolisoaan 24/7. Tuolloin vapaapäivät ovat enemmän kuin tarpeellisia. Oulussa voi siis saada perhehoitajan omaan kotiinsa tai omaishoidettava pääsee perhehoitajan kotiin. Tästä toiminnasta ei monellakaan ole vielä tietoa, mutta toivottavasti tämäkin kirjoitus lisää tietoa!

Omaishoitajien korvaukset ovat hyvin kirjavia. Tällä hetkellä jokainen kunta päättää itse omaishoidontuesta. Monessa kunnassa saattaa omaishoitoon budjetoidut rahat loppua kesken vuoden, jolloin tuki loppuu myös siltä omaishoitajalta! Siksi olisi erittäin tärkeää, että laki määräisi omaishoidontuen suuruuden samansuuriseksi joka kunnassa ja maksatus siirtyisi Kelalle. Omaishoitajuus tulee yhteiskunnalle huomattavasti edullisemmaksi kuin laitoshoito. Ihmettelen, miten kunnissa voi loppua omaishoidontukeen budjetoidut rahat, mutta kalliiseen ulkomaalaisomisteiseen laitoshoitoon kyllä löytyy rahaa. Kuinka paljon arvokkaampaa olisi satsata kotihoitoon, kotisairaanhoitoon ja omaishoitoon. Mitkä ovat päättäjien prioriteetit? Mitkä ovat ne arvot, joilla tehdään päätöksiä laitoshoitoon satsaamisesta?

Minulle jäi vierailustani hyvä mieli. Toivoisin niin, että kaikki vanhukset saisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään ja että heidän toimintakykyään pidettäisiin yllä. Että he voisivat ja saisivat osallistua itseäänkoskevaan päätöksentekoon, olla yhteiskunnan aktiivisia jäseniä viimeiseen saakka. Minä olen hyvin perhekeskeinen ihminen enkä voisi kuvitella omia vanhempiani laitokseen. Vanhempani ovat hoitaneet ja kasvattaneet minut, auttaneet minua monin tavoin, joten minä autan ja hoidan heitä sitten kun on sen aika.

Oli mukavaa kohdata nämä äiti ja tytär ja aistia lämpö ja rakkaus heidän välillään. Parhaita kokemuksia tämän vaalitohinan keskellä! Kiitos, että sain tulla tutustumaan!

 

Sannamari Sala
Oulun vaalipiiri
Vasemmistoliitto

 

Posted in Yleinen.