nainen puhaltamassa saippuakuplia

Tukea ja tietoa hyvässä hengessä

Vuorokaudessa ihminen vetää ilmaa keuhkoihinsa lähes 20 000 kertaa. Aikamoinen suoritus! Ihminen tarvitsee happea, jotta hänen elimistönsä pystyy käyttämään ravintoa solujen polttoaineena. Happi polttaa ravintoaineet solutasolla energiaksi. Kaikki ihmiset hengittävät omalla tavallaan, ja tilannetekijätkin vaikuttavat siihen, miten henki kulkee.

Noin miljoona suomalaista sairastaa jotakin hengityssairautta. Tavallisimpia niistä ovat astma, uniapnea ja keuhkoahtaumatauti. Uniapnea on viime vuosina noussut kansantaudiksi. Jopa 24 prosentin suomalaisista arvioidaan sairastavan lievää tai vaikeampaa yöaikaisia hengityskatkoja aiheuttavaa sairautta.

Hengitysliitto tuottaa tietoa kaikille hengityssairauksista kiinnostuneille. Verkkosivuilta www.hengitysliitto.fi löytyy laaja kattaus ohjeita hyvään hengitykseen ja vinkkejä sujuvaan arkeen hengityssairautta sairastaville. Hengitysliitto järjestää viikoittain kaikille avoimia verkkotilaisuuksia. Esimerkiksi keskiviikkoisin viideltä järjestettävä liikuntatunti on saanut suuren suosion. Ohjelmassa on myös useita verkossa kokoontuvia vertaisryhmiä hengityssairautta sairastaville.

Viime vuonna Hengitysliitto käynnisti omat vertaisryhmät hengityssairautta sairastavien puolisoille. Naisille ja miehille on omat ryhmänsä. Ajatuksemme on tarjota vertaiskeskusteluille mahdollisimman helppo ja avoin ympäristö. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki, joiden puoliso sairastaa hengityssairautta. Hengitysyhdistyksen jäsenyyttä ei kysellä. Ryhmät kokoontuvat Teamsilla. Tervetuloa mukaan, jos sinun puolisosi sairastaa hengityssairautta. Vertaistukea löytyy myös sinulle, jos itse sairastat hengityssairautta.

Kerron mielelläni lisää Hengitysliiton vertaistoiminnasta.

Teksti: Vertaistoiminnan kehittäjä Päivi Suuniittu

Sähköposti: paivi.suuniittu@hengitysliitto.fi
P. 040 670 4870

Hyvinvointia arkeen

Jokaisen meidän omannäköinen arki koostuu sopivasta määrästä lepoa sekä mielekästä toimintaa. Arki pitää kuitenkin väistämättä sisällään tilanteita, joissa tarvitsemme ajan- ja stressihallintaa sekä rentoutumista. Tapaamiset auttoivat ryhmäläisiä tunnistamaan omaa arkea kuormittavia tekijöitä sekä keinoja ja tilanteita, jotka auttavat lisäämään hyvinvointia. Continue reading

Pidä huolta aivoistasi

Omaishoitajat hoitavat omaistaan tai läheistään hyvin intensiivisesti, jolloin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa jäädä vähemmälle. Kuulostaako tutulta? Omasta itsestään huolehtiminen ja oman hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeää, että on voimavaroja hoitaa myös toista ja nauttia elämästä. Continue reading

OMAT iltakahvit -etäryhmän ohjaus

Saimme pyynnön ohjata toiminnallinen vertaistukiryhmä omaishoitajille etänä Teamsin kautta. Mukaan sai tulla kuka vaan, joka näkee itsensä omaishoitajana. Ei ollut väliä onko hoidettavana oma vanhempi, puoliso tai lapsi, ja tapahtuuko hoitaminen omassa kodissa, samassa kaupungissa tai edes samassa maassa. Saimme koottua pienen, mutta tiiviin porukan, joka sai kivasti tukea toisistaan seitsemän ryhmäkerran aikana, sekä työkaluja itsestään huolehtimiseen tärkeän tehtävän äärellä. Continue reading

Omaishoitoperheiden kotikuntoutuksella hyvinvointia ja jaksamista arkeen

Hoivatien kotikuntoutus on tarkoitettu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa omaishoitotyön sopimuksen tehneille omaishoitajille ja hoidettaville. Sen tavoitteena on edistää toimintakykyä, hyvinvointia ja kotona jaksamista mahdollisimman pitkään. Kotikäynneillä selvitetään fyysistä jaksamista kuntomittauksilla, testataan muistia ja mielialaa. Testitulosten perusteella annetaan yksilöllistä opastusta arjessa selviytymiseen. Continue reading

Toimintaterapeuttiopiskelijoiden kevätterveiset!

Osana toimintaterapian opintojamme saimme iloksemme ohjata etätoimintaterapiaryhmän yhteistyössä Oulun seudun omaishoitajat ry:n kanssa. Voimaa arkeen!-ryhmämme kokoontui kevättalvella kaikkiaan kuusi kertaa pienellä, mutta aktiivisella kolmen omaishoitajan ja kahden ohjaajan porukalla. Omaishoitajan arki on erityislaatuista, sisältäen paljon erilaisia velvollisuuksia. Yhtä osallistujaa lainataksemme, omaishoitajan on oltava kuin vapaapalokuntalainen, aina valmiudessa. Toimintaterapiassa tarkastellaan usein asiakkaiden toiminnallista tasapainoa eli sitä, millaisena asiakas kokee arkensa toimintojen jakautumisen – onko arjessa esimerkiksi riittävästi aikaa vapaa-ajan toiminnoille ja levolle, viekö joku toiminta erityisesti aikaa ja voimavaroja Continue reading

Tiedote Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omaishoitajille ja perhehoitajille

Omaishoidontuen- ja perhehoidon myöntämisperusteet on laadittu yhteistyössä ikäihmisten omaishoitotyön vastaavien -, perhe- ja sosiaalityön ammattilaisten -, omais- ja perhehoitoyhdistysten edustajien toimesta. Myöntämisperusteet, palkkioluokat ja vapaidenpito mahdollisuudet ovat yhtenäistetty. Myöntämisperusteiden hyväksyminen tapahtuu hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunnassa. Päätöksestä tulee erillinen tiedote. Continue reading

Hyvinvointia luonnosta

Luonto on mainio mielen ja kehon hoitaja. Jo pienet luonnossa vietetyt hetket virkistävät ja pienentävät stressiä. Yhdessä tekeminen vahvistaa suhdetta läheiseen ja tuo vaihtelua arkeen. Arjen huolet saavat unohtua hetkeksi ja pääset toteuttamaan luovuuttasi.  Luonto tarjoaa askarteluun ilmaisia elementtejä. Kävyistä saa aikaiseksi vaikka mitä. Ehkä olet lapsena tehnyt käpylehmiä laittamalla tikkuja kävyn suomuihin jaloiksi. Continue reading

kahden ikäihmiset kädet pitelemässä toisiaan

Kertomus omaishoitajuudesta: Reino ja Liisa

Haastattelin 82-vuotiasta Reinoa, joka oli ollut vaimonsa omaishoitajana useita vuosia. Hän kertoo seuraavaa: Heti kun huomasin, että Liisalla taitaa olla joku vakavampi muistiongelma, vein hänet lääkäriin ja siitä päästiin pian jatkotutkimuksiin. Kun Alzheimerin tauti varmistui, päätin huolehtia vaimosta loppuun asti. Se tuntui jotenkin kunniatehtävältä vuosikymmenien yhteiselon jälkeen. Continue reading

Hyvän johtajuuden resepti

Suoritin ikääntyvän väestön palveluiden kehittäjä- ja johtajuusosaamisen työharjoittelun Oulun seudun omaishoitajilla. Olin lukenut, että heidät on palkittu ansioituneesta työhyvinvoinnin johtamisesta. Uteliaana ja kiitollisena mahdollisuudesta suuntasin selvittämään, millaista on hyvä johtajuus. Continue reading

Posted in Vieraskynä and tagged , , , .