Hae järjestöavustajaksi merkitykselliseen työhön Ouluun

Haemme Oulun seudun omaishoitajat -yhdistykseen osatyökykyistä tai alle 29-vuotiasta, työttömänä työnhakijana olevaa henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen, järjestöavustajan tehtäviin.

Työpaikka on osa STEA:n Paikka auki -ohjelmaa, jolla edistetään vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä. Hakijan tulee olla joko 18–29-vuotias työelämän ulkopuolella oleva nuori henkilö, jolla on vain vähän työkokemusta, tai osatyökykyinen henkilö. Osatyökykyisyys tarkoittaa, että työkyky on alentunut esimerkiksi vamman, sairauden tai sosiaalisten syiden vuoksi. Jos hakija on osatyökyinen, hänen ei tarvitse olla alle 30-vuotias tai työelämän ulkopuolella. Työsuhteen alkaessa sinulla ei voi olla muuta työsuhdetta. Tehtävään ei voi valita päätoimista opiskelijaa tai oppilaitoksessa kirjoilla olevaa henkilöä. Lue lisää Paikka Auki -ohjelmasta.

Oulun seudun omaishoitajat ry

Oulun seudun omaishoitajat ry on vuonna 1998 perustettu omaishoidon asiantuntija ja puolestapuhuja. Me autamme omaisistaan huolehtivia henkilöitä ja heidän läheisiään jaksamaan paremmin arjessaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Tarjoamme tietoa, tukea ja toimintaa, edistämme omaishoitajien oikeuksia ja kehitämme innovatiivisia palveluita. Yhdistyksessä työskentelee 11 ammattilaista erilaisissa työtehtävissä. Asiakkaitamme ovat eri-ikäiset omaishoitajat ja omaishoitoperheet. Lisätietoja toiminnastamme löydät kotisivuiltamme.

Työtehtävät

Henkilö palkataan yhdistyksen matalan kynnyksen toimipisteen eli Omaiskortteerin järjestöavustajan tehtäviin. Järjestöavustaja ottaa vastaan ja kohtaa omaishoitajia ja muita asiakkaita, keittää kahvia ja keskustelee kävijöiden kanssa. Hän hoitaa toimiston puhelimeen vastaamisen. Hänen tehtävänkuvaansa kuuluu yhdistyksen toiminnan esittely kävijöille sekä tilojen yleisestä siisteydestä ja viihtyvyydestä huolehtiminen. Hän huolehtii, että yhdistyksen toiminnan päivitettyjä esitteitä löytyy eri paikoista ja toimittaa esitteitä eri paikkoihin säännöllisin väliajoin. Työtehtäviin kuuluu myös erilaisissa tapahtumajärjestelyissä avustaminen ja varainhankintaan liittyvät työtehtävät. Kaikki edellä mainitut työtehtävät ovat yhdistyksen yleishyödylliseen toimintaan, sekä omaishoitajien tukemiseen kiinteästi liittyviä tehtäviä.

Mitä odotamme sinulta?

Odotamme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista ja halua oppia uutta. Sinulle on luontevaa kohdata erilaisia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Kokemus yhdistystoiminnasta tai omaishoitajuudesta lasketaan eduksi ja siitä kannattaa kertoa hakemuksessa. Kerrothan myös, jos sinulla on kokemusta varainhankintaan tai myyntityöhön liittyen. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman laajasti osaamisestasi ja miksi olisit oikea valinta meille.

Työsuhde alkaa mahdollisimman pian, työsuhde on määräaikainen ja jatkuu vuoden. Työtehtäviä räätälöidään yhdessä palkattavan henkilön kanssa hänen osaamisensa, työkykynsä ja kiinnostuksen kohteensa huomioiden. Noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaus on 1505,00€/kk (70% työaika).

Hakeminen

Hae tehtävään vapaamuotoisella hakemuksella, jonka liitteenä on CV (ansioluettelo), viimeistään 4.4.2025 sähköpostilla yhdistys@osol.fi. Kirjoita sähköpostin aihekenttään: ”Paikka auki”.
Lisätietoja voit kysyä toiminnanjohtaja Minnamaria Salmiselta p. 040 566 5865. Soittoajat ovat 12.3 klo 10–15 tai 17.3 klo 10-15 välillä. Haastattelut pidetään 15.4 ja 17.4.

Yhteistyössä on voimaa!

Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading

Pidä huolta aivoistasi

Omaishoitajat hoitavat omaistaan tai läheistään hyvin intensiivisesti, jolloin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa jäädä vähemmälle. Kuulostaako tutulta? Omasta itsestään huolehtiminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeää, että on voimavaroja hoitaa myös toista ja nauttia elämästä. Continue reading

Mistä on erityislapsiperheet tehty?

Käynnistämme parhaillaan Hyvinvoiva perhe -toimintaa, johon olemme saaneet pysyvän rahoituksen STEA:lta. Osa saattaakin muistaa HYPE-hankkeen vuosilta 2014 – 2017, jolloin yhdistyksessämme aloitettiin tärkeä työ erityislapsiperheiden parissa, ja alettiin näin vähitellen tehdä näkyväksi omaishoitotilanteita myös erityislapsiperheissä. Continue reading

Osallistu toimintamme kehittämiseen!

Sairaanhoitajaopiskelijat Kajaanin ammattikorkeakoulusta tekevät opinnäytetyötä jonka tavoitteena on selvittää, millaista tukea omaishoitajat kokevat tarvitsevansa, jotta Oulun seudun omaishoitajat ry voisi kehittää palveluitaan entistä paremmin. Toivomme, että voisitte jakaa meille arvokasta tietoa vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymiä, emmekä kerää mitään henkilötietoja. Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaishoitajien tarpeita. Käy vastaamassa kyselyyn (Webropolin nettisivut)! Continue reading

Kyselytutkimus yli 65-vuotiaille omaishoitajille

Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja/läheisauttaja? Arvokasta palautettasi kaivataan; osallistu kyselytutkimukseen, joka kartoittaa omaishoitajien/läheisauttajien näkemyksiä ravitsemuksen ja suunterveyden tukemiseen tarkoitetun arviointi- ja ohjausmateriaalin käytettävyydestä. Continue reading

Merja bussissa

Hyvinvoiva perhe – ajatuksia bussimatkalta

Ajatukseni kulkevat Hyvinvoiva perhe -toimintaan, joka Oulun seudun omaishoitajat ry:llä, tuoreella työpaikallani, on alkamassa vuosien tauon jälkeen erityislapsiperheille. Iloiset uutiset STEA:n myöntämästä pysyvästä rahoituksesta mahdollistavat toiminnan uudelleenkäynnistämisen uudella innolla ja suunnitelmilla tänä syksynä. Continue reading

Omaishoitaja, kaipaatko arkeesi pientä hengähdystaukoa?

OSAOn sosiaali- ja terveysalojen opiskelijapari vierailee viikoittain omaishoitoperheessä. Tämä käynti mahdollistaa omaishoitajalle vapaahetken ja tarjoaa samalla omaishoidettavalle virkistävää toimintaa. Kummiopiskelijatoimintaan osallistuvan ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen tai omaishoidontuen saaja. Toiminta on maksutonta osallistujille. Hae kummiperheeksi täyttämällä hakulomake. Continue reading

Matalan kynnyksen Ommaiskahvilat Oulussa ja lähikunnissa

Ommaiskahvila on paikka, jossa omaiset voivat kohdata toisiaan, jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea sekä käytännön neuvoja. Tilaisuudet ovat matalan kynnyksen tapahtumia, mikä tarkoittaa, että niihin on helppo osallistua ilman suuria ennakkovalmisteluja tai sitoutumista. Ommaiskahviloiden aiheet vaihtelevat, joten voit valita juuri sinua kiinnostavan teeman. Tilaisuudet voivat sisältää virkistäviä aktiviteetteja, ajankohtaista tietoa, asiantuntijaluentoja tai muita ajankohtaisia aiheita. Continue reading

Vastaa kyselyyn ja auta meitä toimintamme kehittämisessä

Olen geronomiopiskelija Lapin ammattikorkeakoulusta ja teen kehittämistehtävää, jossa toteutan kyselyn Oulun seudun omaishoitajat ry:lle. Kyselyn kohderyhmänä ovat yhdistyksen asiakkaat, jotka toimivat omaishoitajana iäkkäille, yli 65-vuotiaille, läheisilleen. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista ja vastaaminen tapahtuu nimettömänä. Continue reading

Etsitään haastateltavia graduun

Olen sosiaalityön opiskelija ja teen gradua aiheesta ”Nuoret hoivaajat vammaisen vanhemman perheessä”. Etsin haastateltaviksi täysi-ikäisiä henkilöitä, jotka ovat alaikäisenä arjessaan hoivanneet ja auttaneet vammaista tai sairasta vanhempaansa. Vanhemmalla voi olla esim. toimintakykyä heikentävä sairaus (MS, ALS, Parkinsonin tauti tms.), liikuntavamma, aistivamma, aivovamma tai muu sairaus tai vamma, jonka vuoksi hän tarvitsee toisten apua. Continue reading

Posted in Yhdistys vinkkaa and tagged , , , .