Näkymättömän työn määrä – metatyö erityislapsiperhearjessa

Tämän blogisarja, erityislapsiperheiden arkea ja elämää (2/6), liittyy vuosina 2018-2021 toimineeseen Erityistä Energiaa -hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli erityislapsiperheiden eriarvoisuuden vähentämiseen järjestölähtöisen, ennaltaehkäisevän perhetyön avulla. Hanke oli osa Kaikille eväät elämään -avustusohjelmaa, joka edisti lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuutta vuosina 2017-2020. Ohjelmaan kuului 23 hanketta ympäri Suomea sekä koordinaatiohanke Lastensuojelun Keskusliitossa. Toimintaa rahoitti STEA.

’Tavalliset perheet’ eivät pysty ymmärtämään arjen kuormittavuutta. Nähdään usein vain niitä apukeinoja, joita erityislapsiperheet mahdollisesti saavat, muttei ymmärretä sitä taakkaa, mitä niillä pyritään vähentämään.” Sen lisäksi, että erityislapsiperheissä saatetaan vanhemmilta tarvita kokemuksen tuomaa ammattilaisuutta kuntoutukseen, hoidollisiin suorituksiin sekä uimavalvojan tarkkaavaisuutta jokaisessa käänteessä, tekevät vanhemmat myös suuren määrän työtä, jota ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.

Metatyön tai metakotityön käsite on muotoutunut kuvaamaan kotona tehtävää kotitöiden ja lastenhuollollisten tehtävien hallinnointia (Luukinen 2017, 42). Kaikissa perheissä tällaiseen työhön luetaan kuuluvaksi (esimerkkinä ruokailutilanteet):

  • Töiden suunnittelu: mitä syödään, mitä siihen tarvitaan, mitä kotona jo on, kauppalistan tekeminen jne.
  • Organisointi: kuka käy kaupassa, milloin, kenen vastuulla on ruuan valmistus ja jakaminen, keittiön siivoaminen jne.
  • Laadunvalvonta: ruuan terveellisyys, riittävyys, keittiön siisteys jne.
  • Kokonaisvastuunkanto: että kaikki hoituu ja jokainen saa syödäkseen, jos jotain tapahtuu, niin on olemassa suunnitelma B.

Vaihtoehtoisena tapana määrittää kodin metatyötä on kognitiivinen työ, johon on luettu kuuluvaksi tarpeiden ennakointi, tarpeiden täyttämisen vaihtoehtoisten mahdollisuuksien läpikäyminen, päätöksen tekeminen ja prosessin valvonta (Daminger, 2019).

Erityislapsiperheen arki tuo tällaiseen metatyöhön lisää ulottuvuuksia. Palatakseni ruokailuesimerkkiin, voidaan joutua miettimään suunnitteluvaiheessa esimerkiksi erityisruokavalioita, tapoja valmistaa ruoka niin, että kaikkien on mahdollista syödä, sitä kuka ylipäätään voi käydä kaupassa, voiko lapsen kanssa käydä kaupassa sekä kuinka paljon pidempään se vie? Liittyykö itse ruokailuun hoidollisia elementtejä, kuten lääkkeiden ottoa tai verensokerinmittausta sekä onko ruokailu kuntouttava ohjaustilanne? Ja niin edelleen.

Edellisen kaltaisen metatyön lisäksi erityislapsiperhearkeen näyttää kuuluvan aivan oma metatyön kategoria nimeltä sosiaali- ja terveys- sekä sivistyspalveluiden palveluviidakon haltuunotto. Särkikangas (2020, 122-152) on väitöskirjassaan tutkinut erityislapsiperheiden arkea sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön näkökulmasta. Hän on löytänyt kuusi erilaista kategoriaa, jotka ovat erityislapsiperheen vanhempien vastuulla liittyen palveluiden saamiseen ja käyttämiseen. Näitä ovat:

  • Tiedonetsintä: liittyen lapsen diagnoosiin, palveluihin sekä arjen toimintaan. Tietoa etsitään moninaisista paikoista: vertaisryhmistä, luennoilta, ammattilaisilta jne.
  • Tiedon hallinta: koti toimii lapsen ja perheen erilaisten kuntoutussuunnitelmien, lausuntojen ja päätösten fyysisenä sijoituspaikkana ja vanhemmat tiedon ymmärtäjinä ja välittäjinä.
  • Ajanhallinta: Niin palveluiden arkeen sujuvoittaminen kuin esimerkiksi tukien määräaikaiset uusimiset ja niihin varautuminen, jotta esimerkiksi tukeen vaadittava tuore lääkärinlausunto on saatavilla.
  • Työn valvonta: ammattilaisten toiminnan ohjaus, eri ammattiryhmien tekemien lausuntojen, päätösten ja tukitoimien selventäminen toisille ammattiryhmille, virheiden korjaaminen, yhteyden ylläpito ammattilaistahoihin.
  • Kotihoito: jokainen arjen hetki voi olla kuntouttava elementti, lapsen ohjaus, valvonta, hoito sekä apuvälineiden käyttö.
  • Vertaistukeen osallistuminen: mahdollisuus saada puuttuvaa resurssia niin tiedonetsintään kuin hallintaankin, oman tuen saannin varmistaminen.

Näiden lisäksi on nimetty kaksi erilliskategoriaa, joissa ollaan ammattilaisten kanssa vuorovaikutuksessa ja ovat sen vuoksi edellä lueteltuja näkyvämpiä meille ammattilaisille. Nämä ovat palveluiden haku ja niiden vuorovaikutuksellinen käyttö.

Erityslapsiperheen täytyy itse omin avuin yrittää löytää apua ja tietoa. Sen jälkeen onkin ollut suuri työ selvittää, milloin mikäkin lomake pitää mihinkin täyttää eikä missään ole aiheesta koottua tietoa. On paljon papereita täytettävänä, niin lääkinnällisiin kuntoutuksiin kuin kela taksiin tai koulukyyteihin liittyen.

Särkikangas (2020, 199-200) kirjoittaa siitä, miten tähän metatyön tekemiseen tarvitaan projektijohdollisiataitoja. Vanhemmilta vaaditaan taitoa aikatauluttaa eri palveluntuottajien, työn ja perheen omien menojen kokonaisuutta, viedä viestiä toimijalta toiselle sekä toimia eräänlaisena keskitettynä arkistolaitoksena lapsen asioissa. ”Joskus olen kokenut, että arki välillä pyörinyt paljon terapioiden ympärillä, jotka vieneet paljon aikaa muilta lapsilta ja välillä vaikeuttaneet arkirutiinien ylläpitoa muiden lasten kanssa.

Tällaisen jatkuvan koordinointityön lisäksi vanhemmilta vaaditaan esimiestyöntaitoja, jotta palveluita ylipäätään saadaan ja jotta niitä voidaan tehokkaasti käyttää. Näiden lisäksi usein tarvitaan kykyä kouluttaa tietotaidollisesti niitä ammattilaisia, jotka perheen kanssa toimivat, varmistaa palveluiden lainmukaisuus ja laadukkuus sekä innovoida palveluiden sisältöä. Kaikki edellä mainittu vaatii laajaa tuntemusta sosiaali- ja terveysalalta.

Tämän metatyön määrä ja merkitys erityislapsiperheiden arjen kuormittavuuteen ei välttämättä tule näkyviin ammattilaisille ja voi arkisissa kohtaamisissa olla yhtenä tekijänä toisinaan hankaliin vuorovaikutustilanteisiin. Jos ammattilainen ei näe sitä pakkaa, jota koetetaan pitää kasassa ja se yksi ylimääräinen palaveriaika dominoefektin lailla tekee viikon suunnittelutyön tyhjäksi, voi tuloksena olla turhautunut vanhempi.

Voi myös olla, että arjen pyörteissä ei tule ajatelleeksi, mitä kaikkea vanhempana tekee perheen sujuvamman arjen vahvistamiseksi. Omaa toimintaa tarkastelemalla saattaa löytää paljon uusia vahvuuksia, jotka ovat siirrettävissä myös muille elämän osa-alueille (, kun niille on aikaa).

Tiia Ikonen
Kirjoittaja on toiminut perhetyön kehittäjänä Oulun seudun omaishoitajien Erityistä energiaa-hankkeessa vuosina 2018-2021.

Blogissa käytetyt lainaukset ovat Erityistä Energiaa -hankkeen aikana kerättyjä perheiden vastauksia kysymykseen ”Koetteko olevanne eriarvoisessa asemassa muiden perheiden kanssa?

Daminger, A. 2019. The Cognitive Dimension of Household Labor. American Sociological review. Volume: 84 issue 4. 609-633.
Luukinen, S. 2017. Näkymätön näkyväksi. Metakotityön sisältö ja jakamisen tavat. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.
Särkikangas, U. 2020. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityisperheiden arjessa. Toiminnan ja ajankäytön näkökulma. Taloustieteen osaston julkaisusarja nro 730. Unigrafia, Helsinki 2020.

Posted in Ajan hermolla, Erityisperhe, Yleinen and tagged , , , .

One Comment

  1. Kiitos tästä tekstistä. Ihan mielettömän hyvä – hienosti sanoitettu sitä kaikkea osaamista, mitä pitää olla ja mitä jaksaa.

Comments are closed.