Suoritin ikääntyvän väestön palveluiden kehittäjä- ja johtajuusosaamisen työharjoittelun Oulun seudun omaishoitajilla. Olin lukenut, että heidät on palkittu ansioituneesta työhyvinvoinnin johtamisesta. Uteliaana ja kiitollisena mahdollisuudesta suuntasin selvittämään, millaista on hyvä johtajuus.
Lue koko artikkeliTag Archives: opiskelijan blogi
Geronomiopiskelija Johannan mietteitä
Minut otettiin lämmöllä vastaan ja ei tarvinnut tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Pääsin monenlaiseen toimintaan mukaan. Oli hienoa päästä suunnittelemaan toimintaa esimerkiksi messuille ja mukanaolo erilaisissa yhteistyöpalavereissa ja tutustumiskäynneillä avasi kenttää vieläkin laajemmin.
Lue koko artikkeliHyvinvointi
Työharjoitteluni on päättymässä. Tämä on ollut todella antoisaa ja koskettavaa aikaa. Olen saanut olla mukana kaikessa ja kokemustyökalupakkiin on paljon laitettavaa. Minut otettiin niin lämpimästi ja avoimesti vastaan, että olen kieltämättä ollut vähän hämilläni. Tässä työyhteisöstä huokuu hyvinvointi ja se näkyy kaikessa.
Lue koko artikkeliRentoutuminen osana arkirutiinia
Miten sinä tykkäät rentoutua? Milloin viimeksi olet ottanut tietoisesti aikaa itsellesi, tarkoituksena vain rentoutua? Rentoutuminen vähentää jännitystiloja ja tehostaa voimavarojen palautumista kehossa. Tämän blogitekstin takana on pian valmistuva toimintaterapeuttiopiskelija Vilma. Olen ollut viimeisessä, syventävässä harjoittelussa Oulun seudun omaishoitajat ry:llä.
Lue koko artikkeliKohtaamisen voima
Moi! Mitä just sulle kuuluu? Täällä kirjoittelee toimintaterapeuttiopiskelija Aino. Olen päässyt suorittamaan viimeistä harjoitteluani tänne Oulun seudun omaishoitajat ry:lle. Tässä marraskuun pimentyessä ja sateen ropistessa ikkunalautaan tulin ajatelleeksi sitä, miten tärkeää on, että me tulemme kuulluiksi. Kuinka tärkeää on, että on joku, jolle soittaa tai joku läheinen, jonka luona voi käydä hörppäämässä päiväkahvit.
Lue koko artikkeli