Haemme nyt mahtavaan joukkoomme lisäksi kahta työntekijää uuteen ”Tukena muutoksessa”-kehittämishankkeeseen. Projektin tavoitteena on iäkkäiden omaishoitajien tukeminen yksilöllisen tuen, vertaistuen sekä yhteisöllisen tuen avulla muutostilanteessa, jossa hoidettava on siirtymässä tai on jo siirtynyt kodin ulkopuoliseen hoivaan.
Lue koko artikkeliCategory Archives: Yleinen
Koko perheen jouluinen Ommaiskahvila
Tiistaina 10.12. Ommaiskortteerin Ommaiskahvila oli poikkeuksellisesti ilta-aikaan koko perheen jouluisena ommaiskahvilana. Ari Vaalamo oli musisoimassa ja laulattamassa joululauluja. Samalla perheen pienimmät ja vähän isommatkin koristelivat pipareita. Myös joulupukki kävi paikalla ilahduttamassa ja kuuntelemassa joululahjatoiveita.
Lue koko artikkeliSyyskokouksen antia
Oulun seudun omaishoitajat ry:n syyskokous pidettiin keskiviikkona 30.10. klo 18.00 Oulun seudun omaishoitokeskuksessa Ommaiskortteerissa.
Syyskokouksessa valittiin hallituksen jäsenet vuodelle 2020. Lisäksi syyskokouksessa hyväksyttiin uusi toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020.
Lue koko artikkeliErityislapsen vanhemmuus ja omaishoitajuus
Mielikuvaan itsestä erityislapsen vanhempana voi olla vaikeaa mahduttaa lisäksi uutta roolia lapsen omaishoitajana.
Lue koko artikkeliOmaishoitajat virkistymässä Härmän kylpylässä
Yhdistyksen vuoden 2019 teemana on ”Näe, huomaa, kuule – Tunnista omaishoitaja!” Teeman tarkoituksena on nostaa esille omaishoitotilanteiden tunnistamisen keinoja, sekä auttaa ihmisiä tunnistamaan erilaisia omaishoitotilanteita. Teeman avulla tehdään tunnetuksi monimuotoista omaishoitajuutta. Syyskuussa 11.-13. välisenä aikana suuntasimme 17 omaishoitajan kanssa Härmän kylpylään, mukana oli myös Heini ja Minnamaria Oulun seudun omaishoitajat ry:stä. Kuvia, kommentteja ja tunnelmia matkastamme.
Lue koko artikkeliHakuaika Elämäniloa-kurssille on käynnissä – tukea omaishoitotilanteen loppumiseen
Omaishoitotilanteen loppuminen on voimakas muutos. Kun se päättyy läheisen kuoleman johdosta, omaishoitaja jää usein ikään kuin tyhjän päälle. On huomattu, että omaishoitajan ihmissuhdeverkosto harvenee vuosien kuluessa, kun kotoa on niin vaikea lähteä ja ystävyyssuhteille ei riitä aikaa eikä energiaa. Elämäniloa-kurssi™ on tarkoitettu tukitoimeksi omaishoitajille, joiden omaishoitotilanne on päättynyt hoidettavan kuolemaan, ja se pyrkii vastaamaan omaishoitotilanteen päättäneiden sosiaalisen tuen ja kuntoutuksen tarpeisiin. Hakuaika päättyy tällä viikolla.
Lue koko artikkeliHYPE-toiminnan sähköpostilista erityislapsiperheitä koskevista asioista
Oletko kiinnostunut erityislapsiperheitä koskevista asioista Oulun seudulla? Liity HYPE-sähköpostilistalle ja saat sähköpostitse tiedotteita erityislapsiperheitä koskevista asioista Oulun alueella n. 1krt/kk. Lista on tarkoitettu perheille, ammattilaisille sekä aiheesta kiinnostuneille.
Lue koko artikkeliTaiteiden yö
Taiteiden yö Oulun seudun omaishoitokeskuksessa Ommaiskortteerissa 15.8.2019. Pellekahvila ja huvittelukulttuurin olohuone vohvelitarjoiluneen houkutteli paikalle kävijöitä tanssimaan ja nauttimaan Peetu pellen temppuilusta ja hassuttelusta.
Lue koko artikkeliOulun seudun omaishoitajat tourilla!
Oulun seudun omaishoitajat lähtevät kiertueelle! Tule tapaamaan 12.8. lähtien yhdistyksen työntekijöitä sekä tutustumaan millaista toimintaa ja tukea yhdistyksemme tarjoaa omaishoitajille. Olemme kiertueella useammalla paikkakunnalla, tarkista paikkakunnat tapahtumakalenteristamme! Tervetuloa lähemmäksi!
Lue koko artikkeliEtäomaishoitajien työ on tärkeää ja kaipaa tukea
Viinijärvellä asuva Tuula Hanikka 73, toimi vanhempiensa etäomaishoitajana vuosina 2008–2013. Tuona aikana hän matkusti usein 500 kilometrin päässä sijaitsevalle Loimaalle, sillä Hanikan oma elämä oli asettunut miehen myötä Pohjois-Karjalaan. Sisaruksia ei ollut jakamassa vastuuta ja etähoitajuus alkoi äidin kunnon romahdettua, jolloin hän alkoi tarkkailemaan äidin kuntoa ja järjestämään lääkärireissuja.
Lue koko artikkeli









