Digijelpparit omaisten ja ikäihmisten yhteydenpidon tukena

Omat vanhempani asuvat eri paikkakunnalla ja välimatkaa on sen verran, ettei kasvokkain tapaaminen onnistu lyhyellä varoitusajalla. Korona-aika on tuonut omat haasteensa tapaamisille, niinpä yhteydenpito on tapahtunut enimmäkseen puhelimitse tai videopuheluiden avulla. Videopuhelut ovat tuoneet yhteydenpitoon enemmän läheisyyden tunnetta. On hyvä nähdä puhelun aikana äidin ja isän kasvot!

Olen siinä puolikkaassa yli 75-vuotiaitten omaisista, jotka voivat hyödyntää sovellusten tuomia mahdollisuuksia yhteydenpitoon läheistensä kanssa. Toinen puoli ei ole yhtä onnekas, sillä tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen (10/2020) mukaan 49 % yli 75-vuotiaista ei käytä internettiä tai älylaitteita, 65–74-vuotiaitten osuus on 12 %. Ikäihmisten näkökulmasta digitaitojen puuttuminen hankaloittaa elämää palveluiden siirtyessä yhä enemmän sähköisiksi. Digitaidot ovatkin uusia kansalaistaitoja, joiden vahvistamiseen ikäihmiset tarvitsevat monenlaista tukea.

Yksi tuen muoto on Caritas-Säätiön DigiJelppari-hanke, jossa vapaaehtoiset digijelpparit antavat digiopastusta yli 65-vuotiaille oululaisille heidän kotonaan. Kotiopastus on koettu turvalliseksi ja oppimista tukevaksi opastusmuodoksi. Perustaitoja omaaville opastusta on järjestetty myös videopuheluiden avulla sekä verkossa Digikahvilan ja digisome-ryhmien avulla. Koronarajoitusten hellittäessä opastusta annetaan myös ryhmämuotoisena ikäihmisten kohtaamispaikoilla. Toiminta on vahvistanut ikäihmisten digirohkeutta ja digivalmiuksia sekä mahdollistanut uusia sosiaalisia kontakteja. Omaisten näkökulmasta uudet yhteydenpitotavat ovat lisänneet turvallisuuden tunnetta ja vähentäneet huolen määrää.

Caritas-Säätiössä iloitsemme siitä, että DigiJelppari-toimintaan on tullut mukaan eri-ikäisiä vapaaehtoisia. Digiopastus vapaaehtoistoiminnan muotona on kiinnostanut erityisesti nuoria ja miehiä. Yhdessä ikäihmisten kanssa digijelppari-vapaaehtoiset ovat myös osallistuneet toimintojen kehittämiseen.

DigiJelppari-toiminta on Caritas-Säätiön tärkeä toimintamuoto ikäihmisten osallisuuden vahvistamiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Kiitos teille digijelpparit toiminnastanne! Sen avulla tuette omaisten yhteydenpitoa läheistensä kanssa!

Marja-Leena Tahkola
Diakoniajohtaja
Caritas-Säätiö

Yhdistyksen viestintätyöryhmä on pyytänyt vuoden teemasta ”Onneksi on omaisyhteisö” vieraskynäkirjoituksia blogiin, joita julkaistaan vuoden kuluessa. Vieraskynäkirjoitusten sarjaan kirjoittanutta pyydetään haastamaan seuraava kirjoittaja. Marja-Leena haastoi seuraavaksi Tuija Lehtolan Vuolle Setlementistä. Tulemme vuoden mittaan julkaisemaan myös haastettujen kirjoittajien blogitekstejä.

Posted in Vieraskynä and tagged , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.