Kohti Elämänvaloa-kurssia

Joillakin virallinen omaishoitajuus päättyy hoidettavan siirryttyä kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoivaan. Vaikka läheinen olisi siirtynyt uuteen kotiin niin omaisen rooli säilyy edelleen. Tämä muutostilanne on uusi ja ennenkokematon ja se tulee joskus varoittamatta.

Muutos aiheuttaa monenlaisia tunteita ja niiden voimakkuus saattaa yllättää. Toisaalta saattaa ihmetyttää sekin, jos mikään ei tunnukaan miltään ja olo on aivan turta ja tyhjä. Tämä omaisen kokema muutostilanne on eräänlainen kriisivaihe elämässä ja siksi on aivan tavallista, että ihmiset reagoivat siihen eri tavoin.

Kun on tottunut huolehtimaan, hoitamaan, pesemään, siivoamaan, kokkaamaan, valvomaan ja auttamaan, muutoksen jälkeen voi tulla pudotus. Itsellenikö vain tekisin ruokaa? Ketä varten siivoan? Mikä merkitys ja tarkoitus elämälläni on? Kuka minua enää tarvitsee, olenko hyödytön? Kuka minua rakastaa? Yksinäisyyttä voi kokea mielessä sekä tyhjissä ja hiljaisissa huoneissa.

Ystävät ja sukulaiset kannustavat: ”Nauti nyt kun sinulla on aikaa itsellesi!” Mutta, mistä pitäisi nauttia, jos mikään ei tuota iloa? Syyllisyyttä kokee siitäkin, jos ei jaksa tai halua käydä päivittäin hoivakodissa. Joskus tekisi mieli olla siellä koko ajan, lähellä. Läheistään hoitaneena tietää parhaiten, miten häntä tulisi kohdata ja hoitaa. Ajoittain voi tuntua vaikealta luottaa siihen, että kaikki sujuu hyvin.

Muutokseen sopeutuminen vaatii aikaa. On hyödyllistä, jos tilannetta on pohtinut jo ennalta ja siihen olisi jollakin tavalla valmistautunut. Sopeutumista ei voi kuitenkaan jouduttaa tai tunteita sysätä syrjään. Muutostilanteeseen liittyy paljon erilaisia tunteita; surua ja luopumista, mutta toisaalta myös helpotusta. Tunteiden tunnistamista ja sietämistä joutuu opettelemaan ja pohtimaan keinoja, millä niitä saa käsiteltyä ja purettua.

Monet omaiset kuvaavat, että puhuminen auttaa. Helpottaa kun on yhteys, joku kuuntelee ja ymmärtää. Lohtua, tukea ja mielihyvää voi saada myös luonnosta, taiteesta tai itselle mieluisasta tekemisestä. Vähitellen arki alkaakin muovautua uudenlaiseksi ja omannäköiseksi.

Järjestämme tänä keväänä Elämänvaloa-kurssin juuri tähän elämänvaiheeseen. Siellä arvokkaana asiana on vertaisilta saatu tuki sekä aikaa asioiden käsittelylle. Joskus elämän muutosvaiheet tuntuvat raskailta, mutta vaikeista ajoista voi kuitenkin selvitä. Jokaisessa uudessa päivässä on mahdollisuus löytää toivoa tuovaa valoa. Elämänvaloa.

Kaisa Hartikka 

  • Elämänvaloa-kurssi järjestetään tänä keväänä kolmessa kahden päivän jaksossa (jos rajoitukset sallivat). Kurssi on tällä hetkellä täynnä!
  • Saman elämäntilanteen tueksi on alkamassa syksyllä Arjen avaimet -ryhmä, johon otamme jo ilmoittautumisia. Ryhmä kokoontuu 7 kertaa.
  • Tarjoamme myös yksilöllistä tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseen yli 65-vuotiaille omaisille.

Ota yhteyttä Kaisaan tai Teijaan:

Kaisa 0400 168 792 ja Teija 0400 167 764

Vapaaehtoistoiminnasta merkityksellisyyttä elämään

Haluaisitko sinä olla yksi yhdistyksemme vapaaehtoisista? Moni vapaaehtoinen lähtee mukaan, koska haluaa auttaa muita. Mikä sinun motiivisi voisi olla? Osallistumalla vapaaehtoistoimintaan, saat itsellesi hyvää ja positiivista mieltä, kuulut yhteisöön, tapaat uusia ihmisiä ja saat paljon uusia kokemuksia. Vapaaehtoistoiminta myös lisää merkityksellisyyden tunnetta ja sitä kautta vahvistaa ihmisen hyvinvointia.Continue reading

Hae järjestöavustajaksi merkitykselliseen työhön Ouluun

Haemme Oulun seudun omaishoitajat -yhdistykseen osatyökykyistä tai alle 29-vuotiasta, työttömänä työnhakijana olevaa henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen, järjestöavustajan tehtäviin. Työpaikka on osa STEA:n Paikka auki -ohjelmaa, jolla edistetään vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä. Hakijan tulee olla joko 18–29-vuotias työelämän ulkopuolella oleva nuori henkilö, jolla on vain vähän työkokemusta, tai osatyökykyinen henkilö.Continue reading

Yhteistyössä on voimaa!

Hyvä yhteistyö syntyy luottamuksesta. Yhteistyö vaatii aikaa, sopimista ja luottamuksen rakentamista. On tärkeää panostaa yhteisen ymmärryksen luomiseen: mitä yhteistyöllä tavoitellaan, mitkä ovat sen pelisäännöt, kuka vastaa mistäkin, ja miten tieto kulkee osapuolten välillä. Yhteistyön on oltava molemminpuolisesti hyödyllistä, jotta kumpikin osapuoli kokee sen mielekkääksi. On hienoa huomata, kuinka kumppanimme näkevät yhdistyksemme merkityksen ja roolin yhteiskunnassa. Continue reading

Pidä huolta aivoistasi

Omaishoitajat hoitavat omaistaan tai läheistään hyvin intensiivisesti, jolloin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa jäädä vähemmälle. Kuulostaako tutulta? Omasta itsestään huolehtiminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeää, että on voimavaroja hoitaa myös toista ja nauttia elämästä.Continue reading

Mistä on erityislapsiperheet tehty?

Käynnistämme parhaillaan Hyvinvoiva perhe -toimintaa, johon olemme saaneet pysyvän rahoituksen STEA:lta. Osa saattaakin muistaa HYPE-hankkeen vuosilta 2014 – 2017, jolloin yhdistyksessämme aloitettiin tärkeä työ erityislapsiperheiden parissa, ja alettiin näin vähitellen tehdä näkyväksi omaishoitotilanteita myös erityislapsiperheissä.Continue reading

Osallistu toimintamme kehittämiseen!

Sairaanhoitajaopiskelijat Kajaanin ammattikorkeakoulusta tekevät opinnäytetyötä jonka tavoitteena on selvittää, millaista tukea omaishoitajat kokevat tarvitsevansa, jotta Oulun seudun omaishoitajat ry voisi kehittää palveluitaan entistä paremmin. Toivomme, että voisitte jakaa meille arvokasta tietoa vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymiä, emmekä kerää mitään henkilötietoja. Jokainen vastaus on erittäin tärkeä ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaishoitajien tarpeita. Käy vastaamassa kyselyyn (Webropolin nettisivut)!Continue reading

Kyselytutkimus yli 65-vuotiaille omaishoitajille

Oletko yli 65-vuotias omaishoitaja/läheisauttaja? Arvokasta palautettasi kaivataan; osallistu kyselytutkimukseen, joka kartoittaa omaishoitajien/läheisauttajien näkemyksiä ravitsemuksen ja suunterveyden tukemiseen tarkoitetun arviointi- ja ohjausmateriaalin käytettävyydestä.Continue reading

Merja bussissa

Hyvinvoiva perhe – ajatuksia bussimatkalta

Ajatukseni kulkevat Hyvinvoiva perhe -toimintaan, joka Oulun seudun omaishoitajat ry:llä, tuoreella työpaikallani, on alkamassa vuosien tauon jälkeen erityislapsiperheille. Iloiset uutiset STEA:n myöntämästä pysyvästä rahoituksesta mahdollistavat toiminnan uudelleenkäynnistämisen uudella innolla ja suunnitelmilla tänä syksynä. Continue reading

Omaishoitaja, kaipaatko arkeesi pientä hengähdystaukoa?

OSAOn sosiaali- ja terveysalojen opiskelijapari vierailee viikoittain omaishoitoperheessä. Tämä käynti mahdollistaa omaishoitajalle vapaahetken ja tarjoaa samalla omaishoidettavalle virkistävää toimintaa. Kummiopiskelijatoimintaan osallistuvan ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen tai omaishoidontuen saaja. Toiminta on maksutonta osallistujille. Hae kummiperheeksi täyttämällä hakulomake.Continue reading

Posted in Ryhmät ja kurssit, Yhdistys vinkkaa and tagged .