Yhdistyksen toimitila on suljettuna toistaiseksi ja kaikki tapahtumamme on peruttu vuoden loppuun asti koronatilanteen vuoksi. Kaikki työntekijämme ovat kuitenkin normaalisti tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse.
Lue koko artikkeliCategory Archives: Yleinen
Arjen avaimet -ryhmä
Oulun seudun omaishoitajat ry:n Tukena Muutoksessa -hankkeen ensimmäinen Arjen Avaimet -ryhmä on tullut päätökseen. Viimeisellä ryhmäkerralla eli juhlakerralla oli tarjolla totta kai myös mansikkakermakakkua! Saimme ryhmäläisiltä ryhmästä hyvää palautetta ja ryhmäläiset kokivat ryhmän merkitykselliseksi. Vertaistuen merkitys korostui ryhmän aikana ja myös haikeutta ryhmän loppumisesta oli ilmassa viimeisellä ryhmäkerralla.
Lue koko artikkeliOmmaiskahviloiden syyskauden avajaiset
Ommaiskortteerin Ommaiskahvilassa vietettiin keskiviikkona 9.9. syyskauden avajaisia täytekakkukahvien kera.
Lue koko artikkeliTukena muutoksessa -hankkeen Ohjaamo kokoontui ensimmäistä kertaa
Tukena muutoksessa -hankkeen Ohjaamo kokoontui tiistaina 18.8. ensimmäistä kertaa Oulun seudun omaishoitokeskuksessa Ommaiskortteerissa. Ohjaamo koostuu hankkeen työntekijöiden Kaisan ja Teijan lisäksi yhdeksästä yhdistyksen ulkopuolisesta asiantuntijasta, jotka tuovat omaa ammatillista tai kokemuksellista asiantuntijuuttaan hankkeeseen ja tukevat Kaisaa ja Teijaa kehittämistyössä.
Lue koko artikkeliTukena muutoksessa -hankkeen aloitustapahtuma
Tukena muutoksessa -hankkeen aloitustapahtuma keräsi mukavasti omaishoitajia, hoidettavia ja muita aiheesta kiinnostuneita. Tapahtumassa esiteltiin uutta alkavaa toimintaa, keskusteltiin ja jaettiin ajatuksia omaishoitajuudesta. Lopuksi nautittiin mansikkakakkua ja kahviteltiin. Uuden hankkeen toiminta on suunnattu yli 65-vuotiaille oululaisille omaishoitajille, jotka pohtivat hoidettavan siirtymistä kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoivaan tai hoidettava on jo siirtynyt hoivakotiin.
Lue koko artikkeliSinun tarinasi on tärkeä, kerro se meille
Haluamme tuoda vahvemmin yhdistyksen viestinnässä esille omaishoidon monimuotoisuutta ja miten yhdistyksestä on saatu tukea omaishoitajan polulla ja tässä tarvitsemme nyt teidän apuanne.
Kerro meille tarinasi! Voit kertoa elämästäsi omaishoitajana keskittyen esimerkiksi siihen, miten omaishoitajuus on vaikuttanut elämääsi, harrastuksiin, työelämään tai ihmissuhteisiin. Otamme ilolla vastaan kaikenlaisia tarinoita! Kaikkien tarinan lähettäneiden kesken arvomme 30 euron S-ryhmän lahjakortin.
Tukena muutoksessa -hanke
Yhdistyksessämme on alkanut uusi Tukena muutoksessa -hanke Oulun alueen yli 65-vuotiaiden omaishoitajien tukemiseksi. Tavoitteena on tukea muutosvaiheessa olevia omaishoitajia tilanteessa, jossa hoidettava on siirtymässä tai on jo siirtynyt kodin ulkopuoliseen pitkäaikaishoivaan. Hankkeen työntekijöinä ovat vastaava omaistuen kehittäjä Kaisa Hartikka sekä omaistuen kehittäjä Teija Viitajylhä.
Lue koko artikkeliIloa ja inhimillisiä kohtaamisia – mietteitä etäkeväältä
Kohtaaminen on saanut tänä keväänä uudenlaisia merkityksiä, ja etätapaamiset ovat tulleet monelle tutuksi. Virtuaalinen kohtaaminen on tehnyt mahdolliseksi myös tapaamiset, jotka eivät olisi välttämättä laisinkaan toteutuneet normaalioloissa.
Lue koko artikkeliOmaishoitaja, muista huolehtia itsestäsikin! Terveisiä omaishoitajille sote-alan ammattilaisilta, osa 4
Neljänteen ryhmään kuuluvat viestit, jotka toivovat ja muistuttavat siitä, että olisi merkityksellistä omaishoitajalle pitää huolta itsestäänkin: Jaksamista työhösi, muista pitää itsestäsi myös huolta huumoria ja iloa elämään.
Lue koko artikkeliOulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeri aukeaa kesäkuussa
Oulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeri avataan asiakkaillemme jälleen 1.6.2020, jolloin olemme avoinna maanantaista perjantaihin klo 10.00 – 14.00 välisenä aikana.
Avatessamme jälleen toimipisteemme, noudatamme seuraavaa ohjeistusta.
Lue koko artikkeli








