Usein se alkaa vähitellen. Ensin autetaan kaupassa käynnissä, sitten lääkkeiden muistamisessa, vastaanottoaikojen varaamisessa tai siinä, että ollaan vain läsnä. Moni ei aluksi edes ajattele olevansa omaishoitaja. Hän on puoliso, lapsi, lapsenlapsi, vanhempi, sisarus tai ystävä, joka tekee sen, minkä kokee oikeaksi.
Lue koko artikkeliTag Archives: omaishoitaja
”Ilman tätä kurssia olisin Peltolassa”
Kun tuki katoaa, omaishoitaja jää yksin.
Sadat tuhannet omaiset ja omaishoitajat säästävät suomalaiselle yhteiskunnalle vuosittain valtavan määrän rahaa ja resursseja hoitamalla läheisiään kotona. Silti heidän tukensa on usein hauraalla pohjalla.
Lue koko artikkeliOmaishoitaja, auta meitä kertomaan päättäjille toimintamme merkityksestä
Suomen hallitus on päättänyt leikata 50 % sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista (STEA-avustukset) vuoteen 2027 mennessä. Ensi vuodelle kohdistuvat leikkaukset ovat suuruusluokaltaan noin 80 miljoonaa euroa. Mitä leikkaukset voisivat tarkoittaa käytännössä? Jos järjestöjen rahoitus vähenee merkittävästi, vaikutukset näkyvät myös omaishoitajien arjessa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi vertaistukiryhmien, tapahtumien ja virkistystoiminnan vähenemistä, Ommaiskortteerin toiminnan supistumista sekä ohjauksen, neuvonnan […]
Lue koko artikkeliOmaishoitajan ensiaskeleet
Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta läheisestään, joka ei omatoimisesti selviydy arjestaan sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi. Omaishoitolaki määrittelee omaishoitajaksi henkilön, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen hyvinvointialueen kanssa. Omaishoito käsite on kuitenkin paljon laajempi käsite ja moni auttaakin läheistään ilman virallista omaishoidon sopimusta. Suomessa on noin 350 000 omaista, jotka toimivat pääasiallisena auttajana läheiselleen. Heistä […]
Lue koko artikkeliHyvinvointituokio: Kohti hyvinvointipainoa – pienillä muutoksilla hyvää oloa
Hyvinvointipaino ei ole vain numero vaa’alla, vaan kokonaisuus, jossa jokainen löytää itselleen sopivan kehon ja mielen tasapainon. Tule mukaan hakemaan vinkkejä, jotka tukevat jaksamista ja arjen hyvinvointia.
Lue koko artikkeliVirtaa omaan eloon -etäryhmä
Virtaa omaan eloon -etäryhmässä saat tietoa ja tukea hyvinvoinnin vahvistamiseen ja mahdollisiin elintapamuutoksiin sekä vinkkejä ja voimavarojen vahvistumista vertaisten joukossa.
Lue koko artikkeliOmaishoitajien tukeminen työelämässä ei ole hyväntekeväisyyttä – se on investointi
Joka kolmas työssäkäyvä huolehtii läheisestään. He hoitavat iäkästä, sairasta tai vammaista läheistään oman työn ohella. Työn ja omaishoitajuuden yhteensovittaminen voi kuitenkin olla kuormittavaa, ja ilman työnantajan tukea monet joutuvat tinkimään jommastakummasta roolista, usein työstä. Tästä seuraa paitsi yksilöllisiä, myös yhteiskunnallisia ja taloudellisia menetyksiä.
Lue koko artikkeliOulunsalon Ommaiskahvila
Omaishoitajan kuntoutuskurssit ja tuetut lomat. Omaishoitajana voit hakeutua maksuttomalle Kelan kuntoutuskurssille tai tuetulle lomalle, myös ilman virallista omaishoitosopimusta. Kurssit tarjoavat arvokkaan hengähdystauon arjesta. Tule kuulemaan lisää seurakunnan kodalle makkaranpaistoon ja jutustelemaan aiheesta.
Lue koko artikkeliHaukiputaan Ommaiskahvila
Omaishoito koskettaa meitä monia. Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta läheisestään – iästä riippumatta. Moni toimii omaishoitajana epävirallisesti, ilman virallista sopimusta tai nimikettä – silti tärkeää hoivaa antaen. Tervetuloa kuulemaan, mitä omaishoito on, millaista tukea on tarjolla ja miten omaishoitajuus voi koskettaa juuri sinua tai läheisiäsi. Tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kahvitarjoilu!
Lue koko artikkeliLiikettä ja elämyksiä – yhteiset hetket, jotka jäävät mieleen
Kevään aikana kokoontunut Liikettä ja elämyksiä -ryhmä on nyt tullut päätökseensä. Miten hieno matka se olikaan! Ryhmään osallistui omaishoitajia, heidän läheisiään sekä entisiä omaishoitajia. Yhdessä muodostimme lämpimän ja hyväksyvän porukan, jossa nauru, kohtaamiset ja yhdessä tekeminen olivat keskiössä. Tällaisella matalan kynnyksen, ohjatulla ryhmätoiminnalla voidaan konkreettisesti vahvistaa yhteisöllisyyttä, tuoda iloa ja merkitystä arkeen sekä luoda paikkoja, joissa voi saada vertaistukea.
Lue koko artikkeli








