Oivalluksia tunteiden poluilta

Tervetuloa kurkistamaan kurssille, joka avasi jälleen kerran ovet tunnetaitojen mielenkiintoiseen maailmaan. Tunne tunteesi -kurssi päättyi keskiviikkona 17.4. suureen onnistumisen ja kiitollisuuden tunteeseen, kun osallistujat kertoivat kurssille osallistumisen voimaannuttaneen heitä omassa elämäntilanteessaan.

Kokoonnuimme yhteensä kuusi kertaa, joiden aikana syvennyimme tunteiden moninaisuuteen ja niiden merkitykseen. Kokemus omaishoidosta yhdisti kurssilaisia ja loi pohjan avoimelle ja ymmärtäväiselle ilmapiirille, jossa jokainen sai tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi.

Kurssin aikana pureuduttiin tunteiden maailmaan monipuolisesti. Tutkittiin miten erilaiset tunteet ilmenevät ja millaisia tuntemuksia ne herättävät kehossa. Yhdeksi tärkeäksi asiaksi nousi oivallus siitä, että vaikeiden tunteiden taustalla piilevät inhimilliset tarpeet, jotka kaipaavat huomiota ja täyttymystä. Käsitelimme myös selviytymiskeinoja ja rooleja, jotka tulevat usein esille haastavissa vuorovaikutustilanteissa. Kurssin ohjaajana pohdinkin, kuinka tärkeää meille kaikille olisi löytää paikka tai ihmissuhde, jossa voi olla täysin avoin ja haavoittuva luottaen siihen, että saa olla juuri sellainen kuin on – kaikkine tunteineen ja tarpeineen. Parhaimmillaan Tunne tunteesi -kurssin kaltaiset ryhmät ja vertaistukiryhmät ovat tällaisia paikkoja.

Tunne tunteesi -kurssilaiset

Kiitokset ohjaajalle kurssilaisilta

Osallistujat kokivat saaneensa kurssilta uusia näkökulmia tunteisiin ja omien tarpeiden kuuntelemiseen. Kurssille osallistuminen vahvisti heidän voimavarojaan ja jaksamistaan. Tule sinäkin mukaan seuraavalle ensi syksynä alkavalle Tunne tunteesi -kurssille ja avaa itsellesi uusia näkökulmia tunteiden maailmaan yhdessä vertaisten kanssa. Tule mukaan, anna itsellesi lupa tuntea ja olla juuri sellainen kuin olet. (Seuraavan kurssin aikataulu tarkentuu myöhemmin, seuraa tiedotuskanaviamme.)

Kevään ja kesän iloa ja lempeyttä!

Teija Viitajylhä
Vastaava omaistoiminnan ohjaaja

Merkityksellistä tekemistä ja yhteisöllisyyttä

Yhdistyksemme järjestämät tapahtumat ja ryhmätoiminnat tarjoavat mahdollisuuden merkitykselliseen toimintaan, yhteisöllisyyden kokemiseen ja vertaistukeen, joka on monella tapaa korvaamatonta omaishoitajan arjessa. Toivommekin, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä mukaan toimintaamme ja kokisi yhteisöllisyyden, vertaistuen ja merkityksellisen tekemisen hyödyt. Continue reading

Uusia Polkuja työhön ja elämään -hanke on päättymässä onnistuneesti

Erityislasten vanhempien hyvinvoinnin, osallisuuden ja työllistymisen tukemiseen on kehitetty Mun Polku -työhönvalmennus. Työhönvalmennuksen avulla vanhemmat saavat vahvistusta omiin voimavaroihin ja työvalmiuksiin ja voivat löytää oman polun kohti työelämää tai opiskelua. Nyt toivomme, että valmennusmalli saadaan juurrutettua Suomeen ja toimintaa järjestettäisiin erityislasten vanhemmille myös jatkossa. Continue reading

Tunne tunteesi -kurssi™ -toimintamalli omaishoitajien ja omaisten tukemisessa: ”Sain eväitä tunteitteni ymmärtämiseen ja käsittelyyn”

Läheisistään huolehtivat omaishoitajat ja omaiset tarvitsevat monipuolista ja oikea-aikaista tukea. Tuen tarpeet vaihtelevat riippuen siitä, millainen elämäntilanne on ja millä tavalla omaishoito haastaa hyvinvointia. Omaishoitajuus nostattaa monenlaisia tunteita ja erityisesti muutostilanteissa voi huomata aivan yllättäviäkin asioita. Continue reading

Uusi omaishoitajien kuntosaliryhmä alkaa

Uusi kuntosaliryhmä torstaisin 2.6. alkaen klo 13.00-14.00, Intiön Hoivan kuntosalilla, Upseerinkatu 2, 1. krs. Ryhmää ohjaa kesäkuun ajan yhdistyksemme vapaaehtoinen ja myöhemmin ryhmä jatkuu itsenäisesti. Osallistuminen on ilmaista ja ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Continue reading

Kokemuksia miesomaishoitajien vertaisryhmästä

Miesomaishoitajien vertaisryhmään osallistui kuusi omaishoitajana toimivaa miestä. Kokoontumiskertoja ryhmällä oli neljä, joista ensimmäinen kerta oli varattu toiminnan suunnitteluun, jotta ryhmäläiset saisivat itse vaikuttaa siihen mitä ryhmässä tehdään.  Continue reading

Arjen avaimet -ryhmä syksyllä 2021

Viime syksyinen Oulun seudun omaishoitajat ry:n Tukena Muutoksessa- hankkeen Arjen Avaimet-ryhmä on tullut päätökseen. Tällä kerralla ryhmän ohjaajina toimivat toimintaterapeuttiopiskelijat Laura ja Veera. Ryhmän ohjaaminen kuului osaksi opintojamme. Ryhmä kokoontui yhteensä 8 kertaa. Ryhmä koostui entisistä omaishoitajista, joiden hoitosuhde oli päättynyt. Continue reading

Kohti Elämänvaloa-kurssia

Joillakin virallinen omaishoitajuus päättyy hoidettavan siirryttyä kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoivaan. Vaikka läheinen olisi siirtynyt uuteen kotiin niin omaisen rooli säilyy edelleen. Tämä muutostilanne on uusi ja ennenkokematon ja se tulee joskus varoittamatta. Muutos aiheuttaa monenlaisia tunteita ja niiden voimakkuus saattaa yllättää. Toisaalta saattaa ihmetyttää sekin, jos mikään ei tunnukaan miltään ja olo on aivan turta ja tyhjä. Tämä omaisen kokema muutostilanne on eräänlainen kriisivaihe elämässä ja siksi on aivan tavallista, että ihmiset reagoivat siihen eri tavoin. Continue reading

Oppia Jäälistä Hailuotoon – hyvää oloa ja merkityksellistä toimintaa omaishoitajien kanssa

Olemme vuoden vaihteessa valmistuvia toimintaterapiaopiskelijoita Oulun ammattikorkeakoulusta. Toimintaterapeutin opintoihin sisältyvät ryhmäohjaukseen liittyvät opinnot. Terapeuttisten ryhmien ohjaaminen on ollut aina toimintaterapeutin osaamista, koska ihminen elää ja toimii erilaisissa ryhmissä. Ryhmät voivat olla antamassa tukea sekä mahdollistamassa sosiaalisen osallistumisen ja vertaistuen. Ryhmässä osallistuja voi peilata omaa toimintaa, identiteettiä ja vuorovaikutustaitoja. Continue reading

Posted in Ryhmät ja kurssit and tagged , .